Helsingissä hyvä palvelu:-) 2 h soitosta pääsi lapsi lääkäriin
Itse olen kyllä aika tyytyväinen Helsingissä asuja, lapsi päässyt aina helposti terveyskeskukseen ja ei ole tarvinnut jonotella. (en ole viikonloppuna käynyt).
Nytkin oli kuumeessa ja soitin 8 puhelimella terveyskeskukseen ja kysyin aikaa ja saimme lääkärille ajan klo 10.
Tyytyväinen olen.
Kommentit (7)
mutta eihän se pelkkä aika riitä. Pitää osata hoitaa kanssa.
itse olen päässyt aina samana päivänä lääkäriin kun on ollut tarvetta. Siis terveyskeskukseen.
Lapsen kanssa ollaan oltu pari kertaa lastenlinnassa illalla päivystyksessä ja molemmilla kerroilla ollaan päästy noin 2 tunnissa kotoa takaisin kotiin eli tosi nopeaa palvelua, toisella kerralla käytiin kuitenkin röntgenissä myös ja silti yhteensä reissu kesti pari tuntia.
Ekalla kerralla omalääkärille, joka hoki varttitunnin, että "minä en halua hoitaa lapsia, minä en halua hoitaa lapsia" ja toisella kertaa venäläiselle noin 15-vuotiaalle klopille, joka jauhoi "lapset nyt sairastaa aina, lapset nyt sairastaa aina".
Sitten soitin astmaliittoon, sain suosituksen hyvästä astmalääkäristä ja sen koommin en ole edes pieraissut terveyskeskukseen päin.
oma terveyskeskus toimii oikein hyvin, ja omalääkäriksemme on sattunut todella pätevä tapaus, joka onkin perhettämme hoitanut jo vuosia. Aina saamme ajan samalle päivälle jos tarvitsemme; heti kahdeksalta kun soittaa ja osaa vähän sanojaan asetella, niin kyllä asia hyvin hoituu. Käytämme myös yksityisiä, mutta meillä terveyskeskus on lähempänä kuin yksityiset asemat, joten sitä on tullut paljon käytettyä juuri lasten sairastaessa.
Ja hoidon laatuun olen myös aina ollut terveyskeskuksessamme tyytyväinen; tarvittavat tutkimukset on tehty ja diagnoosit ovat olleet oikeita. Lastenklinikan päivystyksessä taas olen istunut pahimmillaan 8 tuntia, siellä on välillä kovin ruuhkaisaa eivätkä lääkärit ole aina osanneet tarpeeksi suomen kieltä..
Kävin vuosia eri erikoislääkäreillä vaikeiden oireiden vuoksi, mutta vasta tämä tk:n yleislääkäri osasi katsoa kokonaisuutta ja löysi oikean diagnoosin. Apu tuli lopulta leikkauksesta, ne n. 10 eri lääkettä joita vuosien varrella kokeiltiin olivat täysin turhia.
julkista puolta.