ah, lapseni osaa ajatella..

Näin juuri vanhempien täytyy toimia! Valitettavan usein törmää löperöihin vanhempiin...

voi jäädä traumoja

voi jäädä traumoja

Jos ei todella tykkää, (nämä ruuat tiedän), on meillä syötävä sen verran että tiedän sinne mahaan jotain menneen. PAKKO ei ole koko satsia syödä. Mutta nälän on lähdettävä.

Kyllä ne traumat tulee jostain muusta kuin tästä.

ap

mistä ei oikeasti tykkää. Eri juttu, jos on vaan temppuilua ettei MUKA tykkää. Mulla on traumat jääny, kun lapsena pakotettiin syömään kaikkea mistä en todellakaan tykännyt. Tolleen niitä syömishäiriöisiä tehdään.

tai sitten on nälkä. Ei se lapsi siihen nälkään kuole!! Ja traumat todellakin voivat tuollaisesta syntyä, siis nämä ruokatraumat, ettei pysty koko loppuelämässään jotain syömään. Oma lapseni inhoaa banaania, en vaan uskonut, etä miten joku voi banaania inhota, ja pakotin syömään (oli 4v). Tyttö oksensi ja vihdoin tajusin että ok, hän ei todellakaan pysty syömään banaania. Nyt on 10v, ja jos näkeekin banaanin niin alkaa lähes yökkimään. Eli aiheutin lapselleni trauman. Ei ruoka mikään tabu ole, se on oikeasti VAAN ruokaa, ei mikään elämää isompi juttu.

Mulle tuli lopulta sellainen olo, että olen täysi sadisti. En tosiaankaan pakota lasta syömään jos ei maistu. Ap:n metodi on pakottamista, sait ap pakottamalla tahtosi läpi.



Periaatteena on, että meillä tarjotaan terveellistä ruokaa, josta lapsi valitsee mitä syö. Jos jollakin aterialla kelpaa vain porkkanaraaste niin sitä sitten ja seuraavalla ruoalla syö jotain muuta. Nälässä ei tarvitse olla. Pikkuisen painostan maistamaan kaikkea, mutta en pakota. Mutta lautaselle laitan kaikkea ja sitä on siinä lautasella siedettävä vaikka ei söisi.

Jos hän itse pyysi ruokaa kun oli nälkä, en voi käsittää, että nälkä lähti sillä kun näki, mitä oli tarjolla. Ja tuo jauhelihainho ei ole 100%, sillä mm. makaronilaatikossa tai lasagnessa, samoin kuin lihapullissa jauheliha on jees. Mutta joskus vaan ei ole jees, ja tämä ei mene läpi. Tänään oli selvä testipäivä, ruoka meni ihan mutisematta loppujen lopuksi.



Ihan puhtaasti yök-inhokkiruokia lapsella on hernekeitto ja kaalilaatikko, joita ei hänen ole pakko syödä, vaikka lautaselle laitankin. Nämä lajit on jotain ihan muuta, niitä todella inhoaa moni aikuinenkin. Mutta koska muut niistä meillä pitävät, niitäkin tarjotaan. 4-vuotias yksin ei meillä valitettavasti saa viikon ruokalistaa suunnitella. Fyysistä pakottamista tai pöydässä istuttamista meillä(kään) ei harrasteta.



Onko teistä siis todellakin epäilyttävää opettaa lapsi syömään myös niitä ruokia, jotka eivät ole suosikkeja? Ottamaan tarpeellisen energiansa siitä, mitä on tarjolla? Että joka päivä vaikka nakkeja ja ransuja, jos nicopetteri haluaa - ettei tule traumoja?



Oikeesti, mä häpeäisin silmät päästäni, jos mun lapseni vierailulla ruokaillessa tai vielä julkisemmassa tilaisuudessa alkaisi nirsoilemaan ruuan kanssa, kun ei ole herkkuja.. Mä tiedän, rakkaat mammat, että teidän lapset osaa tän puolen. Olen nähnyt, olen kuullut.



ap

Sitten kun et saanut vastakaikua pakottamiselle, niin aloit selitellä, kuinka se nyt tykkääkin muttei vaan halua syödä.



Niin että luuletko, että lapsesi ei koskaan sitten nirsoile, kun on pakotettu syömään yrjöt suussa mistä ei pidä. Kun on ensin traumatisoitu. Lapsesi varmaan sitten hymyillen syö myös sitä hernekeittoa vierailulla, kun on niin hienosti oivaltava. Hieno homma!

ruokaan liittyvät traumat tulevat yleensä silloin kun ruoka laitetaan VÄKISIN suuhun!

ei siitä että saadaan puhumalla lapsi syömään.

minä ainakin käytän kikkaa"maistaa pitää". ei silti väkisin.

En minäkään niin erityisen paljon pidä jauhelihasta. Meillä kyllä riittää, että kaikkia ruokia vähän maistetaan.

ja sitten aikuisena ei yhtään mitään muuta kuin lempiruokaansa. Näin kävi minullekin, ja ne saatanan annokset toden totta löytyivät aina edestäni.



Kun täytin 14v, lakkasin syömästä perunaa, kun täytin 15v lakkasin syömästä lihaa, homma eteni ja nyt 20 vuoteen en ole syönyt muuta kuin kasviksia ja leipää, en juustoja, en suurimpaa osaa mausteita, en ravintolaruokaa, en karjalanpiirakoita, en todellakaan mitään sitä paskaa, mitä lapsena pakottettiin syömään.

asian valtataisteluksi ja sitten vielä petaa häviönsä siinä. Mitä Ap olisi tehnyt, jos lapsi olisi sattunut olemaan sisukkaammalla päällä? Ei olisikaan alistunut heti, vaan kieltäytynyt syömästä. Olisi lämmittänyt saman ruoan iltapalalla uudestaan? Ja sitten aamupalalla ja taas lounaalla? Ihanko oikeasti olisit uskaltanut tarjota lapselle niin monta kertaa lämmitettyä ja jäähdytettyä jauheliharuokaa? Vai olisiko lapsen pitänyt syödä ruoka kylmänä?

Hiukankin sinnikkyyttä lapselta, niin olisit hävinnyt tämän itse suureksi ruokataisteluksi varustamasi tilanteen. Sekö olisi hienoa? Ja miksi yleensäkään syömisestä tarvitsee taistella? Terveellä lapsella on nälän- ja kylläisyydentunteet ja hän syö kyllä, kun ruokaa on tarjolla ja on riittävän nälkä. Mitä sitten, jos joku aterioista jää joskus välistä? Lapselle tulee hieman enemmän nälkä ennen seuraavaa ateriaa, mutta ei hänen kehityksensä siitä kärsi.

Näin juuri vanhempien täytyy toimia! Valitettavan usein törmää löperöihin vanhempiin...