Ajatuksia työelämästä

Olen itse suuntautunut sosiaali- ja terveysalalle. Olin aikoinaan oikeutettu työkyvyttömyyseläkkeeseen ja huomattuani, miten ihmiset jatkuvasti valittivat töistään anonyymeilla palstoilla ja miten huonoa kohtelua sain tavallisen ulkonäköni takia, ajattelin, että minun pitäisi ensin saada myönteistä kokemusta vapaaehtoistyöstä rakentaakseni luottamusta työelämään. Kokemukset olivat todella ristiriitaisia ja rankkoja, mutta niistä huolimatta hain AMK:hon ja pääsin sisään. 

Listaan nyt nopeasti työharjoittelukokemukseni:

-1. paikka: hain tuonne ensin osa-aikaiseksi. Kun paikka kuuli minun olevan opiskelija, minut haluttiin ilmaiseksi harjoittelijaksi ja paljon aikaa vieneet tärkeilevät neuvottelut palkkatyön aloittamiseksi unohdettiin. Kavereita tai puolisoa ei löytynyt, minulta kyseltiin avoimesti yksityisasioita, välillä rikottiin lakia, terveyteni vaarantui pari kertaa ja lopulta pääsin harjoittelun läpi. Ensimmäisenä iltana itkin hieman päästyäni kotiin. Palkkatyötä ei luonnollisesti enää tarjottu jälkikäteen

-2. paikka: aika OK. Kavereita tai puolisoa ei löytynyt. Ihmiset olivat kunnioittavia. Palkkatöitä ei tarjottu

-3. paikka: paljon sekoilua, pahanpuhumista kollegoista ja ohjaajat järjestivät salaa palavereja. Osa muusta henkilökunnista ei vastannut tervehdyksiin, vaan näytti vain myrkyn niellyttä naamaa. Minulle delegoitiin hommia, joihin en varsinaisesti ollut pätevä enkä saanut mitään kiitosta tai kehuja

-4. paikka: kädenlämpöisen ystävällistä kokonaisuutena ja kehuja sain jonkin verran. Jouduin erään kollegan kiusaamaksi ja jouduin ilmoittamaan tästä esimiehelle. Harjoittelun jälkeen keskustelu työstä suljettiin sanomalla, että ei ole tarvetta eikä todistusta suostuttu kirjoittamaan, vaikka opettaja kehui harjoittelun maasta taivaisiin

-4. paikka: suht asiallista ja kädenlämpöistä peruskohtelua. Vein viimeisenä päivänä lahjan, josta en saanut mitään kiitosta. Pyysin todistusta jälkikäteen, jota en koskaan saanut

Valmistumisesta tulee kaksi vuotta ensi keväällä täyteen. Hyvinvointialue puhuttelee minua tutkintoni kautta ja ikään kuin unohtaa kaiken muun kokemuksen ja opinnot. Yksi haastattelu on ollut ja muuten ei mitään. Haku on ollut päällä myös 3. sektorille. Olen jatkanut todella aktiivista vapaaehtoistyön tekemistä. Tutkimusten mukaan ihminen saa eniten iloa seksistä ja bilettämisestä. Seksiä ei ole vielä ollut elämässäni, ja ajattelen minulla kuitenkin olevan oman uran. Tämänkin suhteen saa olla varovainen, koska ajatus siitä, että puhuisi urasta tai työstä saamatta palkkaa voi aiheuttaa portinvartiointia ja raivoa eli ilmaiseksi tehty ammattilaistyö ei oikein ansaitsisi olla oikeaa työtä, mutta muutakaan ei ole tarjolla. Ansiotyössä toki ongelmana ovat pitkät päivät ja tämän heijastuminen kaikkeen muuhun elämään. 

Odottelen tässä ylä- ja alapeukkuja ja vastauksia tyyliin "Onko sinulla Grönsturbaanin syndrooma? Kuulostaa siltä!"