Itseään kohtaan tulisi olla armollinen. Toteutuuko tämä teillä?

Jos kaikki jaksaisi kantaa ei itsemurha tapahtuisi 

Osaan enimmäkseen olla armollinen itseäni kohtaan. En yleensä turhia säti itseäni epäonnistumisista. Se että Jumala on armollinen meitä kohtaan on vaikuttanut siihen millä tavalla suhtaudun itseeni.

Faith kirjoitti:

Osaan enimmäkseen olla armollinen itseäni kohtaan. En yleensä turhia säti itseäni epäonnistumisista. Se että Jumala on armollinen meitä kohtaan on vaikuttanut siihen millä tavalla suhtaudun itseeni.

Millä tavalla jumala on armollinen? Eihän se tee mitään.

Koska olen eläkkeellä, yhteiskunnan odotukset minua kohtaan ovat minimaaliset. Siksi en oikein osaa pingottaa mistään.

Vaihtelevasti. Jos olisin koko ajan armollinen itselleni, en saisi mitään aikaiseksi ja mukavuudenhalu veisi mennessään.

"Käyköön armo oikeudesta" on sanonta.

Toteutuu vähän turhankin hyvin.

Lempeällä silmällä katselen elämääni. 

En ole tehnyt rikoksia enkä pahaa kenellekään. Työni olen tehnyt ja vastuuni kantanut. 

Ei. Kun on aina ollut sinkku ja saamatta mahdollisuutta parisuhteeseen niin vaikka viihdynkin sinkkuna kohtuu hyvin niin kyllä sitä välillä on aallon pohjassa kysysen ja syyttäen itseäni, että mikä rumasana minussa on, että juuri oma kohtaloni on ja on ollut aina elää sinkkua; olkoonkin, että parisuhde on aina enempi mahdollisuus kuin velvollsiuus ja totta kai aidosti ja vapaasti sinkkuna eläminen on taatusti nautinnollisempaa ja miellyttävämpää kuin riutubassa ja äärimmäisen kuluttavassa parisuhteessa oleminen/ elämine mutta kai nyt rumasana, näiden ääripäiden väliin mahtuu, jotain muutakin. Koska en halua syyttää muita tinkkuudestani, niin syytän ja arvostelenb vain itseäni, piiskaten itseäni yrittäen suoriutua aina vähän paremmin kuin viimeksi, että kelpaisin edes itselleni koska kaikkia mielsitelemällä ja nuoleskelemalla en varmasti en miellytä lopulta ketään. Mutta huomaavaine ja tahdikas nyt kuitenkin yritän olla muita kohtaan.