Meillä on Dilemma (isolla D:llä). Voisivatko kaikki 2 (tai useamman) lapsen vanhemmat vastata!.

voi joku pohtia tämmösiä.

Lasten kanssa nyt luovitaan parhaan mukaan, tilanne kerrallaan.

Huomaa että olet ainoa lapsi.

- mutta samaa pohdin ja olen kanssasi samoilla linjoilla. Ainokainen minäkin ;-)



Itselläni vanhempi täytti juuri 3 , on mukautuva ja kiltti. Nuorempi kohta täyttää 2 ja on oikea tahtopakkaus. Eli mielenkiinnolla minäkin mielipiteitä kuulisin.

terv kahden väsynyt (mutta tyytyväinen) äiti

Keskusteluhetken voisi valita sitten vähän paremmin, eli ei juuri ennen nukkumaan menoa.



Mutta tästä pitää keskustella kuopuksen kanssa, että nämä on esikoisen omia, se on saanut ne synttärilahjaksi. Vaikka onkin sisaruksia ihan kaikkea ei ole pakko jakaa.

olen samaa mieltä miehesi kanssa, varsinkin kun pupuja on kaksi. Varmasti nuoremman synttäreiden aikaan vanhempi on kiinnostunut jostain hänen lahjastaan. Lapsen oikeutta pitää omaa tilaa ja tärkeimmät juttunsa sisaruksensa ulottumattomissa voi tietysti turvata osoittamalla molemmille paikat, mistä toinen ei leluja saa.



Eli mielestäni rakkainta ei tarvitse antaa, mutta ei myöskään omia, jos jaettavaa on...

että isompi olisi saanut molemmat pupunsa viereensä yöksi, kuopukselle olisi selitetty tilanne, (että puput ovat sisaruksen omia, hän sai ne lahjaksi ja sinä saat sitten omilla synttäreillä jne) ja tästä olisi pidetty kiinni mekkalasta huolimatta. Toisten leluja ja tavaroita saa kyllä lainata ja niillä leikitään yhdessä mutta kyllä lapsi saa uudet lelunsa unikaveriksi jos haluaa.

eikä siihen valitettavasti ole normatiivista yhtä oikeaa vastausta. Perheen on siis luotava omat perinteet ja säännöt tähän tilanteeseen - MUTTA niin, ettei kiltti anna aina periksi ja vaativa saa tahtoaan läpi!



meillä on ikäero 3vuotta, esikko on kiltti ja sopeutuva (= ei kestä pikkusisaruken huutoa ja antaa helpommin periksi = pikkusisarus tietää tämän eikä siksi lopeta huutoa ennen kuin saa tahtonsa perille).



olen kallistunut siihen, että omistusoikeus on sen, kuka tavaran on saanut. HÄn siis päättää miten ja koska lainaa, MUTTA perussääntö on että lainataan ja jaetaan.



Käytännössä muutoin meillä on lelut yhteisiä (asuavat myös samassa huonessa) mutta unikaverit ja nuket on omia ihan aina, eli niihin on täysi määräämisoikeus johon toisella ei ole nokan koputtamista missään tilanteesa.



Kannustan jakamiseen, mutta kiellän myös isompaa antamasta periksi aina. Että pienempikin oppii...

tulee olla omat päivänsä ja juhlansa niin että tuntee olevansa se päivänsankari. pienemmän on pakko oppia (vaikka luonnetta onkin) siihen että kaikkea ei saa ja aina ei kaikki mene tasan. tämä on hyvä opettaa jo pienestä koska muuten jouduttu aina myös liikkumaan koko porukka yhdessä. esim. meillä lapset ovat oopineet siihen että välillä on toisen vuoro ja välillä taas topisen. esim. kun lapsilla on ikäeroa 3.v niin toinen pääsee elokuviin mihin toista ei vielä voi viedä. sama juttu leuissa ja lahjoissa.

isompi tulee pääsemään kouluun ennen kuopusta ja saa esim. koulutarvikkeet ja repun myös ensin. elämä on kovaa mutta parempi opettaa siihen että aina ei saa ja jokaisella on OMAT hetkensä.



itse olen isosta perheestä jossa olen joutunut myös jakamaan mutta toisaalta esim. synttäreillä oli päivän selvää kenen juhlat ne oli ja kuka saa lahjat.

Meillä aikuisilla on omat käsityksemme siitä, mikä tavara on erityisen arvokas tai merkityksellinen, mutta lapset näkevät tilanteen usein aivan toisin:

Voisin hyvin kuvitella, että teillä isompi sisarus piti pupuja tärkeinä, muttei aivan NIIN tärkeinä, ettei olisi voinut luovuttaa toista pikkusiskolleen. Pikkusisko olisi myös varmasti antanut periksi, jos olisi tuntenut isosiskon täysin TOSISSAAN puolustavan kumpaakin pupua. Sisarukset ovat yllättävän herkkiä huomaamaan toisistaan, missä se toisen sietokyvyn raja menee...ja tavaroiden jakaminen tapahtuu näiden sääntöjen mukaan.

Yli kolme vuotias kyllä tajuaa ihan hyvin kun selitetään, että hän saa sitten omilla synttäreillä omat lahjat. Menee helposti siihen, että isompi joutuu aina joustamaan pienemmän takia, ja tekee vaan kitkaa lasten välille.



Jakamista täytyy myös opetella, puolin ja toisin, muttei tällaisessa tilanteessa, kun isompi on juuri saanut jotain uutta ja omaa.

Ja seuraava periaate:



Kun joku saa jotakin syntymäpäivälahjaksi, on hänellä täysi oikeus leikkiä sillä joko yksin tai halutessaan jaetusti sisarusten yms. kanssa sinä kyseisenä päivä (joko synttäripäivä tai se kutsujen päivä). Siitä eteen päin meillä on kaikki lelut yhteisiä siinä mielessä, että niitä pitää antaa myös toisille leikkiin. Eli periaatteessa kukaan ei täysin omista mitään muuta kuin jotkut todella rakkaat unikaverit jne. Muut lelut ovat yhteisessä leikissä.



Tämä on käytännössä veteen piirretty viiva, meillä on kaksi tyttöä, joilla ikäero 1½ v ja jakavat yhteisen huoneen sekä lisäksi poika, joka on selvästi nuorempi. Meillä on esim. molemmilla tytöillä omat Baby Bornit (joista tytöt eivät enää edes erota kumpi on kumman), mutta jotkut Barbit ja My Little Ponit on yhdessä laatikossa sulassa sovussa ja kaikki leikkii kaikilla.



Ei meillä tulisi mitään jos joka ikistä turhakettakin pitäisi ostaa kolme kappaletta kerralla, johan hukkuisimme krääsään. leluja on yllin kyllin muutenkin.

kai nyt tyhmempikin 3-v. päättelee 3-v. logiikalla, että toinen on vähän niin kuin hänen... etenkin jos saanut sillä leikkiä päivällä!



Ihan turhaa huudattamista ja joustamattomuutta sitten alkaa illan tulla sitä pupua vääntämään pois.



Jos se on lahja vaan esikoiselle, niin eikö yksi pupu riitä? Ja jos niitä on kaksi niin eikö sisarus voi toista lainata? Pitääkö olla esikoisella kummassakin kainalossa?

miksi esikoinen ei saisi ottaa molempia koska ne ovat hänen? on niitä yksi tai kaksi. onhan lahjanantaja voinut ajatella että kahdella pupulla saa aikaan leikin mikä yhdellä on vaikeampaa?



jos lahjaksi olisi tullut kaksi pikku autoa (oletus että pojalle) niin eihän niistäkään toinen olisi automaattisesti pienemmän?



tai jos toinen olisi tarkoitettu kuopukselle kai lahjanantaja sen olisi hänelle antanut.

kyllä jakamaan omistaan ihan varmasti vaikka saisivatkin oppia myös sen että esim. synttärit on yhdellä kerrallaan ja lahjat kuuluvat sankarille. toki lahjat päätyvät nopeasti yhteiseen leikkiin mutta jos tulisi vaikka vaatelahjoja useampi niin eihän pienempi isomman paitaa saisi vaikka kuinka haluaisi (vaatelahjat on aika pop usein tytöille)

ei 3½ vuotias mikään tyhmä ole vaan kyllä varmasti tajuaa jo että kaikkea ei voi saada. esim. naapurin Liisan ponit ovat Liisan ja sillä selvä.

lelusta. On epäitsekäs luonne ja lainaa tavaroitaan auliisti niin kavereille kuin pikkuveljelleenkin.

Sitä minäkin ihmettelin, että miksi pupuja oli esikoisen paketissa 2 (puput olivat lahja kummitädiltä), mutta toisaalta onhan se kiva niillä leikkiä siten, että niitä on siinä leikissä sitten ne 2.



Sitäkin minä mietin, että onko 3½ vuotias liian pieni ymmärtämään tätä asiaa (ja ylipäätään ajattelemaan niin pitkälle eteenpäin), että sitten hän saa lahjoja, kun on hänen oma syntymäpäivänsä? Monta kertaa on nimittäin tämän päivän aikana selitetty kuopukselle, että nyt on siskon syntymäpäivä ja HÄN saa lahjoja. Mutta koville se silti ottaa; saa kamalan kohtauksen heti, jos esikoinen yrittää leikkiä molemmilla pupuillaan itse. Meilläkin (tosiaan) sitten tahtoo käydä aina niin, että esikoinen luovuttaa ja kuopus saa huudollansa tahtonsa (liian usein) läpi.



Viisas kirjoitus oli häneltä, joka sanoi, että kyllä lapset tunnistavat toistensa rajat ja tietävät milloin antaa periksi. Toivon, että se on näin! Ja onhan se ihan tottakin, itsekin olen nähnyt näiden sopivan jo asioita ja konflikteja keskenään - mutta jotenkin nyt tuntuu, että tämä esikoisen syntymäpäivä on erityisen hankala asia kuopukselle kestää tai edes ymmärtää.



Jäämme kakkosen kanssa yhdessä odottelemaan lisää keskustelua aiheesta. Mielenkiintoista tuntuu olevan myös se, että sitä vahvasti peilaa näitä asioita (ja mukauttaa omaa kasvatustaan) sen mukaan mihin on itse lapsuuden kodissaan tottunut. Ihan hyvä, kun tulee erilaisiakin näkökulmia esille!



Ap.

Kakkosen on ihan pakko sanoa, ettei kai kukaan lapsi ole pikkumainen tai ei pikkumaisuuksissaan anna lelua!



Ja tosiaan, omaa lapsuudenkotiaan kai sitä peilaa omiensa kasvatuksessa. Mutta mun käsityksen mukaan ei ap:llä ollut tarkoitus lelujen jakamisesta noin yleensä tiedustella - kait nyt kaikissa perheissä missä tenavia useampi kuin yksi pakonkin edessä jaetaan leluja. Mutta tuo juhlapäivä on mielestäni nimenomaan päivänsankarin, ja asia jota itsekin pohdin on juuri tuo, että missä vaiheessa se juniori on tarpeeksi vanha ymmärtääkseen asian. Varsinkin kun meilläkin homma menee noin päin että esikko "joustavampi".

Lapset 2v ja 3v.

Kun 2v saa lahjan, niin muistutetaan että se on 2:n ihan oma, ja että 3 saa myös lainata sitä, mutta että 3 ei voi omia sitä, koska se on 2:n ihan oma.



Ja kun 2v on ensin kaikessa rauhassa tutkinut ja leikkinyt omaa lahjaansa, pitää antaa toisenkin katsoa ja hiukan kokeilla, mutta sitten 3v:n pitää luovuttaa lelu 2:lle ellei 2:lle sitten sovi että toinen lainaa.

Korostetaan sitä että tuo lelu on 2v:n ihan oma, mutta että voitte leikkiä yhdessä sillä ja 3v voi lainata, mutta ei omia kokonaan.

Kieltämättä esikoinen usein antaa periksi. Senpä vuoksi olen aika tyly, jos jostain tavarasta tulee tappelu. Se lelu häviää sillä sekunnilla molempien ulottuvilta ja asiasta ei enää keskustella. Eipä tule suosittua kumpaakaan lasta. Kärsikööt molemmat, jos eivät osaa olla tappelematta.

pikkusiskon kanssa leikkiä...!!

Ja nyt tulee turhaa riitaa hänen alkuperäisestä ajatuksestaan poiketen - kun varmaan juuri riidan välttämiseksi hän laittoi niitä 2. Ajatuksella että ovat molemmat isomman lahja, mutta eiköhän lähtökohtana ole yhteinen leikki ja tavaroiden lainaaminen pikkusisarukselle - jotta ei tartte kinastella siitä yhdestä pupusta.

Sitä minäkin ihmettelin, että miksi pupuja oli esikoisen paketissa 2 (puput olivat lahja kummitädiltä), mutta toisaalta onhan se kiva niillä leikkiä siten, että niitä on siinä leikissä sitten ne 2.

Sitäkin minä mietin, että onko 3½ vuotias liian pieni ymmärtämään tätä asiaa (ja ylipäätään ajattelemaan niin pitkälle eteenpäin), että sitten hän saa lahjoja, kun on hänen oma syntymäpäivänsä? Monta kertaa on nimittäin tämän päivän aikana selitetty kuopukselle, että nyt on siskon syntymäpäivä ja HÄN saa lahjoja. Mutta koville se silti ottaa; saa kamalan kohtauksen heti, jos esikoinen yrittää leikkiä molemmilla pupuillaan itse. Meilläkin (tosiaan) sitten tahtoo käydä aina niin, että esikoinen luovuttaa ja kuopus saa huudollansa tahtonsa (liian usein) läpi.

Viisas kirjoitus oli häneltä, joka sanoi, että kyllä lapset tunnistavat toistensa rajat ja tietävät milloin antaa periksi. Toivon, että se on näin! Ja onhan se ihan tottakin, itsekin olen nähnyt näiden sopivan jo asioita ja konflikteja keskenään - mutta jotenkin nyt tuntuu, että tämä esikoisen syntymäpäivä on erityisen hankala asia kuopukselle kestää tai edes ymmärtää.

Jäämme kakkosen kanssa yhdessä odottelemaan lisää keskustelua aiheesta. Mielenkiintoista tuntuu olevan myös se, että sitä vahvasti peilaa näitä asioita (ja mukauttaa omaa kasvatustaan) sen mukaan mihin on itse lapsuuden kodissaan tottunut. Ihan hyvä, kun tulee erilaisiakin näkökulmia esille!

Ap.