Miten kauan sinulla meni masennuksesta selviämiseen?

Minulla lienee perinnöllinen alttius serotoniiniaineenvaihdunnan häiriöihin. Masennukseni on joka kerta alkanut helpottaa jo viikossa, kun olen aloittanut mielialalääkkeet. Ilman lääkkeitä masennus on kestänyt useita kuukausia, ainakin puoli vuotta. Nykyään masennusta ei enää tule, koska käytän lähes kaikkia tunnettuja lääkkeettömiä keinoja: kirkasvaloa, hikiliikuntaa, D-vitamiinia, tummaa suklaata. En silti ole mielestäni parantunut - taipumus masentua on elinikäinen.

Sain diagnoosin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta toisen lapsen jälkeen. (Kesti kylläkin vuosi, että vahingossa menin edes lääkäriin.) Jälkikäteen ajatellen taisi minulla olla masennus myös ekan lapsen jälkeen - en vaan tiennyt sitä. Lääkkeillä homma selvitettiin 9 kuukaudessa. Kolmannen lapsen jälkeen huomasin aika nopeasti hakea lääkkeet, mutta sama lääke ei toiminutkaan. Piti kokeillen hakea uudelleen hyvä lääke. Siitä on nyt kohta viisi vuotta, eikä tulisi mieleenikään lopettaa lääkitystä.

Sain diagnoosin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta toisen lapsen jälkeen. (Kesti kylläkin vuosi, että vahingossa menin edes lääkäriin.) Jälkikäteen ajatellen taisi minulla olla masennus myös ekan lapsen jälkeen - en vaan tiennyt sitä. Lääkkeillä homma selvitettiin 9 kuukaudessa. Kolmannen lapsen jälkeen huomasin aika nopeasti hakea lääkkeet, mutta sama lääke ei toiminutkaan. Piti kokeillen hakea uudelleen hyvä lääke. Siitä on nyt kohta viisi vuotta, eikä tulisi mieleenikään lopettaa lääkitystä.

Siitä se alkoi, kesti n. neljä vuotta toipua, n. puoli vuotta kävin terapiassa, sitä ennen psykologin juttusilla. Lääkkeet + elämänmuutos auttoivat selviytymään.

Vaihdoin alaa, opiskelin, opettelin tuntemaan itseni, puhumaan parisuhteestani ja luonnollisesti lasten kasvam inen vrt. kaksi lasta pienellä ikäerolla. Löysin itseni, mutta töitä se vaati

Sain diagnoosin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta toisen lapsen jälkeen. (Kesti kylläkin vuosi, että vahingossa menin edes lääkäriin.) Jälkikäteen ajatellen taisi minulla olla masennus myös ekan lapsen jälkeen - en vaan tiennyt sitä. Lääkkeillä homma selvitettiin 9 kuukaudessa. Kolmannen lapsen jälkeen huomasin aika nopeasti hakea lääkkeet, mutta sama lääke ei toiminutkaan. Piti kokeillen hakea uudelleen hyvä lääke. Siitä on nyt kohta viisi vuotta, eikä tulisi mieleenikään lopettaa lääkitystä.

Siitä se alkoi, kesti n. neljä vuotta toipua, n. puoli vuotta kävin terapiassa, sitä ennen psykologin juttusilla. Lääkkeet + elämänmuutos auttoivat selviytymään.

Vaihdoin alaa, opiskelin, opettelin tuntemaan itseni, puhumaan parisuhteestani ja luonnollisesti lasten kasvam inen vrt. kaksi lasta pienellä ikäerolla. Löysin itseni, mutta töitä se vaati

Mitä se elämänmuutos sinulla tarkoitti? Eli luopumista jostain? Vai ainoastaan tuo ammatin vaihtaminen. Mistä mihin vaihdoit?

Nykyään masennusta ei enää tule, koska käytän lähes kaikkia tunnettuja lääkkeettömiä keinoja: kirkasvaloa, hikiliikuntaa, D-vitamiinia, tummaa suklaata. En silti ole mielestäni parantunut - taipumus masentua on elinikäinen.

Olin kurjassa jamassa, sairaalahoidossa pitkiä jaksoja. Psykoterapian ja lääkkeiden yhteisvaikutuksella sitten tokenin. Yksi takapakki tuli pari vuotta tämän jälkeen, mutta se saatiin lääkkeillä hallintaan, ja siitä lähtien on mennyt mukavasti yli kymmenen vuotta. Nyt tiedän rajani ja reagoin ajoissa, esim. pitkäaikaista univajetta en kestä vaan alan reagoida. Psykologin juttusilla käyn myös edelleen, säännöllisen epäsäännöllisesti.