Ymmärrän joo että koira on varmasti rakas lemmikki,

vielä hautajaiset suvulle kahvitteluineen?



Valokuva ja kynttilät eivät ole mitään ihmeellistä eikä ylireagointia.

vielä hautajaiset suvulle kahvitteluineen?

Valokuva ja kynttilät eivät ole mitään ihmeellistä eikä ylireagointia.

Tää on nyt niin tuore tapaus. Mitäs mieltä muut koiran muistelemisesta kuvan ja kynttilän kera? Ihan ok? Ei ole edes lapsiperheestä kyse, tai no tää entinen koulukaverini on se lapsi, 28-vuotias.

Miksei saisi surra juuri niinkuin haluaa? Se koira on saattanut olla perheenjäsen ja ystävä 15 vuotta. Mä saan tipan linssiin joskus vieläkin, kun muistelen omaa edesmennyttä koiravanhustani... Ei niitä vuosia ihan olkaakohauttamalla pois pyyhitä.

Miksei saisi surra juuri niinkuin haluaa? Se koira on saattanut olla perheenjäsen ja ystävä 15 vuotta. Mä saan tipan linssiin joskus vieläkin, kun muistelen omaa edesmennyttä koiravanhustani... Ei niitä vuosia ihan olkaakohauttamalla pois pyyhitä.

Kuolema aiheuttaa suunnatonta surua.

Joten väännetään rautalangasta; monille ihmisille tunneside lemmikkiin on elämän ainoa, ristiriidaton, turvallinen ja täysin vilpitön suhde toiseen elävään olentoon. Se on erityisen tärkeä niille, jotka ovat kokeneet kovia, joilla on vaikea elämäntilanne tai jotka ovat kokeneet, ettei ihmisiin voi pohjimmiltaan luottaa, ja pelkäävät hylkäämistä ja torjuntaa.



Minusta on outoa, että tänä aikana tavaraan saa kyllä kiintyä lähes pakkomielteisesti mutta ei eläviin olentoihin. Voi omistaa koko elämänsä omaisuuden keräämiseen ja sanoa rakastavansa yhtä ja toista asiaa. Mut eläintä, jonka kanssa elää joka päivä usein kokonaisen elämänvaiheen, ei saisi sanoa rakastavansa.

Katsos ap, koira kun on perheenjäsen Kuolema aiheuttaa suunnatonta surua.

Joten väännetään rautalangasta; monille ihmisille tunneside lemmikkiin on elämän ainoa, ristiriidaton, turvallinen ja täysin vilpitön suhde toiseen elävään olentoon. Se on erityisen tärkeä niille, jotka ovat kokeneet kovia, joilla on vaikea elämäntilanne tai jotka ovat kokeneet, ettei ihmisiin voi pohjimmiltaan luottaa, ja pelkäävät hylkäämistä ja torjuntaa.

Minusta on outoa, että tänä aikana tavaraan saa kyllä kiintyä lähes pakkomielteisesti mutta ei eläviin olentoihin. Voi omistaa koko elämänsä omaisuuden keräämiseen ja sanoa rakastavansa yhtä ja toista asiaa. Mut eläintä, jonka kanssa elää joka päivä usein kokonaisen elämänvaiheen, ei saisi sanoa rakastavansa.

Mutta silti koen tuollaisen alttarin pystyttämisen vähän liiaksi.

meillä on olohuoneessa kehystettynä esillä YSTÄVÄMME koiran kuva. Koira on nyt ollut kuolleena muutaman vuoden, mutta oli meillä paljon hoidossa ja oli meille rakas ja tärkeä. Meillä oli koiran kanssa monta hauskaa hetkeä sillä se oli persoonallinen kaveri. Minusta ajatusmaailmasi kertoo sinusta jotain todella vastenmielistä. Voin kuvitella, että olet aika kylmä tyyppi etkä ole koskaan aidosti tuntenut rakkautta oikein mitään tai ketään kohtaan, osunko oikeaan?



Ihminen joka kaipaa itselleen tärkeätä ja merkityksellistä läheistä on täysin oikeutettu suremaan kaikessa rauhassa omalla tavallaan. Sillä, onko läheinen ihminen, koira tai vaikka hamsteri, ei ole väliä. Oleellisempaa on se, että tämä henkilö on tuntenut tämän elävän olennon seurassa olonsa hyväksi, kokenut asioita ja saanut paljon hyviä muistoja. Kuten joku aiemmin tässä ketjussa sanoi, on lemmikin kanssa voitu elää kokonainen elämänvaihe, esim. se 15 vuotta jolloin lapset olivat pieniä, parisuhde oli tasapainossa ja elämä tuntui kaikin tavoin täydeltä ja onnelliselta. Tai yhtälailla vaikeina hetkinä ihminen on voinut saada voimaa ja tukea lemmikin läsnäolosta, itkeä iltaisin eläin kainalossa ja tuntea rauhoittavan lämmön. Kun hautaa lemmikin, hautaa kokonaisen jakson omasta elämästä - mikään ei ole ikuista ja valitettavasti eläinystävämme yleensä kuolevat ennen meitä.

Mä itkeä vollotin taatusti enemmän ja pidempään koirani kuoleman takia, kuin oman isäni kuoleman takia... Isä oli tosin "etäisä" mulle 4-vuotiaasta saakka ja joi itsensä hengiltä, joten ehkä mulla oli häneen vähän etäinen suhde, mutta silti... Koiraa ikävoin vielä 4 vuoden jälkeenkin. Mutta jos totta puhutaan, en aina edes muista, että isäkin on kuollut...

kun siellä ihmiset muistelee ihmisvainajia ja sitten yhtäkkiä siellä seassa on joku Misu tai Musti, jonka perään vollotetaan ja sytytetään kynttilöitä.

vielä hautajaiset suvulle kahvitteluineen?

Valokuva ja kynttilät eivät ole mitään ihmeellistä eikä ylireagointia.

Tää on nyt niin tuore tapaus. Mitäs mieltä muut koiran muistelemisesta kuvan ja kynttilän kera? Ihan ok? Ei ole edes lapsiperheestä kyse, tai no tää entinen koulukaverini on se lapsi, 28-vuotias.

Aika tylysti hänestä puhut. Mikset samantein mene kirjoittamaan hänelle ajatuksesi hänen lapsellisuudestaan (jos on entinen koulukaveri niin olet ilmeisesti itsekin yhtä lapsi)?

Joo, sulle toi on lapsellista ja turhaa ja liioittelua ja muuta, mutta sille kaverille ei .

Sulta, ap, taitaa puuttua myötäelämisen taito, se ei kerro mitään että "olet myös koiran kuopannut", tai itseasiassa kertoo, ilmeisesti se eläin ei ole sinulle hirveästi merkinnyt.

Kuten joku kirjoitti, kaltoin kohdelluille ihmisille eläimet tulevat tärkeämmiksi kuin ihmiset. Voi olla tosiaan että vaikkapa tuon "lapsi"-kaverisi menneisyydessä on mies joka on kohdellut häntä todella huonosti. Tai ehkä hänellä on ollut epärehellisiä hyväksikäyttäjä kavereita, ja tosiaan tuo koira on ollut ainoa lojaali ja aidosti rakastava elävä kaverisi elämässä.

Ja vedäppäs juomat henkeesi kun kauhistelet tätä: Minulla on ensimmäisen koirani kuva suurennettuna seinällä. Hän oli ystävä minulle 16-vuotta. Kuvan alapuolella on aina tuoreita kukkia. Koiran kuolemasta on nyt 6 vuotta aikaa.

Tuosta koirasta oli minulle apua kun olin koulukiusattu. Hän ei katsonut minua inhoten sen jälkeen kun tulin sairaalasta sen jälkeen kun uusnatsit raiskasivat ja pahoinpitelivät minut. Koira sen sijaa makasi yöt vierelläni ja katsoi että olen kunnossa.

on taas täysin tunteeton ihminen jos ei sure oman eläimen poismenoa. Meillä jouduttiin hautaamaan koira 2vuotta sitten ja vieläkin itku tulee silmään kun muistellaan sitä ihanaa karvapalloa. Ja meillä poltettiin kynttilä ja kuva on ja tulee aina olemaan hyllyssä. Meille koira oli 12v perheejäsen ja todella rakas. Ja jos joku ei ymmärrä miksi tätä ei saisi surra, niin sitten on jo tunnevikainen tai ei oikesti ymmärrä että sitä kiintyy eläimeen. Meillä poika joka vieläkin suree koiran menetystä ja haluaa jutella paljon asiasta.

Musta se on vähän liioittelua. Tietty riippuu ammatista, minun työpaikallani kävi näin ja olemme puutarhureita.

synttärionnitteluja, menee siis todellakin yli hilseen!

Musta se on vähän liioittelua. Tietty riippuu ammatista, minun työpaikallani kävi näin ja olemme puutarhureita.

Kas kun ei samalla tilata kriisiryhmääkin.

Musta se on vähän liioittelua. Tietty riippuu ammatista, minun työpaikallani kävi näin ja olemme puutarhureita.

Kas kun ei samalla tilata kriisiryhmääkin.

Ensimmäiseen kolmeen päivään ei tarvitse lääkärintodistusta vaan ilmoitus esimiehelle riittää.

Meidän koira kuoli kuukausi sitten ja mies soitti mulle siitä töihin aamupäivällä kun oli löytänyt vanhan koiramme kuolleena. Päivällä itkin töissä monta kertaa ja ajatukset oli ihan hukassa. Itse en saikkua olisi tarvinnut, mutta ymmärrän hyvin, jos joku kokee tarvitsevansa. Silloin oli perjantai, joten viikonlopun sain toipua ja lohdutella lapsia ja itkeä.



Koiran kuva on kehystettynä ja kynttilä on kuvan vieressä takan reunalla. Ja pysyy siinä niin kauan kuin siltä tuntuu. Koira oli kovin tärkeä ja rakas osa perhettämme.

Onneksi en ole ap:n kaltainen kylmä ja tunnevammainen paskakasa.

Ajattele, mä poltan kynttilöitä joskus ihan hyvikseni, kauhistele sitä!

Ja kyllä mä itkin kun mun lemmikkihamsteri kuoli. Kyllä, minä aikuinen ihminen itken jos siltä tuntuu.

Ja ei, hamsterin kuolema ei ole elämäni suurin kriisi. Olen katsonut syöpäsairaan isäni kuihtuvan pois ja kuolevan ja itselläni on ollut kasvain joka tosin osoittautui vaarattomaksi.

Mutta pointtini on se että elämässä tulee vastaan isompia ja pienempiä suruja ja kukin reagoi niihin ihan omalla tavallaan.