Mies ei osaa tehdä aloitteita
Meillä menee asiat niin, että itse tarvitsisin huomiointia ja rajujakin otteita ennen kun alkaa tuntua siltä, että olisin valmis miettimään seksiä. Toinen vaihtoehto olisi, että toinen osapuoli alkaisi puhumaan s e k s i s t ä ja siitä, mitä haluaisi tehdä minulle, tai mitä haluaisi hänelle tehtävän.
Mies ei ole puhuvaa tyyppiä, ja lähinnä odottaa aloitetta minulta. Meidän 10 vuoden suhteen aikana on miehen tekemät aloitteet yhdellä kädellä laskettavissa. Sanoo kuitenkin haluavansa ja jos häntä alan sitten koskettelemaan, hän kyllä innostuu, mutta ei siltikään osaa ottaa ohjia käsiinsä.
Tästä on puhuttu ja joka kerta mies tarvitsee ohjeita, jotta osaa tehdä mulle asioita joista tykkään. Oon antanut runsaasti esimerkkejä ja ohjeistanut lukuisia kertoja, mutta siltikään ei osaa oma-aloitteisesti tehdä mitään.
Onkohan tässä vaan toteuttava ajatukseen, etten tule koskaan kokemaan sellaista, että mies hakisi mut sänkyyn itse ja alkaisi itse mulle puhumaan, hyväilemään tai muutakaan. Mä en ole todellakaan mitenkään nirso siitä, miten mua kosketaan.
Mieskin innostuu vaikka mistä, mutta aloitteita en vaan häneltä saa. Ja jos itse aloitan hommat intohimoisesti koskemalla, en ehdi mukaan kun mies ei koske mua samalla intensiteetillä.
Jos mies jotain aloitetta yrittääkin, hän silittelee ja odottaa että minä teen aloitteen. Ei auta vaikka sanoisin suoraan, että tänään haluaisin seksiä. Voidaan vaikka makoilla 2 H vierekkäin ja halailla, mutta hän ei vaan käy kiinni. Vaikka pukeudun ja tanssin alusvaatteilla, ei siltikään käy kiinni.
Tämä ei ole mitään väheksyntää, mutta meillä on molemmilla omat tarpeet, jotka eivät ihan vastaa täysin toisiaan.
Onko jotain, mitä voin tehdä?
Kommentit (14)
Ole alasti kotona ja katso alkaako miehellä jöpöttää.
koko tämä vuoosituhannen alku miehille on opetettu, että naisia ei saa lähestyä ja naisille ei saa tehdä aloitetta ja seksistä puhuminen naiselle on naista loukkaavaa. metoo
Pitäkää ne petipuuhanne siellä kotona, tuskin tämä on oikea paikka avautua seksielämästänne.
Vierailija kirjoitti:
Ole alasti kotona ja katso alkaako miehellä jöpöttää.
vatsamakkarat ja allit lötkyy ja muhkuraläskien hikisissä väleissä luomissa kasvavat karvat törröttävät pystyssä
metoo sille miehelle, joka aloitteen tekee
Älä ole mies. Ole siis nainen, jonka mies haluaa ja johon hän tutustui ja aloitti parisuhteen. Naisena olo on paljon helpompaa
Vierailija kirjoitti:
koko tämä vuoosituhannen alku miehille on opetettu, että naisia ei saa lähestyä ja naisille ei saa tehdä aloitetta ja seksistä puhuminen naiselle on naista loukkaavaa. metoo
Eiköhän nuo ole yhdessä kuitenkin mutta pääasia että yritit uhriutua.. se on aika suosittua ollut kanssa. :P
nytkö niitä alotteita pitäisi kuitenkin tehdä? feministit ovat naama punaisena huutaneet, että miehet eivät saa tehdä alotteita. koittakaa nyt päättää!
Joku ylitsepääsemätön torjutuksi tulemisen pelko.
Haarat kiinni kunnes tekee alotteita.
Minun mies on ihan erilainen. Ei ujostele yhtään vaan sanoo että mennäänkö sänkyyn ja otetaan vaatteet pois. Tai sitten sanoo että haluatko hieronnan ja sitten vaan alkaa hieromaa ja koskettelee vähitellen joka paikasta. Joskus työntää minut sohvalle polvilleen ja suunnilleen repii housuni pois ja panee takaapäin. Toisaalta mieheni on röyhkeä ja toisaalta se kiihottaa minua koska en tiedä milloin se ottaa kädestä kiinni ja haluaa panna.