Lue keskustelun säännöt.
asiallisia vastauksia kiitos...erosta.
31.10.2011 |
Eli voisitteko erota miehestä 14v jälkeen kun ollaan vaan kaverita ja kohta ei sitäkään. Mies ulkoisesti inhottaa minua. On inhottanut alusta asti mutta silti nyt tässä olen. Joku miehessä sai ihastumaan ja huono itsetunto varmaan. Kuitenkin jo monta vuotta eroa manaillut. Ei jaksa ja olen aika poikki jo.
Kommentit (24)
Tutki itseäsi. Mitä elämältä haluat? Tee sitä muita vahingoittamatta. Mieti, mikä ystävyyttänne syö. Miksi olet poikki? Miksi olet manaillut? Oppisitko ajattelemaan positiivisesti? Mistä tunnet kiitollisuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli onnea ja menestystä ja rauhaa ja iloisuutta. Niin en ole sen kummempi. En kaipaa mitään downshiftaamista ym. Ei ole mun juttuni. Ystävyyttä syö miehen käytös ja lähentely yritykset. Kuka nyt haluaa miestä jonka kanssa haluaa olla ystävä ja toinen lähentelee. Tulee kuvotus.
Olen poikki tästä suhteen jatkuneesta tilasta. Eli olen valittanut 3v läheisille ja sitten en kuitenkaan eroa.
Kiitollisuus:lapset, työ, talo, mitäs muuta, vähäiset ystävät.
... on aika normaalia lähennellä toista. Mikä miehen käytöksessä mättää? Mieti kuitenkin enemmän omaa käytöstäsi. Miksi valitat omasta miehestäsi etkä pyri tekemään yhteisestä elämästänne kivaa? Tietääkö miehesi sinun valittavan? Puhutko miehellesi? Ala olla itse iloinen, se tarttuu mieheesikin hyvin todennäköisesti.
... on aika normaalia lähennellä toista. Mikä miehen käytöksessä mättää? Mieti kuitenkin enemmän omaa käytöstäsi. Miksi valitat omasta miehestäsi etkä pyri tekemään yhteisestä elämästänne kivaa? Tietääkö miehesi sinun valittavan? Puhutko miehellesi? Ala olla itse iloinen, se tarttuu mieheesikin hyvin todennäköisesti.
Miehn käytöksessä mättää tietty nysvääminen mitä yrittää. Ei miehekkäästi yritä lähennellä. Siis suorasti, sellainen kiihottaisi enempi, mutta ei ole sen tyypin ihminen ollenkaan. Vaan aina jotenkin hieronnan ym. kautta yrittää seksiä mikä minusta on jotenkin rivoa ja naismaista.
Mies tietää jotain että valitan mutta ei varmaan koko skaalaa, voi tietty arvailla. En osaa ja uskalla puhua miehelle. Olen monta lähentymistapaa yrittänyt ja mies aina sanoo että erotaan sitten tai toinen vaihtoehto on että haluatko sä riidellä ja voidaan me riidellä.
Miten olla iloinen kun yksi tärkein elämän asia mättää ja olen tehnyt emävalinnan? Pitääkö itselle silloin nauraa kun tekis vaan mieli mennä itkemään ja häpeemään nurkkaan.
ap
mutta itse olisin kyllä ap:n sijassa eroamassa.
En ole itsekään järin ihastunut mieheeni tällä hetkellä, mutta vastenmielisyys ei ole lähellekään tuota tasoa. Eo on käynyt itselläkin mielessä, mutta meillä on mielestäni liian aikaista arvioida, kun lapset ovat pieniä ja elämäntilanne sikäli hankala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta itse olisin kyllä ap:n sijassa eroamassa.
En ole itsekään järin ihastunut mieheeni tällä hetkellä, mutta vastenmielisyys ei ole lähellekään tuota tasoa. Eo on käynyt itselläkin mielessä, mutta meillä on mielestäni liian aikaista arvioida, kun lapset ovat pieniä ja elämäntilanne sikäli hankala.
Jos eroaisimme olisi se helppoa koska avoliitto. Mies ei koskaan ole kosinut edes. Meillä aika erilainen käsitys perhe-elämästä ja yhteisestä vapaa-ajasta. Itse tykkään mennä ja tehdä ja mies vaan olla möllöttää kotona. MUtta saisinko paremman miehen? Kun moni sanoo ettei aidan toisella puolella ole sen vihreempää. Vaikeeta lisäksi tästä tekee yhteinen talous ja omaisuus ja lapset. =(
ap
MUtta saisinko paremman miehen? Kun moni sanoo ettei aidan toisella puolella ole sen vihreempää. Vaikeeta lisäksi tästä tekee yhteinen talous ja omaisuus ja lapset. =( ap
että tuollaisessa tilanteessa minä olisin huomattavasti onnellisempi jopa yksin, kuin miehen kanssa, jota kohtaan tunnen noin vahvaa vastenmielisyyttä... Ei kukaan voi luvata, löydätkö "paremman" miehen - voihan olla, että parisuhteenne vika onkin enimmäkseen sinussa itsessäsi, ja miehesi olisi oikein hyvä mies jollekin toiselle. En tarkoita syyllistää, mutta ymmärräthän, että ei onnellisuus voi lähteä toisesta ihmisestä, vaan sinusta itsestäsi. Et voi laskea sen varaan, että jos lähdet, niin tulet onnelliseksi vain, jos löydät jonkun "paremman". Sinun on opeteltava olemaan onnellinen YKSIN. Vasta sitten on olemassa lähtökohdat onnelliselle parisuhteelle, eikä niin, että eroat nykyisestä "huonosta" miehestä, olet tavattoman onneton yksin ja etsit paniikinomaisesti jotain "parempaa", joka tekisi sinut onnelliseksi.
Olen käsityksessä, että olet valinnut miehesi nuorena? Ehkä jopa nykyisessä parisuhteessasi voisit opetella olemaan onnellinen omista lähtökohdistasi eikä niin, että ajattelisit miehessä olevan jotain vikaa (totta puhuen, varmaan aika moni nainen olisi tyytyväinen tilanteeseen, että mies hieronnalla lähestyisi saadakseen seksiä). Ehkä joku tauko olisi paikallaan, parisuhde- tai yksilöterapia tms. Mitään lopullista ratkaisuahan lähtemisestä ei tarvitse tehdä vuoden, kahdenkaan sisällä.
Jos nyt kuitenkaan et pääse yli siitä ällötyksestä miestä kohtaan, niin ehkä ero voisi olla paikallaan. Mutta viimeistään silloin sinun olisi opeteltava löytämään onni ihan itse, ennen kuin edes lähdet etsimään uutta parisuhdetta. Sulla tuntuu olevan valtavat odotukset parisuhdetta kohtaan, mikä onkin ihan normaalia ja parhaimmillaan nämä odotukset voidaan jopa täyttää. Mutta ei kukaan voi ripustautua toiseen ihmiseen, että "tee minut onnelliseksi".
Itsekin olen tämän oppinut huonojen parisuhteiden ja niiden jälkeisen yksinäisyyden kautta. Kyllä mullekin tuli se vaihe, että mä en ikinä löydä ketään, kukaan ei kolahda mulle, en voi enää rakastua, kukaan ei riitä enkä minä ikinä riitä kellekään... Velloin tässä yksinäisyydessä, surussa ja riittämättömyyden tunteessa, kunnes sitten joskus vaan tajusin, että hetkinen... mähän olen onnellinen! Ihan yksin! :)
Kun sitten itsen kanssa oli hyvä olla, niin kuin saduissa, löysin sen itselleni sopivan miehen (joka myös tahollaan on käynyt aika samanlaisen polun), jonka kanssa yhteiselo on puolin ja toisin
leppoisaa ja paineetonta, kun kumpikin osaa nyt erottaa tämän hyvän, mitä meillä on, ja tietää, että kaikki hyvä lähtee kuitenkin siitä, että olemme tyytyväisiä itseemme. Emme odota, että kaikki parisuhteen onnellisuus on kumppanin vastuulla. :)
Tsemppiä, tiedän että pohdiskelet vaikeita asioita, toivon kuitenkin että löytäisit ratkaisun ja eniten tietysti toivon, että löydät jollain konstin onnen nykyisestä parisuhteestasi, ettei lasten tarvitsisi menettää ydinperhettään.
Yksi ajattelemisen arvoinen asia voisi tietysti olla myös, että tarvitseeko ihmisen olla koko ajan niin loputtoman onnellinen? Eikö riitä perushyvä arki, jos ette kuitenkaan riitele? Jos sen sijaan etsit sitä parempaa miestä (?), niin mieti mikä voisi olla se ikävin skenaario. Eroat, lapset menettävät ydinperheensä, myllerrätte kaikki kamalan tunneskaalan läpi, joka tulee viemään vuosia. Löydät joskus sellaisen miehen, jonka koet nykyistäsi paremmaksi. Lapsesi sopeutuvat molempien vanhempien uusiin kumppaneihin - kunnes, hupsis - ei tämäkään mies ole nyt ihan sitä, mitä haluat täydelliseltä parisuhteelta. Olisiko jossain jotain vielä parempaa...? Kaikissa meissä on vikamme, sinussakin. Kestäisitkö uuden miehesi vikoja, kestäisikö hän sinun vikojasi? Kestäisitkö uuden miehen mahdollisia lapsia, kestäisikö hän sinun; kestäisikö nykyisen miehesi uusi kumppani teidän lapsianne, kestäisivätkö lapsesi uutta miestäsi, nykyisen miehesi uutta kumppania... En sano, että ihmisen on loppuelämän tyydyttävä siihen kumppanivalintaan, jonka kanssa on lapset tehnyt, totta kai sinunkin onnesi on merkitysellinen. Mutta ennen kuin teet mitään ratkaisuja, joka tulisi vaikuttamaan niin monen ihmisen elämään, niin muista miettiä asian jokainen puoli.
Voimaa ajatustyöhön! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin viimeinen oli hyvä ja ajattelemisen arvoinen. Siis käyn juttelemassa tilanteestani ammattilaiselle. Myöskin olen kaikkia skenaarioita pyöritellyt päässäni. Myös sitä että jos en löydäkään ketään ja näen muut onnellisesti yhdessä perheensä kanssa. Miten lapset pärjää koulussa kun ovat eroperheestä. Pystyisinkö hyväksymään toiset lapset perheeseen. Pystyisikö uusi mahdollinen kumppani hyväksymään minun puutteeni. Onko vaatimustasoni mahdoton itseeni nähden. Kaikkea pyöritellyt.
Mutta, otin miehen alussa kun muita ei ollut tai oli mutta muita vaihtoehtoja en oikein katsastanut. Tapasimme netissä ja muita en tavannut vaan lähdin siihen mielikuvien luomaan huumaan. Olin heikko rakkauden ja ihastuksen kanssa. Enkä ajatellut mitä itse tarvitsen. Miestä en voi muuttaa. Huomaan että ärsytys kasvaa ja paha olo. Joskus hyviä hetkiä mutta pahin on fyysinen tyhjiö missä elämme.
Mieskin yrittää korjata suhdetta omalla tavallaan, mutta olenko ottanut jo henkisen raon häneen? Se ajatus että toinen ei ole oikea kumpuaa minulla syvissä syövereissä mutta pitääkö sitä seurata ja onko se oikea viesti?
ap
Esimerkiksi perheasiain neuvottelukeskuksessa
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?Open…
tai Parisuhde Kataja ry:n kursseilla ja ryhmissä, esim.
http://katajary.fi/pariskunnille/solmuja-parisuhteessa
Parisuhteen ongelmat eivät tipahda päälle sattumalta, vaan oma ja kumppanin elämänhistoria, käsittelemättömät ongelmat ja tunteet jne vaikuttavat siihen millaiseksi parisuhde muodostuu. Siihen vaikuttaa siis kumpikin osapuoli. Yleisin syy kaikkiin parisuhdevaikeuksiin on viestinnän ja vuorovaikutuksen ongelmat. Kun niitä taitoja opitaan, saadaan yhteys syntymään. Usein ihmiset mielessään järjenvastaisesti vain olettavat että toisen pitää ymmärtää minua ja tehdä minut onnelliseksi. Kuitenkin vuorovaikutus ja omista tunteista ja tarpeista puhuminen on jokaisen omalla vastuulla.
Kaikkea hyvää toivoen ja teille yhteyden syntymistä toivoen
diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Vantaan seurakunnat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ap on provo tai sitten täysin sekaisin. "Mies lähentelee"??? Mitä ihmettä mahdat houria?
Taidat olla sen tyypin ihminen, että syytät kavereitasi ja miestä siitä, että sinulla on oikeasti aina paha olo ITSESI kanssa. Sinun tyylisten naisten on äärimmäisen vaikea löytää uutta miestä, joka jaksaisi sinun oikutteluasi.
Sinun ongelmasi eivät parane miestä vaihtamalla. Sanon tämän ihan ilman kettumaisuutta: harkitse terapiaa ja vasta sitten eroa miehestäsi.
Esimerkiksi perheasiain neuvottelukeskuksessa <a href="http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?Open…" alt="http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?Open…">http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?Open…; tai Parisuhde Kataja ry:n kursseilla ja ryhmissä, esim. <a href="http://katajary.fi/pariskunnille/solmuja-parisuhteessa" alt="http://katajary.fi/pariskunnille/solmuja-parisuhteessa">http://katajary.fi/pariskunnille/solmuja-parisuhteessa</a> Parisuhteen ongelmat eivät tipahda päälle sattumalta, vaan oma ja kumppanin elämänhistoria, käsittelemättömät ongelmat ja tunteet jne vaikuttavat siihen millaiseksi parisuhde muodostuu. Siihen vaikuttaa siis kumpikin osapuoli. Yleisin syy kaikkiin parisuhdevaikeuksiin on viestinnän ja vuorovaikutuksen ongelmat. Kun niitä taitoja opitaan, saadaan yhteys syntymään. Usein ihmiset mielessään järjenvastaisesti vain olettavat että toisen pitää ymmärtää minua ja tehdä minut onnelliseksi. Kuitenkin vuorovaikutus ja omista tunteista ja tarpeista puhuminen on jokaisen omalla vastuulla. Kaikkea hyvää toivoen ja teille yhteyden syntymistä toivoen diakoni Meiju Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat
Olen kirkkoon kuulumaton ateisti. Pyörittääkö tätä palstaa jotkut hihhulit? Luulin, että kyseessä on ihan tavallinen, sitoutumaton vauva-lehden foorumi.
Tarvitseekin siirtyä jonnekin toiselle foorumille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei miestä saa kursseille puhumaan ongelmistaan kun ei kotonaan edes puhu. Ei ole lapsuudestaan paljon mitään puhunut. Hänen vanhemmat eronneet kun oli aikuinen. Eli nuo kurssit voi jättää pois tästä. Niihin ei kukaan lähde. Mies hyvin hanakka tekemään kompromissejä mielikseni ja minä taas niitä vaatisin. MIehellä pahoja itsetunto-ongelmia. Tuntuu välillä kuin raahaisi perässään 15v ikäistä lasta.
ap
Minusta ap on provo tai sitten täysin sekaisin. "Mies lähentelee"??? Mitä ihmettä mahdat houria? Taidat olla sen tyypin ihminen, että syytät kavereitasi ja miestä siitä, että sinulla on oikeasti aina paha olo ITSESI kanssa. Sinun tyylisten naisten on äärimmäisen vaikea löytää uutta miestä, joka jaksaisi sinun oikutteluasi. Sinun ongelmasi eivät parane miestä vaihtamalla. Sanon tämän ihan ilman kettumaisuutta: harkitse terapiaa ja vasta sitten eroa miehestäsi.
En mäkään tule anonyyminä haukkumaan muita. Kertoo jo paljon susta myös! Kukahan sut huolis. Tai silläkin viiraa päässä. Miksi edes vastasin??
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin viimeinen oli hyvä ja ajattelemisen arvoinen. Siis käyn juttelemassa tilanteestani ammattilaiselle. Myöskin olen kaikkia skenaarioita pyöritellyt päässäni. Myös sitä että jos en löydäkään ketään ja näen muut onnellisesti yhdessä perheensä kanssa. Miten lapset pärjää koulussa kun ovat eroperheestä. Pystyisinkö hyväksymään toiset lapset perheeseen. Pystyisikö uusi mahdollinen kumppani hyväksymään minun puutteeni. Onko vaatimustasoni mahdoton itseeni nähden. Kaikkea pyöritellyt. Mutta, otin miehen alussa kun muita ei ollut tai oli mutta muita vaihtoehtoja en oikein katsastanut. Tapasimme netissä ja muita en tavannut vaan lähdin siihen mielikuvien luomaan huumaan. Olin heikko rakkauden ja ihastuksen kanssa. Enkä ajatellut mitä itse tarvitsen. Miestä en voi muuttaa. Huomaan että ärsytys kasvaa ja paha olo. Joskus hyviä hetkiä mutta pahin on fyysinen tyhjiö missä elämme. Mieskin yrittää korjata suhdetta omalla tavallaan, mutta olenko ottanut jo henkisen raon häneen? Se ajatus että toinen ei ole oikea kumpuaa minulla syvissä syövereissä mutta pitääkö sitä seurata ja onko se oikea viesti? ap
Hienoa, että olet jo pyöritellyt näitä skenaarioita.
Lapsista sen verran, että useimmiten lapset sopeutuvat. Onko se sitten pelkästään hyvä asia, en osaa sanoa - toisaalta tuntuu, että moni päätös tehdään nimenomaan ripustautuen siihen helpottavaan ajatukseen, että "lapset kyllä sopeutuvat". Sopeutuvat, koska heidän on pakko, mutta jos he saisivat päättää (eivät tietysti kuitenkaan voi), he pitäisivät perheensä. Näin väittäisin, riippuen tietysti kuinka hyvin he jo aistivat teidän välisenne kireyden tai läheisyyden puutteen. Joskus ero voi toki olla lapsillekin vain helpotus, verrattuna hankalaan kotitilanteeseen, mutta ideaalihan olisi kaksi tasapainoista ja onnellista vanhempaa kotona. Aina tämä ei vaan ole mahdollista, se lähtökohta täytyy hyväksyä.
Olen itse eroperheestä ja vaikka me lapset olimme äidin kanssa onnellisia ja isäkin tapasi meitä säännöllisesti, kyllä se jatkuva isän kaipuu on silti jättänyt minuun merkkinsä. Myös kasvoimme nopeasti isästä erillemme eivätkä ne yhteiset viikonloput koskaan paikanneet sitä eroa, saati täyttäneet sitä isän kaipuuta.
Koulunkäyntiini se ei koskaan vaikuttanut, mutta kyllä minä olen aina tuntenut itseni hieman toisen luokan kansalaiseksi, kun olin eroperheestä. Siihen aikaan vielä erot olivat harvinaisempia kuin nykyään (tässäkin tietysti puolensa ja puolensa), nythän monikin lapsi elää jo uusperheessä joten en usko että nykyaikana lapset enää leimautuvat sen perusteella, tai että se muutoin välttämättä vaikuttaisi koulunkäyntiin tai muuhun hyvinvointiin, kunhan ero tehdään lapsille mahdollisimman helpoksi, toista osapuolta ei haukuta lapsen kuullen, eroriidat ja käsittelyt tehdään lasten kuulematta yms.
Tulevaisuudesta ei siis kukaan osaa luvata, joten älä ainakaan eroa sillä ajatuksella, että haluat/ansaitset/löydät jotain parempaa. Näin ei koskaan välttämättä käy, joten jos eroat, eroa siitä ajatuksesta, että tämän miehen kanssa et kerta kaikkiaan pysty enää elämään, tuokoon tulevaisuus sitten mitä hyvänsä.
"Olin heikko rakkauden ja ihastuksen kanssa", kirjoitat. Olet siis kuitenkin kokenut sen alkuajan intohimon ja paljon, minusta se lupaisi hyvää mahdollisen jatkon kannalta! Suhde ei ole perustunut pelkästään järkisyihin, jotka nyt on kulutettu loppuun ja se joku kaipuu ja polte on jäänyt jäljelle... Vaan sitäkin on ollut. Muistele niitä seikkoja, mihin miehessä rakastuit. Yrittäisin myös jotenkin päästä eroon tuosta vastenmielisyydestä, mitä koet miestä kohtaan. Sinua inhottaa, kun mies "naismaisesti" yrittää lähennellä sinua. Tämähän ei ole miehen vika, vaan se on sinun ongelmasi. Kuten aiemmin kirjoitin, miehen lähentely-yritys kuulostaa valtaosan mielestä romanttiselta ja toivottavalta, ja varmaan sinäkin sen ymmärrät, kun ajattelet ajaa rationaalisesti. Hän ei tule luoksesi sanomaan, että "nyt akka pannaan", vaan hän haluaa hitaasti saada sinut syttymään. :) Kai jokaisella meistä on fantasiamme, haluamme että se tuttu ja turvallinen mies muuttuu ajoittain alkukantaiseksi urooksi joka ottaa eikä kysele - mutta ihmisiä miehetkin ovat siinä kuin mekin. Ääneen sanomattomia ajatuksia on ensinnäkin vaikea toteuttaa, ja toisaalta, jos se ei tunnu luontevalta, niin ei miehenkään tarvitse sellaiseen suostua. Yritä itse kehittää jotain uutta ja virkistävää sänkyyn, sano ääneen kuinka toivoisit asioiden menevän tms. Älä sälytä tässäkään kaikkea muutoksen tarvetta miehen vastuulle, vaan ole itse aktiivinen muuttaaksesi asioita siihen suuntaan kuin toivot.
"...olenko ottanut jo henkisen raon häneen? Se ajatus että toinen ei ole oikea kumpuaa minulla syvissä syövereissä mutta pitääkö sitä seurata ja onko se oikea viesti?"
Ei ole. Se ei ole viesti miltään tulevaisuuden sinulta, joka yrittää ohjailla sinua oikeaan suuntaan... Se on vain ajatus muiden ohella, jota olet kuitenkin lähtenyt ruokkimaan. Se, onko se jo tehnyt henkisen eron mieheesi, on oman päätöksesi alainen asia. Voi olla, että henkinen ero on syntynyt, mutta ihan yhtä hyvin voit halutessasi kuroa sen eron kiinni, jos tarpeeksi haluat.
Itse en muutenkaan usko, että on olemassa yhtä oikeaa ihmistä. Yksi oikea ihminen olet sinä, ja kaikki muut elämässäsi tapaamasi ihmiset saavat sellaisen merkityksen, jonka silloinen elämäntilanteesi, oma tuntemuksesi, omat kokemuksesi, odotuksesi, vaatimuksesi yms. niille asettavat. Jos sinä ja miehesi olisitte tavanneet vaikka 10 vuotta myöhemmin, olisit elänyt tämän pyristelyvaiheesi kenties jonkun toisen miehen kanssa ja tehnyt hänen kanssaan ratkaisut, jotka teet nyt, tässä elämäntilanteessasi. Jos päättäisit jäädä parisuhteeseen ja kohtaisit nykyisen miehesi (villiä ajatusleikkiä!), saattaisit suloisella kaiholla ajatella että "onpa mukavan oloinen mies, mutta minä rakastan omaa miestäni eikä siinä ole sijaa toiselle". Tai jos eroaisit ja tapaisit sitten nykyisen miehesi, voisit ajatella että "olenpa onnekas kun erosin entisestä miehestäni ja sain kohdata tämän ihmisen!" Ymmärrätkö mitä haen takaa? Katsoapa elokuva "Sliding doors", se on aika puhutteleva leffa tämän ajatuksen kannalta. :)
Tietysti toiset ihmiset vaan ovat sopivampia kuin toiset, jonkun pöntön kanssa ei vaan voisi ikinä elää, jos arvot ja ajatukset vaan eivät yhtään kohtaisi, mutta ilmeisesti miehesi kanssa ne ovat jollain tasolla kohdanneet, joten ehkä hän ei ihan vääräkään voi olla.
Tärkein lähtökohta olet siis sinä itse. Sinun ajatuksesi, toimintasi ja jopa tunteesi ovat jossain määrin sinun itsesi ohjattavissa. Onko oikea ratkaisu jäädä vai lähteä, ei voi tietää. Jos lähdet, voi olla että tulet sitä katumaan ja katkerana toteat, että palatakaan et enää voi. Jos jäät, voit aina lähteä myöhemmin... Jos siis suinkin pystyt lähtemään vaikkapa vuoden seikkailulle johtotähtenä se ajatus, että "minä aion saada tämän suhteen toiminaan", pidät SITÄ ajatusta oikeana ja sitoudut siihen (vaikka edes vuodeksi), niin voi hyvin olla että se alkaa tuntuakin siltä oikealta.
Elämästä ei ole takeita. Päätöksenteko on useimmiten syvältä, mutta minä turvaudun yleensä omissa päätöksissäni siihen faktaan, että okei, tulen luultavasti katumaan, teen sitten ihan kumman vaan päätöksen. Yritänkin vain valita sen, kumpaa luultavimmin tulen katumaan vähemmän...
Mutta jos 3v olen jo pohtinut tätä. En tiedä. Vai onko sekin normaalia? Tuntuu että minä teen parisuhdetta ja mies on vapaamatkustaja. Hankala sitoutua vuodeksi parisuhteen parantamiseen kun yhden takapakin takia suhde taas ajautuu eron partaalle. Mies ei halua lähteä vahvistamaan sitä kolmannen osapuolen kanssa. Huomaan että apua tarvisimme. Emme osaa oikeita kommunikointi tapoja saati riitely. Molemmilla oma parisuhdemalli lapsuudesta mutta kumpikaan ei halua joustaa.
Surullista mutta kun katson mieheen niin en näe mitään kipinää. Harmittaa ja toisaalta eplottaa jos mies löytäisikin paremman naisen eron jälkeen kuin minä. Mutta sitten en olisi ollut oikea tai arvostanut tarpeeksi. Ehkä lapset saisivat sieltä hyvän parisuhteen esimerkkiä.
ap
Minusta ap on provo tai sitten täysin sekaisin. "Mies lähentelee"??? Mitä ihmettä mahdat houria? Taidat olla sen tyypin ihminen, että syytät kavereitasi ja miestä siitä, että sinulla on oikeasti aina paha olo ITSESI kanssa. Sinun tyylisten naisten on äärimmäisen vaikea löytää uutta miestä, joka jaksaisi sinun oikutteluasi. Sinun ongelmasi eivät parane miestä vaihtamalla. Sanon tämän ihan ilman kettumaisuutta: harkitse terapiaa ja vasta sitten eroa miehestäsi.
En mäkään tule anonyyminä haukkumaan muita. Kertoo jo paljon susta myös! Kukahan sut huolis. Tai silläkin viiraa päässä. Miksi edes vastasin?? ap
Mutta kiihkeydestä päätellen olit tosissasi. Pidän oikeasti vain ennenkuulumattomana, että moitit aviomiestäsi lähentelystä. Miksi uskot, että sinä voit mielivaltaisesti päättää, että olette vain ystäviä? Olette sopineet olevanne parisuhteessa, ette ystäviä.
En peru sanojani, mutta pahoittelut kuitenkin jos ne loukkasivat. Ja kyllä koen, että haukut sinäkin täällä ihmisiä anonyyminä, nimittäin omaa miestäsi.
Tiedoksi muuten, että olen onnellisesti naimisissa, eikä mieleeni tulisi syytellä miestäni, jos minulla olisi noin pahoja ongelmia esimerkiksi läheisyyden kanssa. Tiedätkö mitä tarkoittaa käsite projisointi.
Tuli selväksi. Tiedän mitä projisointi on. Myös muut ovat lähipiirissä sitä mieltä ettei mies käyttäydy tai muutenkaan ole minulle välttämättä se "kunnon" mies.
Mutta siis mä en ymmärrä tuollaisia ihmisiä kuin sinä. Pääset lataamaan aivopierusi anonyymisti toiselle saaden tälle huonon olon ja syyttelemään enempi vaan itseään suhteessa. Siis en vaan ymmärrä? Ehkä mulla puuttuu joku aivosolu mikä sulla on mutta enempi mulla on empatiaa kuin sulla. Sori. Tämä siis edelliselle vastaajalle.
ap
mennä yhdessä sinne parisuhdeterapiaan tai avioliittoleirille, ja jos se ei auta tai toinen ei suostu lähtemään, sitten kannat vastakkain ja uuteen elämään.
Lapsillekaan hyvän henkisen kasvun pohja ja toimiva parisuhteen malli ei ole tunnekylmä koti.
Tuli selväksi. Tiedän mitä projisointi on. Myös muut ovat lähipiirissä sitä mieltä ettei mies käyttäydy tai muutenkaan ole minulle välttämättä se "kunnon" mies. Mutta siis mä en ymmärrä tuollaisia ihmisiä kuin sinä. Pääset lataamaan aivopierusi anonyymisti toiselle saaden tälle huonon olon ja syyttelemään enempi vaan itseään suhteessa. Siis en vaan ymmärrä? Ehkä mulla puuttuu joku aivosolu mikä sulla on mutta enempi mulla on empatiaa kuin sulla. Sori. Tämä siis edelliselle vastaajalle. ap
Minulla on kyllä empatiakykyä vaikka muille jakaa, mutta tässä tapauksessa sitä lohkeaa vain miehellesi. Haukut miestä vastenmieliseksi ja nöyryytät häntä kieltämällä kaiken läheisyyden - koska on niin inhottava ja vastenmielinen ihminen.
Ei ole mikään ihme, että miesrukalla on huono itsetunto. Minun mieheni itsetunto on taas kasvanut kohisten suhteemme aikana, taitaa olla empatiakyvyttömyyteni aikaansaannosta?
Sori kirjoitusvirhe.