Täytän pian 58

Vielä on hyviä vuosia jos vain terveyttä riittää. Ja niinhän se on ollut tähänkin asti mutta nyt kuitenkin elämää enemmän takana kuin edessäpäin.

Minulla (mies) myös seuraavakso 58. synttäri. Ihmettelyysi siitä että sinua pidetään kauniina totean, että hyväkuntoinen hyvin säilynyt ja vuotensa kunnialla kantava 57-vuotias on paljon seksikkäämpi kuin joku plösähtänyt tyhmäpää kolmekymppinen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla (mies) myös seuraavakso 58. synttäri. Ihmettelyysi siitä että sinua pidetään kauniina totean, että hyväkuntoinen hyvin säilynyt ja vuotensa kunnialla kantava 57-vuotias on paljon seksikkäämpi kuin joku plösähtänyt tyhmäpää kolmekymppinen.

Kiitos. Miltä susta tuntuu täyttää 58? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vielä on hyviä vuosia jos vain terveyttä riittää. Ja niinhän se on ollut tähänkin asti mutta nyt kuitenkin elämää enemmän takana kuin edessäpäin.

Niinpä. Onko sulla vielä isoja haaveita? Ap

Hienoa, jos joku on ikääntymisensä kanssa sinut!

Olen kaksi vuotta nuorempi, eli tänä vuonna 56v.

Elämässäni ei ole enää haaveita, en odota mitään. Ajattelen kuolemaa joka päivä, tänäänkin jo ensimmäiseksi aamulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä on hyviä vuosia jos vain terveyttä riittää. Ja niinhän se on ollut tähänkin asti mutta nyt kuitenkin elämää enemmän takana kuin edessäpäin.

 

Niinpä. Onko sulla vielä isoja haaveita? Ap

Ei isoja mutta jotain kuitenkin mitä en ole vielä saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä on hyviä vuosia jos vain terveyttä riittää. Ja niinhän se on ollut tähänkin asti mutta nyt kuitenkin elämää enemmän takana kuin edessäpäin.

 

Niinpä. Onko sulla vielä isoja haaveita? Ap

 

Ei isoja mutta jotain kuitenkin mitä en ole vielä saanut.

Haluatko kertoa millaisia haaveita ne ovat? Ehkä minäkin saisi niistä vinkkiä johonkin mistä voisin haaveilla ja tavoitella? 

Luulen, ettei se ole ihan hyväksi, ettei ole päämääriä ja tavoitteita. Tai sitten en vain osaa olla ilman niitä, koska olen aina pyrkinyt kohti erilaisia päämääriä ja kun ne on saavutettu, olen jo hyvissä ajoin etukäteen ryhtynyt tavoittelemaan jo seuraavaa asiaa. Oletko sinä toiminut samoin? Ap

Vierailija kirjoitti:

Hienoa, jos joku on ikääntymisensä kanssa sinut!

Oletko sinäkin sinut ikääntymisesi kanssa? Omassa tuttavapiirissä kaikki ovat sinut ikääntymisensä kanssa tai en ainakaan ole huomannut kenelläkään olevan ikäkriisiä. 

Aika suloista oikeastaan, kun yksi ystävistäni on eronnut pari vuotta sitten, niin hän on miettinyt erään miehen kohdalla, että mies on hänelle liian vanha (10-12 v. vanhempi, en muista tarkkaan), mutta itseään hän ei pidä lainkaan vanhana :) Johtunee siitä, että auttaa vanhempiaan todella paljon eikä halua omaishoitajaksi, jos jotain sattuu. Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen kaksi vuotta nuorempi, eli tänä vuonna 56v.

Elämässäni ei ole enää haaveita, en odota mitään. Ajattelen kuolemaa joka päivä, tänäänkin jo ensimmäiseksi aamulla.

Itse asiassa minäkin ajattelen kuolemaa päivittäin. Saattaa johtua siitä, että viime vuosina useampi ystävä on kuollut, oman ikäisiä ja vähän vanhempia. Olen heittänyt mm. pois tekstejäni, se homma on vielä kesken. Olen valmis lähtöön ja toivoisin kuolevani ns. terveenä eli äkillisesti ja aika nuorena kuten yksi ystäväni kesällä kuoli. 

Oletko sinä masentunut? Netissä on DBI-masennustesti, jos haluat tehdä. Millainen elämäntilanteesi on, onko sulla ystäviä ja läheisiä? Oletko puhunut noista ajatuksistasi kenellekään? Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen kaksi vuotta nuorempi, eli tänä vuonna 56v.

Elämässäni ei ole enää haaveita, en odota mitään. Ajattelen kuolemaa joka päivä, tänäänkin jo ensimmäiseksi aamulla.

Tässä sulle linkki BDI:hin. Ap

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/oirekyselyt/pitka-masennuskysely-bd…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä on hyviä vuosia jos vain terveyttä riittää. Ja niinhän se on ollut tähänkin asti mutta nyt kuitenkin elämää enemmän takana kuin edessäpäin.

 

Niinpä. Onko sulla vielä isoja haaveita? Ap

 

Ei isoja mutta jotain kuitenkin mitä en ole vielä saanut.

 

Haluatko kertoa millaisia haaveita ne ovat? Ehkä minäkin saisi niistä vinkkiä johonkin mistä voisin haaveilla ja tavoitella? 

 

Luulen, ettei se ole ihan hyväksi, ettei ole päämääriä ja tavoitteita. Tai sitten en vain osaa olla ilman niitä, koska olen aina pyrkinyt kohti erilaisia päämääriä ja kun ne on saavutettu, olen jo hyvissä ajoin etukäteen ryhtynyt tavoittelemaan jo seuraavaa asiaa. Oletko sinä toiminut samoin?

Minä taas uskon, että on oikein hyvä asia olla ilman päämääriä tai tavoitteita iässäsi. Uskon paljon siihen, mitä Carl Jung sanoi elämän puoliskojen erilaisista tehtävistä, että ekalla puoliskolla (40-45 v asti) tavoite on kasvattaa itselleen toimiva ego, saavuttaa asioita ulkomaailmassa, kokeilla ja kokea kaikenlaista. Sitten toisella puoliskolla elämää tehtävänä onkin mennä sisäänpäin, kohdata omat mielen varjonsa ja kompleksinsa, ja integroida ne osaksi persoonallisuuttaan. Kasvaa aidoksi täydeksi itsekseen, vailla ulkopuolelta tulleita ehdollistumia. 

Mulla oli jossain 48-51 v paikkeilla sellainen kääntymäkausi, jossa alkoi mennä kiinnostus tavoitteisiin, ja myös moniin tekemisiin mistä olin ennen nauttinut. Esim. matkat, harrastukset, ei vaan enään napannut yhtään. En myöskään nähnyt vielä mitään uutta suuntaa, joten loppuelämä vaikutti varsin masentavalta ajatukselta. Että tässä sitä vaan odotetaan hautaa, katsellen jatkuvaa kropan rapistumista ja läheisten kuolemista ympäriltä. Mutta mulla unimaailma alkoi ohjata tuonne vanhojen traumojen ja kompleksien suuntaan, ja sitä kautta löysin sitten paljon materiaalia siitä, miten individuaatio on nyt se tehtäväni. Nyt 54-vuotiaana en ole ollenkaan enää masentunut tai näe loppuelämää ankeana rapistumisena. En myöskään omaa mitään ulkomaailman tavoitteita enää. Nautin hetkestä, ja loputtomasta löytöretkestä itseeni.

"Minä taas uskon, että on oikein hyvä asia olla ilman päämääriä tai tavoitteita iässäsi. Uskon paljon siihen, mitä Carl Jung sanoi elämän puoliskojen erilaisista tehtävistä, että ekalla puoliskolla (40-45 v asti) tavoite on kasvattaa itselleen toimiva ego, saavuttaa asioita ulkomaailmassa, kokeilla ja kokea kaikenlaista. Sitten toisella puoliskolla elämää tehtävänä onkin mennä sisäänpäin, kohdata omat mielen varjonsa ja kompleksinsa, ja integroida ne osaksi persoonallisuuttaan. Kasvaa aidoksi täydeksi itsekseen, vailla ulkopuolelta tulleita ehdollistumia. 

Mulla oli jossain 48-51 v paikkeilla sellainen kääntymäkausi, jossa alkoi mennä kiinnostus tavoitteisiin, ja myös moniin tekemisiin mistä olin ennen nauttinut. Esim. matkat, harrastukset, ei vaan enään napannut yhtään. En myöskään nähnyt vielä mitään uutta suuntaa, joten loppuelämä vaikutti varsin masentavalta ajatukselta. Että tässä sitä vaan odotetaan hautaa, katsellen jatkuvaa kropan rapistumista ja läheisten kuolemista ympäriltä. Mutta mulla unimaailma alkoi ohjata tuonne vanhojen traumojen ja kompleksien suuntaan, ja sitä kautta löysin sitten paljon materiaalia siitä, miten individuaatio on nyt se tehtäväni. Nyt 54-vuotiaana en ole ollenkaan enää masentunut tai näe loppuelämää ankeana rapistumisena. En myöskään omaa mitään ulkomaailman tavoitteita enää. Nautin hetkestä, ja loputtomasta löytöretkestä itseeni."

Sattumoisin olen juuri päättänyt tutustua Jungiin paremmin, lainasin kirjastosta hänen teoksiaan. Tunnistan tuon tunteen mitä kuvaat, että en nauti enää asioista samalla tavalla kuin ennen. Olen luovassa työssä, siihen ei ole kiinnostusta eikä toiseenkaan ammattiini. Tuntuu, että kaikki on jo molempien osalta nähty. Minkään uudenkaan opetteleminen ei kiinnosta. Olen sellainen ikuinen opiskelija eli olen hankkinut monta ammattiakin ihan vain huvikseni, nyt ei opiskelukaan kiinnosta. Eikä varsinkaan psykoterapia, työnohjaus tai muukaan varsinainen peilailu ammattilaisen kanssa. Unien tutkiminen on hyvä idea, pidin vuosia unipäiväkirjaa ja sieltä todennäköisesti löytyy vastaus kysymykseen siitä mikä minua vaivaa, onko tämä normaalia sisäänpäin kääntymistä vai oire, johon tulisi tarttua. 

Nukkumiseni on ollut välillä huonoa. Estrogeenin väheneminen aiheuttaa sen, mutta en oikeastaan ole siitä huolissani, tiedän ammattini puolesta unesta ja leijailen vain mukavissa ajatuksissa, jos en saa nukutuksi. Sitten kun on riittävän väsynyt, uni kyllä tulee, jos ei pariin yöhön, niin sitten kolmantena yönä. 

Kiitos kivasta kommentista! Ap

Kuolemasta vielä se, että tuntuu, että kaikki kuolevat jo, jäänkö lopulta yksin tänne olemaan kuten vanhempani, jotka ovat hyvin iäkkäitä ja käytännössä kaikki ystävät ovat kuolleet. Naapureita heillä on ja hyviä onkin, mutta ei ystäviä enää. Heillä on toisensa, minullakin on mieheni, mutta kaikki avioliitothan päättyvät lopulta toisen kuolemaan. Ja totisesti toivon, että olen se joka lähtee ensin.

Tilanne on sikäli hasardi, että minulla on enää jäljellä yksi ainoa läheinen ystävä, jonka kanssa voi puhua kaikesta. Olen aika pidättyväinen tyyppi, joten en useinkaan tunne tarvetta puhua asioistani kenellekään, mutta kyllähän ystäviä kuitenkin olisi hyvä olla. Ap

ihanko tosi? pitäisikö uskoa?

20 ikäinenkin on useinmiten täysi kakara.

Vierailija kirjoitti:

ihanko tosi? pitäisikö uskoa?

 

20 ikäinenkin on useinmiten täysi kakara.

 

Ei tarvitse uskoa :)  

Kakaramaisuus on minusta hyvä juttu, jos sillä tarkoitetaan leikillistä ja kevyttä elämänasennetta. Ap

Minä myös olen nyt elämäni parhaassa ajassa, vauva on jo 4 kk ja sai nimen Mikko Mikkelinpoika ja kyllä tyttäremme pojat rakastaa meidän lastamme myös. Täällä joku jo lynkkasi minut kun kerroin saavani vielä vauva.