Mitä tapahtui kun lopetit miellyttämisen ja muiden halujen mukaan elämisen
Mitä tapahtui kun lopetit miellyttämisen ja muiden halujen mukaan elämisen?
Teitkö jonkin ison elämänmuutoksen?
Kommentit (21)
Mä vielä opettelen. Huomaan kuitenkin, että esimerkiksi töissä mun rajojen vetäminen helposti ohitetaan esihenkilön taholta. Siitä on vaikeaa alkaa riitelemään, koska loppuviimein työnantaja voi määrätä myös toisiin työtehtäviin. Toisaalta kyseessä on asiantuntijatyö eli nämä muut työt tulee omien töiden päälle. No, joka tapauksessa siitä tulee vähän ärsyyntynyt olo. Yritän pitää rajoja, siinä aina onnistumatta.
Ostin metsää. Hullunahan mua pidettiin. Ja vielä hullumpana kun kerroin että sieltä ei ikinä kaadeta yhtään puuta, ikinä. Ainoa tarkoitus metsän ostolle oli, että voisin suojella edes pientä osaa luontoa.
On hirvittävää että Metsähallitus suunnittelee yli 70 vanhan luonnonmetsän hakkaamista. Täysin käsittämätöntä. Näissä vanhoissa metsissä elää sellaisia eliölajeja jotka eivät selviä talousmetsissä.
Olen valtavan tyytyväinen että pystyn itse suojelemaan edes pientä osaa vanhaa ikimetsää. 60 ha alue jossa on koskematon suo ja vanhaa sekametsää, paljon lahopuita. Olen hakenut ihan virallista suojelua, toivottavasti vielä sen saisi toteutumaan.
Työpaikalla pitää osata sanoa ei. Kunpa olisin tajunnut sen vuosia sitten.
Tein aika ison elämänmuutoksen. Muutin Tampereelta Kainuuseen. Jotenkin tuntui että myrkyllisistä ihmisistä oli helpoin päästä eroon kun muuttaa mahdollisimman kauas. Sairaanhoitajan työ vaihtui linjastotyöhön teollisuudessa.
Kukaan ei enää määräile minua.
Aika moni sukulainen ja ns. kaveri käänsivät minulle selkänsä. Aluksi se tuntui pahalta kunnes tajusin ettei hyväksikäyttäjiä tarvitse kukaan. Oma elämä on nykyään paljon helpompaa ja onnellisempaa.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikalla pitää osata sanoa ei. Kunpa olisin tajunnut sen vuosia sitten.
Jotenkin tuntuu että työpaikoilla on sellainen hiljaisen hyväksymisen kulttuuri. Suostutaan ylitöihin, vuoronvaihtoihin jne... Yleensä myös oletetaan että kaikki suostuu.
Vierailija kirjoitti:
Tein aika ison elämänmuutoksen. Muutin Tampereelta Kainuuseen. Jotenkin tuntui että myrkyllisistä ihmisistä oli helpoin päästä eroon kun muuttaa mahdollisimman kauas. Sairaanhoitajan työ vaihtui linjastotyöhön teollisuudessa.
Kukaan ei enää määräile minua.
Ihanaa, itse olen miettinyt samanlaista toimintaa. Vaatii rohkeutta ja järjestelyjä!
Sain vihat niskaani! Ihmiset on kakkoja
Paskaa sai niskaan, mutta oma hyvinvointi parani.
Sukulaiset käänsivät selkänsä, kun eivät enää hyötyneet. Aviomies ei reagoi, kun en enää siivoa tämän sotkuja. Hermostui kyllä, kun aloin myös itsekkääksi.
Ensin tuli kakkaa niskaan ja sitten jäin yksin, mutta silti sanon että tämä on 99% ajasta parempi vaihtoehto mitä se edellinen.
Ei totaaliyksinäisyyskään mikään lottovoitto tietenkään ole, mutta kertoo kaiken siitä millaisia ihmisiä elämässäni ennen oli.
Perhe alkoi siivoamaan ja tekemään asioita itsenäisesti. En tehnyt elämänmuutosta, kyllästyin vain siihen että sain ennen itse tehdä kaikki, ja muut vaan möllöttivät.
Katkaisin välit muutamaan sukulaiseen. Löysin sisäisen rauhan jatkuvan ahdistuksen sijaan. Iloitsen pienistäkin asioista nykyään.
Muiden oli pakko vain sopeutua tilanteeseen. Meni itse asiassa tosi hyvin. En antanut tuumaakaan periksi, enkä soittanut tai viestitellyt heille. Ne jotka halusivat olla kanssani tekemisissä, sopeutuivat tilanteeseen ja me jotka eivät halunneet, no heistä ennole kuullut enää mitään.
Minusta tuli yksinäinen. Surullinen myös, koska onhan se ikävä ymmärtää kelpaavansa muille ihmisille vain kilttinä miellyttäjänä jolla ei ole omaa tahtoa eikä mielipidettäkään mihinkään. Tai no, ainakaan sitä mielipidettä ei saa kertoa eikä omaa tahtoa näyttää.
Ryhdyin luomuksi: lopetin suihkussa käymisen ja aloin kulkea kesäisin alastomana kaupungin keskustassa. Hain ruuat ilmaiseksi kaupasta ja puristelin naisia persiistä. Eihän siitä hyvää seurannut.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikalla pitää osata sanoa ei. Kunpa olisin tajunnut sen vuosia sitten.
Toisaalta joo. Tosin itse kun tuon tajusin ja sanoin myös ei niin kas, määräaikaiselle työsuhteelleni ei enää tarjottu jatkoa kuten aina ennen oli tarjottu. Niitä siis ei koskaan mitenkään ketjutettu vaan töitä oli aina se muutama kuukausi pari kertaa vuodessa, mutta ei enää sen jälkeen kun opin sanomaan myös ei.
Toisaalta aivan sama, mutta tuo oli kuitenkin ihan kiva työpaikka ja ne lyhyetkin työpätkät oli parempi kuin olla kokonaan ilman.
Vierailija kirjoitti:
Katkaisin välit muutamaan sukulaiseen. Löysin sisäisen rauhan jatkuvan ahdistuksen sijaan. Iloitsen pienistäkin asioista nykyään.
Suku on pahin.
Alussa monet ylikiltteydestäni hyötyneet läheiset olivat todella raivoissaan ja vihaisia, kun en enää elänyt heitä miellyttääkseen.
Laitoin puhelimen kiinni viikoksi. Ainoastaan työpuhelin oli käytössä. Se oli hyvä keino suojella itseä.