Orpon hallituksen tavoite toteutui? IS Haapala vihjaa joukkopakoa SAK:sta, entinen miljoonan jäsenen mahtiliitto, nyt alle puoli miljoonaa
Jäsentä? Liitoista on tapahtunut ja on tapahtumassa varsinainen joukkopako, ja työläisten järjestäytymisaste on ennätyksellisen alhaalla, mikäli IS toimittajaa on uskominen. Hän nimittäin vihjaa, että SAK aktiivisesti peittelee joukkopakoa siihen kuuluvista liitoista, kun se on toimittanut saman jäsenmäärän tilastoinnin eteenpäin kuin toissavuonna. Toimittajan mukaan tämä on todiste siitä, että SAK:n jäsenmäärä on romahtamassa alle puolen miljoonan jäsenen.
Orpon hallitus tunnetusti poisti verovähennysoikeuden liittojen jäsenmaksuista. Samalla hallitus on toistuvasti moukaroinut työntekijöiden asemaa ja oikeuksia mm potkulailla, sallimalla määräaikaisuuksien ketjuttamisen ja paikallisella sopimisella.
Historiallisesti Suomessa työläiset ovat olleet järjestäytyneitä, ja SAK:lla aiemmin oli yli miljoonan palkansaajan jäsenistö. Nyt siitä on enää jäljellä himpun verran yli puoli miljoonaa, jos sitäkään.
Samalla kirjoituksessa kerrotaan, että EK:n Pro Markkinatalous -yhdistys on keräämässä ennätyksellistä 2,3 miljoonan euron summaa porvariehdokkaiden tukemiseksi seuraavissa eduskuntavaaleissa, kun taas vasemmistopuolueita tukeneiden liittojen budjetti viime vaaleissa oli vähäiset 600 000 euroa. Ratkaiseeko raha vaalit? Se jää nähtäväksi.
Jutun luvuista ja tilastoista voi kyllä päätellä suoraan yhden asian ja se on tämä: Sitä mukaa, kun joukkopako liitoista on tapahtunut, on Suomessa aivan konkreettisesti murennettu ja tuhottu työntekijän asemaa. Ensin vuokratöillä ja nollasopimuksilla, sitten halpatyöläisten maahantuonnilla ja jopa palkattoman työn teettämisellä.
Mitä mieltä täällä ollaan tästä IS kirjoituksesta? Pitävätkö Haapalan spekulaatiot paikkansa?
Kommentit (25)
Samassa jutussa kerrotaan, että Akava on onnistunut kasvattamaan jäsenmääräänsä. Ja Lindtman on luvannut palauttaa verovähennysoikeuden.
Mikähän tässäkin aiheessa sitten on, ettei saisi keskustella? Päivän lehdessä julkaistu juttu.
Mitä väliä. Työntekijät ei ole enää myöskään lojaaleja työnantajaa kohtaan. Ideat pidetään itsellä, koska työnantajalla vastuu firman pyörittämisestä. Eräskin työntekijä otti kiinaan yhteyttä omasta ideasta ja rakentaa nyt sitä vapaa ajalla työnsä ohessa. Tätä haluttiin ja lisää tulossa. Kaupungeilla, kunnilla ja valtiolla ei ole töitä mutta ovat työpaikalla, että näin.
Vierailija kirjoitti:

Työelämästä on viety vakaus, varmuus ja taloudellinen turva. Sitten ihmetellään, kun tekijöillä ei olekaan motivaatiota.
Minusta on kummallista, että työläiset ei suostu olemaan ammattiliiton jäseniä, jos heille ei makseta siitä eli saavat jäsenyyden verovähennyksiin. Eihän meillä saa muitakaan yhdistysten jäsenmaksuja vähentää verotuksessa, vaikka esim. marttojen jäsenmaksulla saa ihan yhtä paljon hyvää elämäänsä.

Minusta taas on erikoista, että IS Haapala saa tehtailla tämmöisen otsikon ja lehtijutun, jonka sanoma on tismalleen päinvastainen kuin tilastointi. Haapalaisen mielestä tilastot ovat feikkejä, kun ne eivät kerro, mitä hän ajattelee.
AY -liikkeen keräämät rahat työntekijöiltä ovat pitkälti menneet demareiden vaalikampanjan rahoittamiseen.
Vaikka todennäköisesti niistä maksajatyöläisistä ainakin puolet eivät ole demareita.

Haapalainen ihmettelee, miksi luvut ovat tismalleen samat vuodesta toiseen, kun paikallisissa ammattiliittojen osastoissa käy kato koko ajan. Onko meillä siis neuvostoliittolaiseen tapaan haamujäseniä, eikös jollain nuorilla vasemmistolaisilla ollut yhdistyksessään enemmän keksittyjä henkilöitä kuin oikeita, jotta sai isot avustukset.
Vierailija kirjoitti:
AY -liikkeen keräämät rahat työntekijöiltä ovat pitkälti menneet demareiden vaalikampanjan rahoittamiseen.
Vaikka todennäköisesti niistä maksajatyöläisistä ainakin puolet eivät ole demareita.
Lähde tälle väitteelle? Todella pienellä rahasummalla ovat liitot tukeneet SDP:tä EK:n miljoonien vaalitukiin verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on kummallista, että työläiset ei suostu olemaan ammattiliiton jäseniä, jos heille ei makseta siitä eli saavat jäsenyyden verovähennyksiin. Eihän meillä saa muitakaan yhdistysten jäsenmaksuja vähentää verotuksessa, vaikka esim. marttojen jäsenmaksulla saa ihan yhtä paljon hyvää elämäänsä.
Minusta taas on erikoista, että IS Haapala saa tehtailla tämmöisen otsikon ja lehtijutun, jonka sanoma on tismalleen päinvastainen kuin tilastointi. Haapalaisen mielestä tilastot ovat feikkejä, kun ne eivät kerro, mitä hän ajattelee.
Haapalainen ihmettelee, miksi luvut ovat tismalleen samat vuodesta toiseen, kun paikallisissa ammattiliittojen osastoissa käy kato koko ajan. Onko meillä siis neuvostoliittolaiseen tapaan haamujäseniä, eikös jollain nuorilla vasemmistolaisilla o
Miten niin samat luvut vuodesta toiseen? Onhan tuossa tilastojen mukaan jo käynyt valtava kato jäsenissä?
Vierailija kirjoitti:
Minusta on kummallista, että työläiset ei suostu olemaan ammattiliiton jäseniä, jos heille ei makseta siitä eli saavat jäsenyyden verovähennyksiin. Eihän meillä saa muitakaan yhdistysten jäsenmaksuja vähentää verotuksessa, vaikka esim. marttojen jäsenmaksulla saa ihan yhtä paljon hyvää elämäänsä.
No kun kuulemma liittoja ei enää nykyaikana tarvita yhtään mihinkään enää, kun työntekijöiden asema ja palkat on jo niin hyvät. Tätä on hoettu jo vuosikausia nuorille.
älkääs ny toverit juurihan rinne lupaili vappu satasia.
Vierailija kirjoitti:
älkääs ny toverit juurihan rinne lupaili vappu satasia.
Mut ku Rinne, mut ku Marin.
Tämä olisikin sitten ensimmäinen ja ainoa tavoite, joka toteutui. Koska velkaantuminen ei loppunut, talous ei lähtenyt kasvuun eikä tullut 100 000 uutta työpaikkaa.
No nyt on Sak:n byrokraateilla helpot työpäivät. Tuolla notkuvat Hakaniemen kahviloissa odottamassa työajan loppua.
uniberin omistaja toverit kiittävät tuppurainen lahjoitti heille 4 miljardia euroa suomessa liittoihin kuuluvien rahoja.
Vierailija kirjoitti:
uniberin omistaja toverit kiittävät tuppurainen lahjoitti heille 4 miljardia euroa suomessa liittoihin kuuluvien rahoja.
Mitä sinä sekoilet? Sama suomeksi?
Demarisyöpä se vain haihtuu joka rintamalla, JA SE ON HYVÄ!!!
Demarieläkeloiseläjät kippaavat hautaan kuppaamasta muiden maksamia eläkkeitä ja samalla häviää demaritorakoiden uskollisin vaalikarja ja pönkäporukka. SAK joka on vain demaritorakoiden kommarisyövän etäpesäke ja työrukkanen mitä tulee talouden tuhoamiseen ja haittaamiseen, haihtuu myös pois haitoilta :D
Julkisella puolella loisivat demariämmälaumat ei riitä pitämään demarisyöttiläitä siinä positiossa että siitä sakista olisi enää koskaan mitään haittaa normaaleille ihmisille. Kelaelätit ja mussethan sitä äänestää kohta ainoastaan.
Suomesta voi hyvinkin tulla demarivapaa markkinatalousmaa 2030-luvulla.
Linkki lehtijuttuun: https://www.is.fi/politiikka/art-2000011788036.html