Mitä ilkkumista siinä on, jos ei ole ystäviä?

Tällä palstalla on joskus ilkemielisiä kommentteja jos jollain ei ole apua tiettyyn asiaan, että eikö sulla ole ystäviä. No mulla ei ole, ja jos olisi, ei ystävien tarkoitus ole se, että käytettäsiin hyväksi asioissa.

Mutta olen ihan tyytyväinen elämääni näin. Asun paikkakunnalla, mihin tulin töiden takia miesvaltaiseen pieneen yritykseen. Työ on omaa alaa ja pidän työstäni. Kukaan työkavereista ei ole sellainen, joka jakaisi mitään vapaa-ajan kiinnostuksia enkä erityisemmin ystävysty vastakkaisen sukupuolen kanssa. Vaikka olen miesvaltaisella alalla ja hyvä työssäni, minä en ole mikään hyvä jätkä tyyppi vaan enemmän sellainen hiljainen nörttinainen. Minulla on kuitenkin mies, aikuiset lapset ja veljiä, joiden kanssa olen hyvissä väleissä.  

Kun luen täältä ystävä sitä ja tätä moitteita, niin olen ajatellut että minulla on ihan hyvä elämä.  Ihmisiä näen kyllä harrastuksissa ja pitämällä sopivan etäisyyden ei tule velvotteita vapaa-ajalle.  Ei minulla oikeastaan olisi aikaakaan muuhun. Harrastuksissa menee aikaa ja töissä menee aikaa, lisäksi yksi sisarukista tarvitsee apua sen verran, että käyn hänen luonaan säännöllisesti, vaikka asuukin eri paikkakunnalla, siellä mistä olen kotoisin. Siellä näen sitten vanhoja tuttuja, ei ystäviä, mutta tuttuja.  Joskus ajattelen että olisi ihan kiva mennä jonkun ystävän kanssa vaikka teatterinäytökseen mikä miestä ei kiinnosta. Sitten menen yksin ja lopulta totean että olikin ihan kiva olla yksin, väliaika menee vessajonossa kuitenkin ja esityksen aikana ei tarvitse seuraa.  Myös hotellireissuja olen tykännyt tehdä yksin, esim. tapahtumiin mihin mies ei lähde.