Oppiiko kipua sietämään

Ei opi sietämään, jos se on tarpeeksi kovaa. 

Kipuakin on erilaista. 

Ei opi sietämään, mutta kaikkia kolotuksia ei enää rekisteröi.

Minulla oli puoli vuotta jatkuvaa hermokipua, kun odotin leikkaukseen pääsyä. Ei sitä oppinut sietämään. Onneksi kipu poistui leikkauksessa. 

On kokemusta, syön aika vähän kipulääkkeitä. Joka päivä kipuja kuitenkin, välillä haittaa reippaastikin liikkumista ja on auts auts päiviä kun kaikki sattuu. Yöt on pahimpia, ei saa nukuttua. Kahdeksan vuotta nyt elänyt näiden kipujen kanssa. Syytä ei löydy mutta on todettu kilpirauhasen vajaatoiminta vähän sen jälkeen kun kivut alkoi. Ei kuulemma voi johtua tuosta sairaudesta koska veriarvot on viitteissä.

Riippuu todella monesta asiasta. Miten hyvin pystyy nukkumaan, kuinka kovaa kipu on, minkälaiset tukiverkot on, kuinka paljon elämässä on muuten stressiä, saako kivusta taukoja jne.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli puoli vuotta jatkuvaa hermokipua, kun odotin leikkaukseen pääsyä. Ei sitä oppinut sietämään. Onneksi kipu poistui leikkauksessa. 

Hermokipu taitaa olla kaikkein pahinta.

Krooninen kipusairaus on, ja kyllä sitä oppii. Se mikä muuttuu, on mielen suhtautuminen kipuun. Se on enää vain fyysinen neutraali tunne, kun se alkuun oli kauheaa, pelottavaa, "en kestä", "en jaksa", eli mieli koko ajan vastusti kipua. Sitten kun kävi ilmi että vaivan laatu on sellainen, että kipua tulee olemaan loppuikä, siihen oppi suhtautumaan eri tavalla. Kyllä mun elämänlaatu on varsin hyvä kivuista huolimatta.

No onhan se nyt pikkuisen eri asia kärsiikö päivittäin lievästä migreenistä vai onko vaikka kovissa hermokivuissa 24/7. Vaihtelee, riippuu tilanteesta.

Ei opi. Jatkuva kipu vaikuttaa myös psyykkeeseen ja henkinen tahtotila heikkenee. Masentaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli puoli vuotta jatkuvaa hermokipua, kun odotin leikkaukseen pääsyä. Ei sitä oppinut sietämään. Onneksi kipu poistui leikkauksessa. 

Hermokipu taitaa olla kaikkein pahinta.

Vahvistan. Lääkkeet ei ainakaan itselläni toimi, ja kova hermokipu on helvetti. -eri

Kyllä siihen turtuu. En itse muista enää ollenkaan, miltä tuntuu jos ei mistään tee kipeää. Jokapäiväisiä kipuja ollut 25 vuotta, tulehduksellista kipua, jänteiden särkyä, ja hermokipua. Vaihdellen tai kaikki samaan aikaan. 

Eikä tähän lääkkeet auta. Pahimmillaan olen ottanut 12 kolmiolääkettä päivässä, ja silti sattui... Nyt pyrin pärjäämään minimillä, kun ei kivuttomaksi pääse kuitenkaan. 

Ei opi.

Yli 30v kokemus asiasta

Vierailija kirjoitti:

Krooninen kipusairaus on, ja kyllä sitä oppii. Se mikä muuttuu, on mielen suhtautuminen kipuun. Se on enää vain fyysinen neutraali tunne, kun se alkuun oli kauheaa, pelottavaa, "en kestä", "en jaksa", eli mieli koko ajan vastusti kipua. Sitten kun kävi ilmi että vaivan laatu on sellainen, että kipua tulee olemaan loppuikä, siihen oppi suhtautumaan eri tavalla. Kyllä mun elämänlaatu on varsin hyvä kivuista huolimatta.

Juuri tämä. Ja mulla särähtää korvaan aina kun joku sanoo elämässään kaikkein tärkeintä olevan terveys. Itse olen sitä mieltä että tärkeintä on läheiset ihmiset ja rakkaus. Sairaana, kivuissakin elämä on elämisen arvoista, kun vaan on rakkautta. 

Oppii kun on pakko. Ei siinä paljon ole vaihtoehtoja.

Mun tuttavalle jolla suuria vaikeuksia liikkumisen suhteen ja tarvii kyynärsauvoja pahojen nivelrikkojen takia niin lääkäri oli sanonut että pitäisi oppia elämään kipujen kanssa niin olisi helpompaa. Ei uusinut kipulääkereseptiä joka ei edes mikään kovin vahva lääke loppujen lopuksi. Työelämässä pitäis kuitenkin pärjätä. Sanomattakin selvää että sanoi suorat sanat tälle puoskarille ja lähti huoneesta. 

Kyllä ja sitä voi lääkitä välillä vaikka viinillä ja konjakilla, mikä laimentaa kivun, kuin kivun noin 90%, jos ei kokonaan. Opi lääkitseen sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Mun tuttavalle jolla suuria vaikeuksia liikkumisen suhteen ja tarvii kyynärsauvoja pahojen nivelrikkojen takia niin lääkäri oli sanonut että pitäisi oppia elämään kipujen kanssa niin olisi helpompaa. Ei uusinut kipulääkereseptiä joka ei edes mikään kovin vahva lääke loppujen lopuksi. Työelämässä pitäis kuitenkin pärjätä. Sanomattakin selvää että sanoi suorat sanat tälle puoskarille ja lähti huoneesta. 

Mulle sanoi lääkäri joskus, että kipulääke ei ole puudutusaine, eikä sen kuulukaan viedä kipua kokonaan pois. Että siihen täytyy vaan sopeutua ja on siihen tässä 25 vuodessa sopeutunutkin.

Vuosi sittenkin toinen neurokirurgi sanoi että kipua ei pois saa, siihen täytyy vaan tottua ja se hyväksyä, loppuelämäksi. 

Ja kun kipulääke aiheuttaa painonnousua niin todellakin yritän pärjätä ihan minimillä. Elämä on.

Ei.

Tosiaan tottuu kun ei ole vaihtoehtoja.