mies pettänyt kesän nyt LA ja esikoinen 2v???

Lueskelin täällä jo vähän vanhempia viestejä ja tilanteenne tuntuu aika tutulta... Ja heräsi mieleen kysymys, miten nyt voitte? Täs on ulunut jo aikaa monta kuukautta...



Oletteko saaneet apua ja onko auttanut?

Lyhyesti vaan meidän tilanteesta, miehel todettu jonkin sortin burn out, töis, kotona ihan kaik päin... Ja hän ihastui toiseen. Itse täs rv 20, lisäksi 2 lasta... No, nyt parisuhdeterapias, mut on tää niin ######## vääntämistä...



Mut olis kiva tietää, miten te olette selvinneet? :)

Voimia ja kaikkea hyvää sinulle ja lapsille!

Törkeän tempun on miehesi tehnyt !!! En voi kuin ihmetellä tuollaista edesvastuuttomuutta miehesi puolelta.

Keskity nyt vain itseesi, ja lapseesi, sekä tulevaan vauvaan, he ovat kaikkein tärkeimmät tällä hetkellä. Itkeminen helpottaa oloasi, itke vain , mutta muista pitää huolta itsestäsi, ja lapsukaisistasi, miehesi ei ole itkusi arvoinen,

Toivottavasti kerrot tilanteestasi myös läheisillesi, joilta saisit apua, ja tukea tilanteeseesi.

Elämässäsi sattuu samalle ajalle kaamea pyörremyrsky, ja ikävästi vielä synnytyksesi kynnyksellä, laita lapset ja itsesi nyt etusijalle, jos miehesi ajattelee vieläkin tätä toista naista, ei hän ole sinun arvoisesi, usko pois, hän voi olla lapsilleen isä, mutta mieti voitko luottaa, ja elää hänen kanssaan, rakastavana parina ?

Olen oikeastaan aika sanaton tähän enempää kommentoimaan, olen niin järkyttynyt, ja surullinen puolestasi .

Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja paljon ystävien ja perheen tukea, sekä halauksia!



Aurinko paistaa vielä risukasaankin , Zemppiä !!!!!!!

...tunteesi. Tai ainakin uskoisin niin. Olen käynyt saman läpi ja tiedän että hätäsi ja hämmennyksesi vyöryy päälle. Keskity nyt olennaiseen eli esikoiseesi, syntyvää vauvaan ja itseesi. Asiat kerrallaan. Toivottavasti sinulla on ystävä/sukulainen jolle voit tämän tuskasi kertoa. Pyydä tätä henkilöä tukihenkilöksesi synnytykseen ja jos vain mahdollista tueksesi kotiin. Keskity itseesi ja lapsiisi! Pyydä myös neuvolasta apua ja saikulta. Sinä olet nyt semmoisen tunnemylläkän keskellä että tarvitset kaiken avun. Älä tee mitään isoja päätöksiä tämän kriisin keskellä, miehelläsi on velvollisuus antaa sinulle aikalisä. Tämä voi hänellekin olla vain väliaikainen hairahdus ja voi käydä niin että olette tämän jälkeen entistä vahvempi pari. Helppoa se ei tule olemaan meni teidän suhteenne suuntaan tai toiseen. Vaadi miestäsi käymään perheterapiassa joko kanssasi tai itsekseen puhumassa asioista. Ulkopuolinen voi monesti aukaista solmut joita ei itse voi enää kuvitella olevan aukaistavissa. Voimia ja luottamusta huomiseen! Keskity nyt olennaiseen! Sinä pärjäät kyllä!

jokainen taakse jääny päivä on suunta parempaan vaikka se viekin

ihan sikana aikaa.

Minä olin jäämää viime kesänä äitiyslomalle kun pari viikkoa ennen loman alkua mies sitten kännipäissään nussi toista naista ja kertoi

sen seuraavana päivänä minulle.

Sain myös kriisiapua, miehen mielestä mitään keskustelua hän ei tarvinnnut ulkopuolisen kanssa, koska... koska... kuulostaapa tyhmälle:

koska hänen mielestään suhteessamme ei ollut mitään vikaa, oli täysin tyytyväinen minuun ja koki tehneensä virheen, jonka voisi paikata.

Itkin varmaan viikon jokaisena tuntina kunnes suru jäi ja tilalle nousi muita tunteita. Välillä vihasin isoa mahaani - ja koko vauvaa.

Mutta tunnemyrskyssä kyllä ymmärsin, ettei vauva ollut syypää

miehen uskottomuuteen. Tästä tietenkin omantunnon tuskia tuli, että

edes mietin että toivottavasti vauvaa ei edes olisi... Mutta EN OIKEASTI sitä tarkoittanut. Kirjoittelin miehelle usein kirjeitä, joiden

aikana selvitin päätäni (kas kun minä en voinut vetää päätäni täyteen

ja ns. nollata tilannetta).

Kirjeistä ei loppuvaiheessa saanut enää mitään selvää, sillä kirjoitin

niin nopeasti kuin suinkin, painaen kynän kärjellä reikiä samalla paperiin, kyyneleet tippu ja suttasi musteen...

Minut tuo muutti. Yhdesä olemme edelleen, mutta luottamus.

Se on poissa. Joka kerta, kun mies ulos lähtee, vatsassa kourii enkä saa edes nukutuksi. Välillä mietin, ettei tässä ole enää mitään järkeä.

Että kun kaikki olisi niin kuin ennenkin. Mutta kun ei ole.

On sinulla edessä ylä- ja alamäkeä, mutta päivä kerrallaan.

Minä haukuin mieheni neuvolan tädille itku kurkussa. En sukulaisille KEHDANNUT kertoa. Ystäville kyllä. Ja miehenkin ystäville.

Tämä on edelleen niin arka asia, että itku ei ole kaukana koskaan kun siitä puhun.

Hirveästi voimia ja kirjoittele mietteesi tänne!

kaikkein vaikeinta tuntuu olevan, että en voi vihata miestäni..ehkä tämän raskauden takia ja sen, että synnytyksestä pitäisi selvitä. Tosin mies ei vielä ymmärrä tekoaan ja yrittää päästä tästä akasta mielessään eroon. toivottavasti..näin ainakin on sanonut.



jotenkin tuntuu, että kännisekoilusta olisin pystynyt pääsemään paremmin yli, mutta kun tässä ei viinalla mitään tekemistä..mies meni sitten ja " ihastui" . tuntuu, että hänellä on nyt kyllä jokin paha oma ikä kriisi ja toivotaan, että menee ohi.



uskon, että vihan tunteeni tulee myöhemmin, mutta nyt lapsi ulos eka. ihan tunnen samoja, että lapsi ei ole tevetullut, mutta kuitenkin odotan sitä. ehkä pelkään, ettei hän ikinä tunne isäänsä.. tosin mieheni on erittäin lapsirakas, enemmän kuin useimmat, joten toivotaan että tästä selvitään. Ulkoinen apu ei tunnu vielä oikein purevan, kun toivotaan, että tuo akkeli haihtuisi taivaan tuuliin ja mieheni ymmärtäisi tekosensa.





välillä tuntuu, että kaikki miehet on sikoja...kuinka voisin luottaa edes muihin miehiin..mieheni moraalikäsitys kun aikaisemmin ollut ihan päin vastainen kuin mitä teki...naksahtelee varmaan päässä. vaikka olisi pieniä lapsia sen totean, että viettäkää kahdestaan usean päivän reissuja...niitä emme pysty nyt toteuttaa, kun viimistä viedään ja sitten pitäisi hoitaa vauvaa...toivotaan että hän hyväksyy edes tuttipullon, mitä esikoinen ei tehnyt..



siinä hieman tämän hetkistä..