Uusin OrpoPurran tuhotyö: Kauhukabinetti aikoo myydä 3 mrd eurolla valtion tuottavaa omistusta
Tappiot valtiolle ovat paljon suuremmat kuin valtiovelkaan vaikuttavat korkomenot, ja velanottoahan tälläkin piilotetaan. OrpoPurran valtion tuottavan omaisuuden eli "valtion kruununjalokivien" tai "valtion lypsylehtien" teurastus lämmittää hetken kuten housuihin kuseminen pakkasella, mutta sen jälkeen on entistäkin tukalampaa. Valtion omistukset tuottavat hyvin, ja näiden lypsylehmien teurastus lopettaa myös niiden tuottaman maidon, piimän, jogurtin, viilin, rahkan, heran, juuston jne. saamisen kuvainnollisesti, ja taas tulolähteitä on vähemmän ja velkaantuminen tulee kasvamaan entisestään. Suomesta ei löydy ostajia, vaan omistukset siirtyvät ulkomaille. No kokoomuksen ja näköjään persujenkin "sosialisminpurkuagenda" tarkoittaa kaiken kansallisen myymistä ja yksityistämistä. Köyhä velkainen valtio tarkoittaa myös kansan hyvinvoinnin ja kansanvallan alasajoa ja rahavallan kasvua. Tässä tuhotyössä ei ole mitään isänmaallista, päinvastoin se on maanpetoksellista toimintaa.
Kommentit (50)
No, oikeiston äänestäjät haluavat tätä. Isänmaallisuus tuntuu olevan tärkeää lähinnä juhlapuheissa.
Porvarihallitukset myyvät aina valtion omaisuutta budjetin tilkkeeksi.
Samaa sähellystä oli jo Sipilän hallituksen aikana. Ei ihme, että ihmisten verotukset nousevat kohta pakosti.
Vierailija kirjoitti:
Samaa sähellystä oli jo Sipilän hallituksen aikana. Ei ihme, että ihmisten verotukset nousevat kohta pakosti.
No tämä! Ihmettelen todella ettei moni oppinut Sipilän hallituksesta mitään. Tai jos oppi niin muisti on todella lyhyt.
Sanna Marin olisi voinut myydä myös kansallista omistusta piilottaakseen velanottoa, kuten Petteri Orpo tekee 3 miljardilla eurolla.
Lämmittää hetken kuin housuihin kuseminen pakkasella, mutta sen jälkeen entistä kylmempää.
Marin ei halunnut kusta housuihinsa ja jäädyttää paikkansa..kaukaa viisas.
Orpo lorottaa seurauksia ajattelematta punttiinsa. Pian on väärällä puolella olevan sinisen sydämen lisäksi joku muukin paikka pakkasesta sinisenä.
Varastetaan eläkevaroista neverback-"siltarahoituksella", myydään posti - heti jätti-yt:t, sotealueilta on "välttämätöntä" leikata ja samalla lapata veronmaksajien rahaa suoraan Kelan kautta Pörriäisille.
On aivan pakko alentaa kokoomuksen vaalirahoittajien yhteisöveroa ja ylimmän tulodesiilin verotusta ja samalla leikata minimiperusturvaa ja lisätä köyhyyttä ja asunnottomuutta.
Rahat on loppu, mutta jostain laarin pohjalta löytyy 5%/BKT:sta Usan pyssyihin, kun Daddy kiristää ja uhkailee.
Onko tällä palstalla pelkkiä demareita?
Vierailija kirjoitti:
Onko tällä palstalla pelkkiä demareita?
En tiedä mutta onko tämä todella jonkun mielestä, puoluekantaan katsomatta järkevä ja hyvä juttu?
Vierailija kirjoitti:
Valtion omaisuus keplotellaan parempaan talteen. Sinne menee kaikki Kekkosen ajoista kerätty kansallisomaisuus. Vielä kun lahjoitetaan kaivosoikeudet ja otetaan tilalle ulkomaiset jätteet niin tuhotyö on valmis.
Unohtamatta kokoomuksen mm. Tere Sammallahden Posivan ydinjäteluolaan haluamia muiden maiden ydinjätteitä. Tere: "Hei, me tienataan tällä!".
Kokoomus haluaa laskea palkkoja, koska se on suomalaisten työläisten vihollinen. Se on ainoa puolue joka haluaa leikata suomalaisten palkkoja. Kokoomus ei ymmärrä että palkkojen nousu on talouden kasvua ja kehitystä.
Kokoomus saa suuria summia vaalirahaa yrityksiltä ja siten yritykset saavat vaikutusvaltaa vaaleissa, vaikka yrityksillä ei ole edes äänioikeutta vaaleissa. Kokoomus ei aja ihmisten asiaa. Kokoomus valehtelee että kun yrityksillä menee hyvin niin ihmisillä menee hyvin. Niin hyvin ei yrityksillä tule koskaan menemään, että ne vapaaehtoisesti heruttaisivat ihmisille jotain omistaan.
Kokoomuksen ajatus on täydellisen väärä. Ihmiset voivat hyvin kun heidän huolia kuunnellaan ja asioita hoidetaan ihminen edellä. Siihen kuuluu yhteiskunta ja talouden mukana yrityksetkin. Ihminen on kuitenkin se tärkein.
Suomessa on palkanmaksupula. Mikä johtaa siihen että yritykset taantuvat ja jäävät ulkomaisten yritysten ostettaviksi. Yrityksen täytyy kilpailla myös työvoimasta, muuten eivät saa hyviä työntekijöitä ja jäävät polkemaan paikoilleen.
Kokoomuksen johdolla yritykset eivät kehity koska Kokoomus on hyväksynyt sen että yritykset repivät tuottavuuden työntekijöiden matalista palkoista, eikä menestyvistä tuotteista.
Yrityksen täytyy kilpailla myös työntekijöistä jotta se saa parhaat työntekijät. Kokoomus on sitä mieltä että yritysten ei kuulu kilpailla työntekijöistä, vaan työntekijöiden tulee kilpailla työpaikoista. Siitä ei hyvää seuraa, koska yritykset voivat laiskotella eikä ne voi kehitää tuotteitaan huonolla työvoimalla.
Kokoomus ei saa ikinä anteeksi että äänesti oppositiossa vasemmistohallituksen kanssa persuja vastaan, tukirahojen lähettämisen puolesta, Italiaan ja Espanjaan.
Kokoomus hyväksyi ja mahdollisti 6 mrd (6000 milj) tukirahojen lähettämisen etelän vetelille. Ilman kokoomuksen hyväksyntää rahoja ei olisi lähetetty. Nyt me maksamme veroissamme nimissämme otettua 6 mrd velkaa.
Kokoomus haluaa esiintyä veroja vihaavana puolueena, mutta totuus paljastui onneksi. Kokoomus on irvikuva oikeistolaisesta puolueesta.
Vierailija kirjoitti:
Onko tällä palstalla pelkkiä demareita?
Ei, mutta pelkästään persut pyllistää vuodesta toiseen vaikka puheet on aina suuret.
Vois luulla että te persut nautitte siitä että teidän silmään kustaan.
Vielä reilu vuosi näillä tuholaisilla aikaa tuhota, rikkoa, kaataa ja repiä. Entinen Suomi alkaa olla muisto vain. Kaikki myydään Isolle Rahalle. Molokin ammottavaan kitaan. Ja Purra nauraa perkeleellisesti.
Mut hei, Persuthan on isänmaan asialla kuin Adolf konsanaan. Rakasta kansaasi, jos se sinun puolestasi sotii ja uhraa hyvinvointinsa. Hauku kansasi, kun he eivät olekaan ylivertainen rxtu ja tee itsari bunkkerissasi.😁
Kaikki puolueet ovat ihan täysiä pettymyksiä. Osaako puolet eduskunnasta hoitaa edes omaa talouttaan ja nyt sitten nää vähäjärkiset eri puolueista taas sohlaamassa valtion tuottavien omistusten kanssa. Sama kuin kusisi pakkasilla jaloilleen. Lämmittää hetkisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tällä palstalla pelkkiä demareita?
En tiedä mutta onko tämä todella jonkun mielestä, puoluekantaan katsomatta järkevä ja hyvä juttu?
Jo hallituskauden alusta lähtien ekonomistit ja taloustieteilijät ovat varoittaneet hallitusta, että tuottavan omaisuuden poismyynti ei ole kannattavaa eikä järkevää.
Kuunteleeko hallitus? No ei.
Surullista menoa, ja jotenkin olen tosi pettynyt siihen että hallituspuolueiden kannatus on gallupeissa edelleen niinkin suurta.
Olen oikeasti luullut että suomalaiset ovat toisenlaisia, mutta nyt on pakko alkaa uskomaan että olen ollut väärässä.
Valtion omaisuus keplotellaan parempaan talteen. Sinne menee kaikki Kekkosen ajoista kerätty kansallisomaisuus. Vielä kun lahjoitetaan kaivosoikeudet ja otetaan tilalle ulkomaiset jätteet niin tuhotyö on valmis.