Lue keskustelun säännöt.
Miksi joidenkin on vaikea kertoa elämänsä vastoinkäymisistä muille?
25.12.2025 |
Kyllähän kaikki tietävät että elämä ei ole sellaista kuin somemaailmassa yleensä esitellään.
Minulla on yksi ystävä, jolla tiedän olleen paljon vastoinkäymisiä elämässään.
Hän ei niistä juuri puhu. Ei kyllä esitäkäön mitään kiiltokuvaelämää, ei edes ole somessa.
Hänen mielellään epäilen olevan jonkinlaisen alkoholiongelman, mutta ystäväni ei tästä puhu mitään. Nuorin lapsensa on vaikeasti kehitysvammainen, eikä siitäkään asiasta juuri puhu saati valita.
Vähän ärsyttää tuollainen umpimielisyys ja olen miettinyt pitäisikö lopettaa yhteydenpito kun toinen ei koskaan kerro asioistaan. Hän on muuten ihana ihminen ja todella hyvä kuuntelemaan muita. Itsestään vain sulkeutuu kuin simpukka.
Kommentit (20)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niitä ongelmia aletaan jossain vaiheessa lyömään vasten naamaa.
En mä kaipaa haukkumista siitä, että ex on mua pahoinpidellyt.
Ja useimmiten ihmiset ei osaa suhtautua. Jos asioita ei vähätellä, niin ne ohitetaan.
Ja näköjään juorutaan ja puidaan mammapalstalla.
Ehkä hän puhuu ongelmistaan mieluummin terapeutille kuin pitkin kyliä.
Sä et taida sit olla hyvä kuuntelemaan?
Useimmiten kilteimmät, mutta masentuneimmat sulkeutuu itseensä kun ei he halua rasittaa muita.
Vai miten sä suhtautuisit jos ystävä alkaa puhumaan että on ajatellut päättää päivänsä kun ei jaksa?
Joissakin perheissä tai kulttuureissa on opittu, että tunteista ei puhuta tai että ne pidetään omana tietona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska muut saavat niistä juoruilun ja kauhistelun aiheen. Selkäsi takana lopulta "tietävät" enemmän elämästäsi kuin sinä itse.
Minustakin puhut, ap?
Minun vaiteliaisuuteeni avautua asioista on Lapsuuteni, jossa jouduin julmasti koulukiusatuksi alkoholistiperheeni vuoksi.
Lapsuuden perheeni oli koko kylän silmätikku, jonka asioita juoruttiin ja kauhisteltiin. Auttaa ei kukaan kuitenkaan halunnut.
Maanantai aamuisin koulun muut oppilaat tiesivät jos meillä oli käynyt poliisit tai isä hajottanut kaikki ikkunat. Vanhemmiltaan kuuluvat asioita, joilla minua kiusattiin.
Tällainen syy minulla, ehkä AP:n ystävällä jotain samanlaista. Älä ainakaan hylkää ystävääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en puhu, koska jo lapsena mun asioita vähäteltiin ja sanottiin, että olen liian herkkä ja eihän tuo nyt mitään, oot niin negatiivinen yms. En osaa puhua, siksi en puhu.
Ap: et ole niin läheinen ja luotettava, että kukaan kertoisi sinulle mitään. Luultavasti olet lörpöttänyt muiden asioita tälle ystävälle, ja hän on arvannut että jos kertoo omiaan sinulle, kerrot niitä samalla lailla eteenpäin.
Sukulaiseni valitti, että naapurin rouvan luo ei saa enää mennä kahville, kun naapurin mies oli sanonut ettei halua heidän juorujaan kerrottavan enää eteenpäin. Sukulainen kovasti suuttuneena että HÄN ei ole IKINÄ juorunnut mitään. Siinä kohtaa jouduin muistuttamaan että sukulainen oli tämän naapurin miehen mielenterveysongelmistakin kertonut meille sukulaisille. Meni hiljaiseksi.
Ehkä olet samanlainen, ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukin kertoo kelke haluaa. Sitä en mitenkään voi ymmärtää, että miksi toisen vastoinkäymisiä käytetään häntä vastaan. Aikuisuuden puuttumista. Onneksi en ole itse moista kokenut.
Jos on aiemmin suhtauduttu väheksyvästi toisen paljastamiin vastoinkäymisiin, tai käytetty tietoa hyväksi, ihminen voi vetäytyä kuoreensa. Voi olla ihan tervettä itsesuojeluakin. Urkkijoilta voisi kysyä: "Mitä sinä sillä tiedolla teet?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma sisäinen myllerrykseni on niin iso ja monitahoinen, etten osaa selittää sitä kuin terapeutille. Ja ottaa aikansa, että edes itse käsitän, mitä kaikkea on tullut koettua ja mihin se on johtanut. Keittiöpsykologia ei tässä sopassa tee kuin vahinkoa. Ja puhumattomuudella suojelen itseäni, etten vaan kerro asioitani ihmiselle, joka vain lisää taakkaani sanomalla vääriä asioita. Esim vain vahvistaa aiempia kokemuksia vähätellen tai ohittaen tarpeeni. Ehkä osaisitkin kuunnella, mutta ystäväsi ei tiedä/luota siihen. Anna olla, lypsäminen vaan saa hänen kääriytymään kuoreensa entistä syvemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Kukin kertoo kelke haluaa. Sitä en mitenkään voi ymmärtää, että miksi toisen vastoinkäymisiä käytetään häntä vastaan. Aikuisuuden puuttumista. Onneksi en ole itse moista kokenut.
Aikuisuuden puuttuminen on hyvä havainto. Tuntuu, että on oaljon ulkoisesti aikuiselta näyttäviä ihmisiä, mutta jossain vaiheessa tajuaa, että jotkut on jäänyt murrosiän tasolle. Sitä teini-ikäisen itsekkyyttä, että kunhan minä saan ja minä pääsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäisi kertoa? Että muut saisi jurskastelka "onpa hirveäö" ja mielessään miettiä että "onneksi mulla on kaikki hyvin"? VMP!
Mitä toisen asiat sinulle kuuluu?
Oletko tullut ajatelleeksi, että hänellä on muita ihmisiä, joiden kanssa puhua mainitsemistasi asioista? Joko muita läheisiä, ammattilaisia (esim kehitysvammaisen lapsen kohdalla) tai sitten vaan sellaisia, jotka ovat kokeneet samoja asioita eli joilta saavat vertaistukea (esim erilaiset vertaistukiryhmät, joita netistä löytyy melkein mihin asiaan tahansa). Mun elämässäni on ollut vaikeita asioita ja jos mulla ei ole ollut ketään samanlaisen kokenutta, on ollut yhtä mielekästä - tai jopa mielekkäämpää - puhua niistä kissoilleni kuin jollekin ihmiselle, jolla ei ole sen enempää ymmärrystä koko asiasta kuin kissoillanikaan.
Vasta avauduin elämästäni oikeastaan ensi kerran elämässäni syvällisemmin eräälle ihmiselle ja yritin säilyttää valoisan otteen kertomaani. Ihminen jolle kerroin asioistani käänsi kaiken minua vastaan ja petti luottamukseni täysin. Pahiten kuin kukaan koskaan. Ja minut on petetty sata kertaa.
Jos jonkin asian haluaa yleiseen tietoon, niin kannattaa kertoa ap:n kaltaisille luottamuksella.
Olen mieluummin yksin ja sairas kuin ap:n kaltaisen ystävän kanssa.
Tuollainen avoimuus kääntyy aina itseä vastaan ja niistä vastoinkäymisistä aletaan pilkkaamaan.