Pahan olon syy EI JOHDU vain jostakin menneisyydessä tapahtuneesta, psykologian tohtori Samuli Kangaslampi sanoo

Mutta onhan ihmisten elämä ainakin Suomessa keskimäärin helpompaa kuin ennen. Ihmisillä on vähemmän todella kammottavia kokemuksia. Esimerkiksi menetämme paljon vähemmän lapsia kuin aikaisemmin, Kangaslampi sanoo.

Vaikkapa 1800-luvulla oli melko todennäköistä, että kaikki perheen lapset eivät selvinneet aikuisuuteen saakka. Tällaiset asiat ovat tietysti olleet hyvin satuttavia oli aika mikä tahansa.

Varmasti emme voi tietää, mutta se, että surulliset asiat ovat olleet tavallisia ja odotettavia, on saattanut helpottaa niistä yli pääsemistä, Kangaslampi pohtii.

Kangaslammen mukaan nykyään ajatellaan helposti, ettei elämässä pitäisi tapahtua mitään kovin kamalaa.

Jokaisen elämään kuuluu kuitenkin vääjäämättä vastoinkäymisiä, surua ja myös kuolemaa.

Kissan kuolema ei ole traumaattinen asia. 
Amen

Nykypäivänä on yksinäisyys, ei ole enää isoja sisarusperheitä, itse ainoana lapsena kärsin yksinäisyydestä nyt kun vanhemmatkin kuolleet.

Lapsuuden tiedostamaton trauma on aina se lähtökohta mt-ongelmissa. Lapsista pidetään oikeasti paremmin huolta kuin koskaan aikaisemmin, ja silti mt-häiriöitä on enemmän kuin koskaan, koska nämä nykypäivän lumihiutaleet eivät enää kestä normaalia elämää.

Hyvä nosto aiheesta. Ihmiset pelkäävät nykyään ahdistusta ja eivät ymmärrä syytä taustalla. Ihmisten selviämiseen on aina kuulunut ahdistuksen tunne. Kun joku asia uhkaa meidän hyvinvointia, keho tuottaa ahdistuksen, jotta toimisimme toisin. Tämä on ahdistus on aivan luonnollista.

Jollain johtuu traumasta, jollain toisella ei. Jollekin sama kokemus on traumaattinen, jollekin toiselle ei. Ja?

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden tiedostamaton trauma on aina se lähtökohta mt-ongelmissa. Lapsista pidetään oikeasti paremmin huolta kuin koskaan aikaisemmin, ja silti mt-häiriöitä on enemmän kuin koskaan, koska nämä nykypäivän lumihiutaleet eivät enää kestä normaalia elämää.

Tai voisiko olla ennemmin niin ettei nykyinen elämänmeno ole sellaista, jota ihmisen keho, aivot ja mieli kestäisi oireilematta.

Voi luoja olen vuosia ihmetellyt miksi jauhetaan jostain traumasta vuosikymmeniä jälkeenpäin. Joku pikku kriisi ei ole trauma ja traumastakin voi selvitä 

Toinen asia on traumojen käsitteleminen.  Ei ymmärretä, että ei niitä tarvitse käsitellä, vaa  hyväksyä osaksi elämää. Trauman käsittelyllä saamme aikaan uuden trauman. Eri asia on sellainen trauma, joka vaikuttaa merkittävästi arjen toimintakykyyn.

Vierailija kirjoitti:

Kissan kuolema ei ole traumaattinen asia. 
Amen

Multa kuoli gerbiili 1,5v sitten ja suren edelleen

Ikävä tapahtuma ei ole mikään poikkeus pääsäännöstä, oikeudenloukkaus tai mikään muukaan maailmanloppu. Elämä ei ole, eikä sen kuulu olla helppoa. Silti se voi olla hyvää, kunhan ei odota siltä mieluiten mitään tai ainakaan epärealistisia asioita. Siinä se onnettomuuden syy on.

Vierailija kirjoitti:

Toinen asia on traumojen käsitteleminen.  Ei ymmärretä, että ei niitä tarvitse käsitellä, vaa  hyväksyä osaksi elämää. Trauman käsittelyllä saamme aikaan uuden trauman. Eri asia on sellainen trauma, joka vaikuttaa merkittävästi arjen toimintakykyyn.

Se käsittelyhän (niin pienemmän kuin isommankin trauman kanssa) on juuri sitä, että löytää itselle toimivat keinot hyväksyä ja oppia elämään sen traumansa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kissan kuolema ei ole traumaattinen asia. 
Amen

Multa kuoli gerbiili 1,5v sitten ja suren edelleen

Suru ei ole sama asia kuin trauma. 

Olen osittain samaa, osittain eri mieltä. 

Eri mieltä siksi, että ihmisten herkkyydessä on valtavia eroja. Ja varsinkin jos joku näennäisesti pienikin asia, esim. hylkäämiskokemus, iskee varhaislapsuudessa saatuun oikeaan syvään traumaan, niin se voi aktivoida sen kunnolla. 

Samaa mieltä siinä mielessä, että perus-hyvinvoivan ihmisen ei kannata tehdä kärpäsestä härkästä, eli elämään kuuluvista normaaleista suruista, stresseistä yms. traumaa. Ne on vaan surua, stressiä jne. Tulevat, kestävät aikansa, ja menevät, jättämättä traumatyyppistä jälkeä hermostoon ja ajatteluun.

Kyllä menneisyyden traumat vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä tapahtuma ei ole mikään poikkeus pääsäännöstä, oikeudenloukkaus tai mikään muukaan maailmanloppu. Elämä ei ole, eikä sen kuulu olla helppoa. Silti se voi olla hyvää, kunhan ei odota siltä mieluiten mitään tai ainakaan epärealistisia asioita. Siinä se onnettomuuden syy on.

Ihan mielenkiinnosta, miksi elämän ei kuulu olla helppoa? Tämä on varmaan kolmas kerta tänään kun törmään tällä palstalla tuohon lauseeseen, että elämän ei kuulu olla helppoa. Kukaan ei kuitenkaan kerro, miksi. Ihan evolutiivisestikin katsottuna kaikki ihmiskunnan kehitys on kuitenkin tapahtunut sen takia, että ihmiset ovat pyrkineet pääsemään helpommalla.

Trauma-sana on kärsinyt inlaation. Kyse on hengenvaarallisesta tapahtumasta. Tai että on kokenut olevansa hengenvaarassa silloin. 

Se että sinua koulukiusattiin taikka isä tai äiti löi sinua lapsena, se oli väkivaltaa, hirvittävän väärin ja hyvin satuttavaa. Mutta ellet todella pelännyt että nyt kuolet siihen, se ei ole trauma.

Olen itse kokenut näitä kaikkia, muutakin erilaista väkivaltaa traumalla ja ilman traumaa, joten en todellakaan vähättele. Mutta trauman käsite on laajalti meillä hukassa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden tiedostamaton trauma on aina se lähtökohta mt-ongelmissa. Lapsista pidetään oikeasti paremmin huolta kuin koskaan aikaisemmin, ja silti mt-häiriöitä on enemmän kuin koskaan, koska nämä nykypäivän lumihiutaleet eivät enää kestä normaalia elämää.

Tämän kirjoittanut ei ole kokenut yhtään mitään

Okei, voi olla että en saanutkaan traumaa lapsuuden kuritusväkivallasta, tunteiden sivuuttamisesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä! Ihan sama miten sen herra asiantuntija haluaakaan määritellä, mutta olennaista lienee se, mitä seurauksia noilla tapahtumilla oli. Jos on sairastunut psyykkisesti niin ei siihen auta tieto että ehkä 30 luvulla minullakin olisi ollut enemmän resilienssiä.