Nainen on naiselle susi...

Olen eläkeikää lähestyvän naisen lähityöpari asiantuntijaorganisaatiossa. Hänellä on jo aikuiset lapset, minulla pienet. Meillä on lähes 30 v. ikäeroa, mutta hierarkkisesti täsmälleen sama asema.

Ja voi huoh, mitä kaikkea tästä seuraakaan. Kun lähden neljän jälkeen hakemaan lapsia hoidosta, hän huokailee ja luo merkitseviä silmäyksiä. Olimmepa kerran isomman pomon luona setvimässäkin tätä asiaa, ja kun tämä asettui minun näkökulmani kannalle - eli lapset on tosiaankin haettava hoidosta viiteen mennessä - kollega ei puhunut minulle kahteen päivään.

Minä teen tiivistä työpäivää, syön pikalounaan ja jätän kahvitunnin väliin. Kollega jaarittelee pitkin päivää ihmisten kanssa ympäri toimistoa ja hyppää erilaisissa tilaisuuksissa työn ohessa, mutta istuu illat noin puoli tuntia myöhempään kuin minä ollen mielestään työn sankari. Minä hoidan oman tonttini, mutta se ei vähennä syyllistämistä ja tarinoita siitä, miten eri tavoin hän aikanaan hoiti omat lapsensa. Vääntö tästä asiasta on jatkuvaa. Mitä tekisitte asemassani? Onko kellään muulla samanlaista?

Väsyttää jo ko. tantan naaman näkeminenkin.