Miksi rahat ei riitä terveydenhoitoon ja miksi kurjistus uudistus
Ennen oli paremmin ja joka kunnassa sai hoitoa , miten nyt on paremmin ? Miksi yhtäkkiä rahat on loppu ?Voisiko joku asian päättänyt selittää mikä oli terveydenhoidon romautuksen syy ja mikä taka-ajatus ja miksi suostuivat että palvelut lakkaavat . Turha uudistuksen tekijöiden selittää miksi tekivät valu virheisen himmelin ?Huono päätös on parempi jättää tekemättä .
Kommentit (21)
Keskittäminen. Mutta tutkimus nyt vain keskussairaalassa. Ehkä keskustoissa olisi lähempänä osalle vaikka holterin kiinnittäminen.
Vassareiden arvot on nähty.
Vassarit eivät ole kiinnostuneita suomalaisista. Vassarit ovat enemmän kiinnostunut maahanmuutosta ja veronimijöiden maahantuonnista kuin Persut sen vastustamisesta.
Vasemmistossa on paljon ilkeitä ihmisiä, jotka kannattavat maaha nmuuttoa, wokea, sukupuolen korjausleikkauksia ja muita tuhoisia aatteita, joilla ihmisten ja maan identiteetti voidaan tuhota, vaikka he eivät niistä pidä.
He haluavat pilata yhteiskunnan, koska he ovat yhteiskunnan hylkiöitä ja kateellisena nauttivat tuhon levittämisestä ja keskiluokan kärsimyksistä. Vasemmiston äänestäjät haluavat lisää itsensä kaltaisia hylkiöitä, jotka eivät ole ikinä maksaneet veroja.
Vasemmiston toiminta on itseään ruokkiva epätoivon syöksykierre, mikä lisää vasemmiston äänestäjiä, mutta maan ongelmat vaan kasautuvat.
Miljardeja mennyt eu lle ja ukrainaan ja ties kenelle. Italia ja kreikkakin sai suomelta miljardin avustuksia. Siinä se suurin syy on miksi suomessa kaikki on päin persettä.
Vierailija kirjoitti:
Miljardeja mennyt eu lle ja ukrainaan ja ties kenelle. Italia ja kreikkakin sai suomelta miljardin avustuksia. Siinä se suurin syy on miksi suomessa kaikki on päin persettä.
Tämä. Suomi on toiminut sosiaalitoimistona ei pelkästään omille lusmuilleen, mutta myös muun maalaisille lusmuille. Tänne paenneet Ukrainalaisetkin ovat sanoneet halunneensa jäädä tänne, vaikka sota loppuisikin. Kertoo paljon sekin.
Jos Suomi ei halua laittaa omaa kansaansa muiden edelle, asiat tulee vain pahenemaan entisestään.
Otettiin mallia itänaapurista, keskusjohto ja suuruus on kaunista. Poliittisin petustein valittu järkyttävän iso porukka päättämässä asioista, joista eivät mitään ymmärrä. Tuon kokoisella porukalla päättäisi vähän suuremman maan asioista.
Sinne askarreltiin Marinin hallituksen soteuudistuksessa aivan liian raskas hallintohimmeli joka saa itse päättää miten hyvinvointialue rahansa käyttää. Siksi sitten käy näin, että pomoa ja muuta asiantuntijaa on niin että päät kolisee yhteen mutta vuodeosastoa ei voida pitää enää auki.
Ihan toivotonta on päästä julkiselle. Soitin lohjenneesta hampaasta, niin pääsisin hammaslääkärille 29.5.2026.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miljardeja mennyt eu lle ja ukrainaan ja ties kenelle. Italia ja kreikkakin sai suomelta miljardin avustuksia. Siinä se suurin syy on miksi suomessa kaikki on päin persettä.
Tämä. Suomi on toiminut sosiaalitoimistona ei pelkästään omille lusmuilleen, mutta myös muun maalaisille lusmuille. Tänne paenneet Ukrainalaisetkin ovat sanoneet halunneensa jäädä tänne, vaikka sota loppuisikin. Kertoo paljon sekin.
Jos Suomi ei halua laittaa omaa kansaansa muiden edelle, asiat tulee vain pahenemaan entisestään.
Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista.
t. tytti tee (sdp)
Ja tätä muut ensin- ajattelua ja rahanjakamista kaikille muille paitsi suomalaisille vaikuttaa suomalaiset haluavan jatkossakin, koska sdp on gallup-kärjessä.
Vierailija kirjoitti:
Sinne askarreltiin Marinin hallituksen soteuudistuksessa aivan liian raskas hallintohimmeli joka saa itse päättää miten hyvinvointialue rahansa käyttää. Siksi sitten käy näin, että pomoa ja muuta asiantuntijaa on niin että päät kolisee yhteen mutta vuodeosastoa ei voida pitää enää auki.
Persut sulkivat vuodeosastoja ja yöpäivystyksiä. Kaisa Juuso neuvoi kansalaisia käyttämään päivystyksiä päiväsaikaan - siis joutumaan onnettomuuteen ja saamaan sydänkohtauksen yön sijaan päivällä.
Äänestämällä persuja/oikeistoa terveydenhuollon yksityistäminen vain kiihtyy. Tuleeko yksityisen sektorin hoitama terveydenhoito/vanhustenhoito halvemmaksi? No, ainakin siinä mielessä että vanhukset kuolevat yksityisissä hoitokodeissa hoivan puutteessa nopeammin. Muutoin ei. Raha valuu jo valmiiksi raharikkaiden taskuun.
Kuinka hyödyllistä on alkaa hoitaa ihmisten sairauksia? Tuleeko yksilöstä tuottava hoidon jälkeen vai ihan vaan kotona tukien varassa? Lapsissa on tulevaisuus - panostus. Työikäinen ja työhön pystyvä - panostus. Sairaat ja vaivaiset - luonto haluaa jo itsessään karsia heikot yksilöt.
Vierailija kirjoitti:
Ihan toivotonta on päästä julkiselle. Soitin lohjenneesta hampaasta, niin pääsisin hammaslääkärille 29.5.2026.
Miksi sinun lohjennut hammas ilman kipua tarvisi päästä heti korjaamaan halvalla? Valehtele, että on kipuja niin kyllä saisit aikaisemmin ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miljardeja mennyt eu lle ja ukrainaan ja ties kenelle. Italia ja kreikkakin sai suomelta miljardin avustuksia. Siinä se suurin syy on miksi suomessa kaikki on päin persettä.
Tämä. Suomi on toiminut sosiaalitoimistona ei pelkästään omille lusmuilleen, mutta myös muun maalaisille lusmuille. Tänne paenneet Ukrainalaisetkin ovat sanoneet halunneensa jäädä tänne, vaikka sota loppuisikin. Kertoo paljon sekin.
Jos Suomi ei halua laittaa omaa kansaansa muiden edelle, asiat tulee vain pahenemaan entisestään.
Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista.
t. tytti tee (sdp)
Ja tätä muut ensin- ajattelua ja rahanjakamista kaikille muille paitsi suomalaisille vaikuttaa suomalaiset haluavan jatkossakin, koska sdp on gallup-kä
Riikkako se siellä propagandoi SDP:n kannatuspaniikissa?
Purra & Orpo ovat itse ottaneet ennästysmäärin velkaa.
Tekopyhää sössöttää omasta kansasta joka jää m_muuttajien jalkoihin, kun totuus on, että Purra ei välitä omasta kansasta muutoin kun ajaessaan persulampaita äänestyskopille.
Purraa ajaa vain rikkaiden hyvinvoinnista huolehtiminen ja EK:n setien käskyjen totteleminen työväen oloja heikentäen.
Rahat kuluu Petterin Olympiareissuun ja miljardien turkujunaan ja kokkareiden kavereille terveysfirmoissa.
Petteri ja Riikka ottavat 60 miljardia lisää velkaa eivätkä saa soten rahoitusta kuntoon- päinvastoin ryssivät soten rahoitusmallin ja leikkasivat pysyvästi sotemenoja miljardilla tilanteessa, jossa sotemenot kasvavat joka vuosi sen miljardin verran väestön ikääntyessä.
Vierailija kirjoitti:
Sanna Marin uudisti
Petteri huusi eduskunnassa Sannalle, tämähän on se sama jonka me laadimme Sipilän hallituksessa, Petteri oli Sipilän hallituksen ministerinä, joten se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka hyödyllistä on alkaa hoitaa ihmisten sairauksia? Tuleeko yksilöstä tuottava hoidon jälkeen vai ihan vaan kotona tukien varassa? Lapsissa on tulevaisuus - panostus. Työikäinen ja työhön pystyvä - panostus. Sairaat ja vaivaiset - luonto haluaa jo itsessään karsia heikot yksilöt.
Niin se Aatukin avitti luonnon karsimistyötä kärräämällä sairaita, vanhuksia ja vammaisia kaasutettavaksi - hyödyttömiä kun olivat vain "jalorotuisten" yhteiskunnan skenaarioissa.
Ajatus, että jokin ihmisryhmä on hyödytön, kun ei kykene työntekoon kumpuaa todellakin samoista ideologioista mistä Kolmas Valtakuntakin.
Kuinka voit sitä paitsi olla varma, ettet itse koskaan sairastu niin, ettet kykene enää tuottavaan työhön? Oletko silloin valmis eutanasiaan, pois terveiden jaloista pyörimästä?
Vierailija kirjoitti:
Ihan toivotonta on päästä julkiselle. Soitin lohjenneesta hampaasta, niin pääsisin hammaslääkärille 29.5.2026.
Äänestä vain jatkossakin persuja, niin näet julkisen terveydenhuollon kuolevan kokonaan. Nykyinen hallitus haluaa Suomesta Amerikan mallin yhteiskunnan, missä rahalla saa niin terveydenhuoltoa, koulutusta, säällisen kodin yms. mitä me Pohjoismaissa olemme tähän asti pitäneet perusasioina ja kaikille kuuluvina. Purra on itse päässyt rahan makuun ja köyhiä kohtaan halveksunta näkyy päivä päivältä yhä selkeämmin.
Osassa tehostettu, osaa pyöritellään ja osassa korjattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Petteri ja Riikka ottavat 60 miljardia lisää velkaa eivätkä saa soten rahoitusta kuntoon- päinvastoin ryssivät soten rahoitusmallin ja leikkasivat pysyvästi sotemenoja miljardilla tilanteessa, jossa sotemenot kasvavat joka vuosi sen miljardin verran väestön ikääntyessä.
Suomen väestö ikääntyy hurjaa vauhtia. Jo se on lisännyt sote-menoja joka vuosi paljon. Tuossa välissä oli myös inflaatiokriisi ja kaikkien hoitotarvikkeiden hinnat laastareista lähtien ovat tietenkin vähintään siinä, mihin ne inflaation huipulla hinnoiteltiin. Niistä ei voi säästää niin, että ommeltaisiin viiden tikin sijasta kolme tikkiä haavaan jne.
Sote-uudistuksen säästöt toteutuvat 2030-luvulla. Se on suuri hallintouudistus, jossa yksinkertaistettiin rakennetta 309 kunnalta 21 hyvinvointialueelle.
Sanna Marin uudisti