Koska haluaisit lumen tulevan tänä vuonna?
Kommentit (15)
En koskaan, saisi pysyä lumettomana. Olisipa jo kesä.
Parhaillaan sataa ensilunta. Ihanaa!
Marraskuun lopussa viimeistään. Ensimmäinen adventtisunnuntai olisi tosiaan hyvä päivä ensilumelle. Olisi kiva jos ainakin itsenäisyyspäivänä ja jouluna olisi valkoinen maa ja puut.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Kuinka monta senttiä Lumi haluaa? Jos on musta joulu, niin varmasti saa tarpeeksi?
Jouluksi vähän, koska lapset ja jouluihmiset tykkää. Mutta sitten saisi sulaa ja tulla vasta hiihtolomille uudet.
Ei koskaan tänne rannikolle, muualle saa suomeen saa sataa vaikka metrin
Mieluummin 2050-luvulla tai sen jälkeen
Voisi tulla jo marraskuussa. Siten että maa on valkoinen, mutta ei isoja kinoksia koko talvena. Maaliskuun puolivälissä saa alkaa sulamaan pois ilman takatalvea.
Saa tulla puolestani vaikka heti. Toisi hieman valoa tähän pimeyteen.
Kestävät jäät saisi tulla sitä ennen tai viimeistään samaan aikaan.
Siis ainakin joulua ennen kuitenkin. Aurauskuluja on mutta, ei se kuukauden noin pitkittyminen sitä paljon muuta, noin 300€ ollut talvessa. Lumi tekee kuitenkin valoisuutta pimeään, josta voi siitäkin maksaa.
Ensimmäisenä adventtina saisi sataa 10 cm ja sitten pysyä sen verran maassa maaliskuulle asti. Sitä ennen olisi hyvä olla sateetonta, että saisi vielä leikattua ruohon ja kuusiaidan loppuun. Semmoinen viitisen astetta pakkasta olisi tilauksessa talvikuukausille. Kiitos, Ukko.