Voiko työkkärissä sanoa suoraan, että ei aio hakea ensi kesäksi töitä?
Opiskelen työttömyysturvalla. Opiskeluista on 2 kk kesäloma.
Ajattelin, että voisin olla ensi kesän ihan vaan työttömänä, jotta saataisiin pakollinen iso remontti kodissamme tehtyä, eikä mun myöskään tarvitsisi sitten pähkäillä mihin laitan 8 v. ja 9 v. lapsemme kesäksi.
Itsellenikin kesäloma olisi tervetullutta, viime kesän olin töissä kokonaan ja nyt opiskelut vievät todella tehokkaasti lähestulkoon kaiken ajan.
Mitenköhän työkkärissä suhtautuvat, jos sanon, että en aio mennä töihin/hakea kesäksi töitä? Saan karenssia? Kauanko karenssi kestää?
(joo, olen varautunut kurasateeseen, mutta ehkä joku voisi vastata asiallisestikin, siksi kysyn...)
Kommentit (40)
että työnantaja ei voinut palkata, koska esiintyi täysin toisin kuin mitä TE-toimiston antamien tietojen mukaan olisi pitänyt olla. Ja saat selvityspyynnön :-).
eikö siihen voi sanoa, että jännitti niin kauheasti kun halusin sen työn NIIN valtavasti ja pelkäsin että ääni ja kädet alkaa täristä. Voi muutenkin mainita, että on aina kärsinyt jonkinasteisesta ramppikuumeesta ja tuollaisissa tilanteissa on jopa kerran pyörtynyt (tosin onneksi kouluaikana, niin ei mennyt mikään kiinnostava työpaikka sivusuun).
Ei kai ihminen voi saada karenssia, jos on kovat suorituspaineet, jännittää ja jännityksen vuoksi haastattelu ei mene oppikirjan mukaan. Jännittäminen tuollaisissa tilanteissa on ihan inhimillistä :)
että työnantaja ei voinut palkata, koska esiintyi täysin toisin kuin mitä TE-toimiston antamien tietojen mukaan olisi pitänyt olla. Ja saat selvityspyynnön :-).
eikö siihen voi sanoa, että jännitti niin kauheasti kun halusin sen työn NIIN valtavasti ja pelkäsin että ääni ja kädet alkaa täristä. Voi muutenkin mainita, että on aina kärsinyt jonkinasteisesta ramppikuumeesta ja tuollaisissa tilanteissa on jopa kerran pyörtynyt (tosin onneksi kouluaikana, niin ei mennyt mikään kiinnostava työpaikka sivusuun). Ei kai ihminen voi saada karenssia, jos on kovat suorituspaineet, jännittää ja jännityksen vuoksi haastattelu ei mene oppikirjan mukaan. Jännittäminen tuollaisissa tilanteissa on ihan inhimillistä :)
työnhakukurssista vedoten siihen, että osaat kyllä hakea töitä etkä tarvitse haastattelukokemusta, koska olet kuin kotonasi sellaisissa tilanteissa?
Eli tuo selitys ei mene läpi, ellei siitä ole puhuttu työkkärissä etukäteen. Sieltä kun ohjataan välittömästi opiskelemaan ramppikuumeen voittamista.
Seuraava kysymys: miksi et ole kertonut asiasta silloin, kun kieltäydyit
työnhakukurssista vedoten siihen, että osaat kyllä hakea töitä etkä tarvitse haastattelukokemusta, koska olet kuin kotonasi sellaisissa tilanteissa?Eli tuo selitys ei mene läpi, ellei siitä ole puhuttu työkkärissä etukäteen. Sieltä kun ohjataan välittömästi opiskelemaan ramppikuumeen voittamista.
haloo - oma vastaus täytyy tietenkin laatia sen mukaan, mitä siellä työkkärissä on puhuttu. Jos jännityksen hallinta -kurssia on tarjottu, ei tietenkään kannata keksiä tuollaista syytä. Mutta toisaalta - joskus voi ihminen, joka normaalisti ei jännitä, mennä jossain tilanteessa ihan puihin, myös omaksi yllätyksekseen.
Luulen, että on todennäköisempää, että tuollaista ramppikuumeen hallinnan kurssia EI ole tarjottu, kuin että sitä olisi tarjottu. Käsittääkseni työkkärillä ei edes ole mitään ramppikuumekursseja, ellei sitten joskus satunnaisesti. Ja tuskin niitä on tarkoitettu normaaliin jännitykseen, vaan sellaiseen, että ihminen ihan tosiaan pyörtyy.
Eikä sitä jännitystä tarvitse selityksessään överiksi vetää. Suunnilleen jokaista jännittää joka tapauksessa jonkin verran, oli kurssit käyty tai ei, ja kyllä aika monen kohdalla se jännitys voi aiheuttaa sen, ettei loista samalla lailla kuin esim. siellä kurssin harjoitustilanteessa.
Ja onhan niitä muitakin syitä. Ja toisaalta, ei haastattelija voi alkaa väittää, että hakija on erilainen kuin työkkäristä on kerrottu - millä perusteella muka? Jos työkkärissä on sanottu, että on fiksun oloinen tyyppi, niin tuo "fiksun oloinenhan" on joka tapauksessa aina hieman tulkinnanvarainen määre.
Ts. kesällä sun ei oletetakaan hakevan töitä, vaan olet ihan normaalisti työttömänä.
sanot hakevasi töitä. On eri asia onko töitä tai saako niitä.
parempi on, ettet sano tollaista. Vaan jos työkkäristä käsketään töihin sitten kesällä, menet vaan työhaastatteluun. Puhelet sitten siellä työhaastattelussa sellaisia, ettei sinua valita, ja annat itsestäsi muutenkin epämääräisen ja typerän vaikutelman.
Miksi sanoisit, ettet hae?
Karenssia tulee varmasti mutta kuinka paljon niin sitä en tiedä.
Olet lisäksi sen jälkeen silmätikkuna kun työvoimatoimiston "papereissa" lukee, ettet ole hakemut töitä. Älä tee sitä virhettä! ;-)
joten sanot etsiväsi töitä ja vietät vapaan kesän ilman karenssin pelkoa. Mitä olen työttömiltä kuullut niin työkkärin akkojen suurin ilohan on saada lyötyä jollekin aina karenssi päälle joten älä kerro totuutta.
Joo, no ehkä sitten vaan pidän suuni supussa ja sanon etsiväni töitä.
Ainoa vaan, että alallani todellakin olisi töitä tarjolla.. joten mitenköhän selittelisin, etten ole saanut töitä.. no, enköhän keksi jotain.
ap
ehdottomasti sanot hakevasi työtä...jos tulee kyselyjä sanot että kesällä on niin paljon kesätyön hakijoita... ei ne tosiaankaan mitään sulle sieltä ala vaan kesäksi tarjoomaan...mulle ei oo tarjottu mitään puoleentoista vuoteen...onneksi, kun tarkiotuksella olen kotona ollut lasta hoitamassa ja ensviikolla jäänkin äitiyslomalle..
ei kannata sanoa, ettei aio hakea töitä. Eikä sinun sitä tarvitse kummemmin selitellä, miksi et ole saanut työtä - eihän työnhakija voi niitä syitä aina tietääkään. Useinhan työhakemukseen joko ei tule mitään vastausta, tai sitten haastattelun jälkeen vain ilmoitetaan, että "valitettavasti valinta ei kohdistunut sinuun". Kesälomasi jälkeen voit työkkärissä jopa harmitella, että kurjaa kun ei tärpännyt, vaikka olit ollut jo melko varma :D
eli koska opiskelet työttömyysturvalla, olet meillä etusijalla kesätöitä etsittäessä. Joten varaudu siihen, että lähettelen tiedotteita ja olen todella kiinnostunut siitä, miksi et saanut kesätöitä. Kannattaa muistaa, että omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla on harkinnanvaraista ja jos käytät etuutta väärin, se voidaan katkaista.
eikä ainakaan paikallisen työkkärin tätejä kiinnostanut pätkääkään kun en viime kesänä saanut kesätöitä. Ei tullut minkäänlaisia ehdotuksia kesätöihin tai kyselyjä miksei töitä löytynyt. t. Koko Kesä Kotona
että kun olet tähän saakka elänyt työttömyysturvalla ja opiskellut työttömyysturvalla, niin lomailetkin työttömyysturvalla ja teet omia juttujasi työttömyysturvalla. Ei ole oikein vaatia että tekisit töitäkin välillä.
eli koska opiskelet työttömyysturvalla, olet meillä etusijalla kesätöitä etsittäessä. Joten varaudu siihen, että lähettelen tiedotteita ja olen todella kiinnostunut siitä, miksi et saanut kesätöitä. Kannattaa muistaa, että omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla on harkinnanvaraista ja jos käytät etuutta väärin, se voidaan katkaista.
karenssin (etuus katkaistaan) jos työkkäristä "saavat selville" etten tosissani ole hakenut töitä, niin kuinka pitkään se karenssi kestää? Edes about?
Täytyy sanoa, että tulevan remontin ja lastenhoitovaikeuksien vuoksi olen mielummin karenssissa koko kesän kuin töissä, mutta tietysti jos karenssi sen jälkeenkin vielä jatkuisi, alkaisi olla melko tukalat paikat.
(Kyllä mä siis tajuan, että töitä pitäisi hakea. Ja tietysti "työkkärin tätien" pitää myös toimia niin, että tätä noudatetaan. Tässä vaan ei oteta kauheasti huomioon mitään inhimillisiä hankaluuksia, kuten esim. lastenhoidon järjestämisiä jne. Olisi aika ilkeää jättää 8 v. ja 9 v. kesäksi työpäivien ajoiksi kaksistaan kotiin, jatkuvasti)
ap
että kun olet tähän saakka elänyt työttömyysturvalla ja opiskellut työttömyysturvalla, niin lomailetkin työttömyysturvalla ja teet omia juttujasi työttömyysturvalla. Ei ole oikein vaatia että tekisit töitäkin välillä.
että esim. viime kesänkin olin kokonaan töissä.
ap
eli koska opiskelet työttömyysturvalla, olet meillä etusijalla kesätöitä etsittäessä. Joten varaudu siihen, että lähettelen tiedotteita ja olen todella kiinnostunut siitä, miksi et saanut kesätöitä. Kannattaa muistaa, että omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla on harkinnanvaraista ja jos käytät etuutta väärin, se voidaan katkaista.
Kerrohan sitten, miten se työnhakija voi tietää, miksi ei tullut valituksi? En ole itse työtön, mutta en ole YHDESTÄKÄÄN paikasta saanut koskaan mitään perusteluja tai muutakaan palautetta. Et taida olla oikea työkkärin täti, koska muuten tietäisit tämän olevan aika yleinen käytäntö. Ja eihän se ole etuuden väärinkäyttämistä, jos saa työttömyyskorvausta ollessaan työtön. Se olisi väärin, jos ap tekisi pimeitä töitä nostaen samalla työttörmyyskorvausta.
Jos sut laitetaan kesätyöhaastatteluun, esität siellä hyvin innokasta saamaan sen työn, mutta annat itsestäsi siis yksinkertaisen ja vähän typerän vaikutelman.
Koska jos esiinnyt niin, että käytöksesi voidaan tulkita niin ettei sinua kiinnosta työ eikä työntekokaan, karenssia voi tulla ihan senkin takia.
Riittää, että menet sinne haastatteluun tukka likaisena, venyneet verkkarit jalassa.
Mieluiten kauhea meikki päällä, tai vaihtoehtoisesti, haiset tupakalle tosi paljon.
Parasta jos haisisi myös valkosipulille, sen haju muistuttaa vanhan viinan hajua.
Puhut pöljästi "joo mää niinku kyllä tykkäisin tosi paljon tällasista töistä, mitä teillä niinku tehään"
Harot tukkaasi, tuijottelet ikkunasta ulos. Kysyt haastattelijalta "häh? anteeksi mä en oikein kuullu"
Pyydät jotakin kaveriasi soittamaan työhaastattelun aikana, vastaat puhelimeen ja hölötät jotakin tällaista
"No kun mä oon täällä tyähaastattelussa nyt... joo... ei tarvi mää käyn kaupassa kun tuun täältä ei kai täällä kauaa mene... ne Empun kumisaappaat on joo siinä välieteisessä, käske laittaa pipoki"
Sitten kun lopetat puhelun, et pyydä anteeksi,
et mitään. Hymyilet vaan.
Parasta olisi jos raaputtelisit myös vähän plakkia etuhampaistasi, samalla kun sulle puhutaan.
EIKÄ TAATUSTI KUKAAN OTA SUA TÖIHIN!
kunhan provosoi. Ap opiskelee työttömyysturvan avulla ammattiin, ei siis mikään suuri rike hieman levähtää välillä. Pidämmehän me työssäkäyvätkin lomaa kesäisin. Toiset makaavat kotona työttömyysturvan avulla vuosikausia tekemättä mitään. Tällaiset henkilöt ottavat päähän.
annetaan tällaisia ohjeita??