Miten selittää luokkakavereille koulusta poistuminen toimintaterapian vuoksi?
Lapsi ei halua kertoa diagnoosistaan, eikä hänen vielä tarvitsekaan. Toimintaterapian yksi tarkoitus onkin päästä sinuiksi diagnoosin kanssa.
Olisiko kenelläkään vinkkejä, mitä selittää 10-vuotiaille luokkakamuille syyksi, miksi poistuu joka viikko kesken torstain viimeisen tunnin, ja lähtee koulun pihasta taksilla?
Kommentit (58)
Soittotunti tms. Tai sitten että on sovittu että menee vaikka isovanhemmilleen aina torstaisin ja aikataulu on tämä?
diagnoosin kertominen. Tässä on vissi ero.
Jos kysyvät että miksi ja mitä siellä tehdään, niin sanokaa että jalkojen liikeradoissa on jotain häikkää ja että siellä jumpataan.
Näin ei tule pahasti valehdeltua, sillä varmasti motoriikassakin on jotain häikkää muuuhun yhdistettynä, jos käy toimintaterapiassa. Ja jumppaamista on niin monenlaista että jumpasta se toimintaterapiakin menee.
olevaan synnynnäistä valuvikaa. Joka alkaisi sitten aikuisena haittaamaan, nyt siis ei haitta. Tarkempiin kysymyksiin lapsi voi sanoa, ettei oikein tiedä.
Sanokaa että käy fysioterapiassa Jos kysyvät että miksi ja mitä siellä tehdään, niin sanokaa että jalkojen liikeradoissa on jotain häikkää ja että siellä jumpataan.
Näin ei tule pahasti valehdeltua, sillä varmasti motoriikassakin on jotain häikkää muuuhun yhdistettynä, jos käy toimintaterapiassa. Ja jumppaamista on niin monenlaista että jumpasta se toimintaterapiakin menee.
Ei ne 10-vuotiaat ihan kaikesta ole selvillä, vaikka paljon tietävätkin, joten selitys fysioterapiasta ja liikeradoista on niin sanottu katu-uskottava selitys, jonka jälkeen siitä tuskin sen enempää udellaankaan ja poikasi saa olla rauhassa kyselyiltä. Taksihomman voi ohimennen kuitata aikataululla: sillä pääsee nopeimmin perille, kun bussilla tai junalla myöhästyisi joka kerta.
että menee kerran viikossa käymään lääkärissä, tuskin siitä sen kummempaa kysellään. Jos joku kysyy, voi mainita jonkin jutun mitä siellä tehdään, mikä tuntuu luontevimmalta. Minäkin olen sitä mieltä, että nuo "tää on ihan normaalia, mutta ei kerrota siitä kuitenkaan kenellekään" -asenteet lähtevät kotoa, ja lapsi oppii häpeämään vaikka mitä. Näennäisesti suhtaudutaan kuin mihin tahansa arkijuttuun, mutta toisaalta täytyy vähän piilotella. Käytän itse valkoisia valheita, jos siitä kaikki hyötyvät, mutta yhtään ylimääräistä kertaa en halua valehdella. Eikä se silti tarkoita, että ehdoin tahdoin tarvii toitottaa kaikki maailmalle. Käytöstapoihin kuuluu sekin, ettei utele liikaa, jos toinen vastaa vähän vältellen.
Mulla on kolmasluokkalainen tyttö, joka on 100% yökastelija. On käyty munuaisten kuvauksissa, labroissa, lastenpolin seurannoissa ym. Ja sinnehän mennään silloin kun kutsu tulee.
Toisin sanoen tänäkin syksynä tyttö on varmaan viisi kertaa lähtenyt koulusta kesken päivän ja joka ikinen kerta on miettinyt huolissaan kotona, mitä sanoo kun luokkalaiset isoon ääneen kyselee, mihin olet menossa ja miksi.
Mulle on aivan se ja sama, pissiikö tyttäreni vaikka parikymppiseksi vaippaan tai sänkyynsä, mulle se ei ole mikään ongelma tai häpeän aihe. Mutta tyttärelleni se on, voi luoja kuinka vaivansa vaihtaisikaan pois, vain vauvat pissaa housuun. Se on hänelle iso murheen asia, jota ei missään nimessä halua kenenkään luokkalaisensa saavan tietää.
Joten joo, me ollaan yhdessä keksitty sitten nämä valheet, joilla menonsa kuittaa. Mutta todellakaan tässä ei ole kysymys minun häpeästäni vaivaa kohtaan.
että käy siedätyshoidoissa.
Ne ei näy mitenkään päällepäin.
Koululuokasta melko moni käy nykyisin erilaisissa terapioissa tai muissa kesken koulupäivän (erityisopettajalla, puheterapiassa, psykologilla, kuraattorilla, hammaslääkärissä, terveydenhoitajalla ja siellä toimintaterapiassa. Ap:n kannattaa ehkä kysyä lapselta onko hän huomannut kenenkään muun käyvän jossain kesken koulupäivän?
Monilla luokilla ei ole mikään kummastuksen aihe jos joku käy jossain terapiassa. Lapset eivät välttämättä kiinnitä menoihin mitään huomiota. Toisaalta se, että oma lapsi ei ole huomannut muiden käyvän missään ei tarkoita sitä etteikö joku kävisi.
Itselläni (olen kuntoutuksen henkilökuntaa)on joskus ollut hassu tilanne, kun samalta luokalta on luonani käynyt peräkanaa kolme oppilasta, jotka eivät tiedä toistensa käynneistä ja pitävät ne visusti salassa koska "kukaan muu" ei käy luonani.
Opettajat ovat usein ihan mielellään salailussa mukana jos lapsi niin haluaa. Monesti luokassa riittää jo se "minulla on oma meno, ei kuulu muille", mutta opet ovat sepitelleet perheen kanssa juttua myös terkkari-, lääkäri-, erityisopetus- tai soittotuntikäynneistä. Minun luonani voi onneksi totuudenmukaisesti käydä terveyskeskuksessa tai erityisopen tai terkkarin huoneessa.
Se on kuitenkin hyvä, että lapsella todellakin on selvillä mitä hän sanoo, kun joku kysyy mihin sä meet. Vaikka se olisi vaan että" mulla on yks meno".
Ainakin omalla luokallani monet erityislapset (silloin varmaan ilman diagnooseja) kävivät pienryhmässä, terapioissa jne. Ei niistä kukaan jaksanut olla kiinnostunut.
Mutta jos valehtelette lääkärikäynneistä ja oikomishoidoista, lapsi joutuu valehtelemaan lisää koko ajan. Keksimään tarinaa tuohon ympärille. Eli tosi stressaavaa. Lisäksi esim. viikottainen lääkärikäynti tarkoittaisi jotain vakavaa sairausta (syöpä? sydänvika? keinomunuaishoito?) ja siitä vasta huhumylly voisi lähteä. Monet 10-vuotiaat tuntevat jo sairauksia ja vaikka eivät itse tuntisikaan, voisivat kertoa vanhemmilleen, että "Niko käy joka viikko lääkärissä. Se on tosi sairas varmaan.". Normaali lapsi ei käy lääkärissä kuin muutaman kerran koko kouluaikana.
Kertoisin totuuden: kuntoutus, terapia, yksilövalmennus, tai sanoisin, että ei halua kertoa, "meno on yksityinen ja koulun kanssa sovittu".
ja eipä sitä juurikaan kysellä, mutta on aina ilmoittenut menevänsä just sinne... eikä siitä mitenkään kiusata tai irvailla
veikkaan, että lapsilla ei oo hajuakaan mitä eroa on fysioterapialla ja toimintaterapialla, joten kehottaisin sanomaan suoraan, mihin on menossa
sen sijaan välttäisin suoranaista valehtelua, se on vaikeaa ja mitä jos joku kysyykin jotain tarkennusta - itse olisin ainakin tosi vaivaantunut, enkä muistaisi, mitä viime viikon valheeseen kuului
Eikö nyt olis helpointa sanoo, että on luvallinen meno. Jos joku kysyy mikä, niin sanoa kauniisti, että on minun oma asiani. Siihen voi pyytää opettajan tukea, opettaja voi sanoa, että kaikilla on joitain omia asoita, joista kertoo jos haluaa.
Näin ei tule valhetta ja yksityisyyttä kunnioitetaan.
Minusta parasta olisi kertoa kavereille totuus. Siis, että on menossa terapiaan. Sen kummemmin terapian luonnetta ei tarvitse yksilöidä. Voi sitten kertoa sen verran kuin haluaa, että mitä siellä tehdään (tyyliin pelataan ja tehdään näytelmäharjoituksia)
Toiseksi parhaaksi vaihtoehdoksi kokisin tukiopetuksen. Ei herätä kovin paljoa kysymyksiä eikä kateutta ja on luonteva syy olla pois muilta koulutunneilta. Lisäksi tästä on helppo sitten tarkentaa, myöhemmin, että kyseessä on vähän erilainen tukiopetus (eli terapia), jos/kun on valmis kertomaan muille. Ei siis tarvitse ensin tunnustaa valehdelleensa ja sitten kertoa totuutta (jolloin huonolla tuurilla asiaa paisutellaan ihan turhaan), vaan asia ikään kuin muuntuu/tarkentuu oikeaan suuntaan ajan kanssa.
Ehä saman muuntumisen/tarkentumisen saisi aikaan myös lääkärillä käynnin kanssa, mutta viikottaiset lääkärillä käynnit voisi askarruttaa muita. Hammaslääkäriä tai harrastusta on vaikeampi muuntaa myöhemmin terapiaksi.
lapselle, että sanoo kavereille kyseessä olevan terapia. Jos kysyvät lisää niin sanoo että kehoa hoidetaan. Muuta ei tarvitse sanoa, voi itse todeta, että ei itsekään enempää tiedä. Näin meidän lapsi hoiti asiansa, ja ei ole kukaan kysellyt tai pidempään häntä katsellut :)9. Hänellä oli sovitut ajat mieluusti koulun jälkeen, mutta pakon edessä kouluaikana. Tsemppiä :) !
Nykyään kaikki lapset juoksee ties missä terapioissa.
Paljon säästyy omaa energiaa, kun ei ota moisesta pulttia.
Aikuisuus auttaa...
ap halusit meiltä sopivan valheen kerrottavaksi kavereille..
Jospa kuitenkin siirrätte sen terapia-ajan toiseen ajankohtaa, koska häpeätte sitä niin paljon.
ap halusit meiltä sopivan valheen kerrottavaksi kavereille.. Jospa kuitenkin siirrätte sen terapia-ajan toiseen ajankohtaa, koska häpeätte sitä niin paljon.
ap sun kysymykseen: Lapsesi sanoo kavereilleen, että minulla on lupa olla pois koulusta tämä ajankohta.
Lapsi sanoo menevänsä terapiaan,kummemmin erittelemättä.Mutta jos ja kun lapsi ei halua sitä muiden tietävän,on sitä tahtoa kunnioitettava,ja hammaslääkäri on toiseksi paras vaihtoehto sitten:)
Oma poika on ekaluokkalainen,ja käy sekä perheneuvolassa että toimintaterapiassa,mutta ei ole vielä keksinyt "häpeillä" asiaa.On tosin pienluokalla,ja oli viime vuoden tuetussa eskarissa,jossa luultavasti kävi/käy muitakin lapsia vastaavissa.
Mutta tosiaan,lapsi on jo niin iso,että saa kyllä itse päättää tässä asiaa puijaako vai ei.
Sitähän se on, mutta nimityksellä ei ole ihan samanlaista leimaa kuin "terapialla". Tosin terapiassakaan ei ole mitään hävettävää. Jos kysytään terkemmin, sanoo vain, että tehdään erilaisia harjoituksia. Myöhemmin voi puhua asiasta suoremmin.
Teidän kannattaisi tutustua kohtalotovereiden kokemuksiin, jotta lapsi ei tuntisi olevansa jotenkin erilainen.
Viestistäsi on jo aikaa, etkä varmaan vastausta tähän käy lukemassa kun et mitään kysynytkään... Mutta oli pakko antaa palautetta viestiisi, että hyväksyvä ja kunnioittava suhtautumisesi tyttärtäsi ja hänen vaivaansa on ihailtavaa, oikein hatunnoston arvoinen teko, johon ei moni pikkumaisuudessaan ja lapsellisuudessaan pystyisi!=)