En jaksaisi uusioperhettä

ja jos eroaisitkin, tajuaisit elää yksin lopun ikääsi.

voi vähän todella itsekin vaikuttaa kumpaan puoleen kuuluu...

mutta minusta ei tuohon olisi...



AP

Mutta täytyy myöntää että jos lapset olis ihan pieniä, niin se vois olla vähän raskasta, omat lapset kun ovat jo isompia.



En ole eroamassa, mutta jos niin kävisi, toivoisin että lapseni saisivat kunnollisen "äitipuolen", ei mitään ap:een kaltaista piipittäjää.

ja varmasti yrittäisin välttää sellaista tapahtumastakaan. Kokisin raskaaksi sen, että puolet kuusta kanssamme asuisi myös useampi minulle vieras lapsi. Viikonloppuvierailut silloin tällöin ihan ok.



AP

vaan sen miehen, jota siis rakastaisin!!!



Mies voi myös kuolla, karata, kadota, löytää toisen, kyllästyä kylmään kyytiin, vammautua, tulla hulluksi ja yksinkertaisesti lähteä pois.



Ei kaikki ole itsestä kiinni. Elämä on otettava vastaan sellaisena kun se tulee.

Nostan hattua kaikille niille, jotka jaksaa. Se vaatii kyllä todella paljon, lähipiirissä näitä tapauksia on.

mutta voihan sille miehelle tulla vaikka 40 villitys ja lähtee naapurin yh.n mukaan. Mitään sinulta kyselemättä, että onko sulle ok.



Yksin voit jäädä myös leskeyden kautta.



Vaikka et uusperheen äidiksi hinkukaan, voihan olla, että tapaan unelmien miehen ja se on menoa sitten;)



Vannomatta paras sanoisin;)

ei se ole sen lapsen syy, että sen vanhemmat erosi ja faijalla on uusi harakka.

Mä en kestä niitä ihmisiä joilla ei ole lapsia ja meinaavat saada sydärin kun 5-vuotias huutaa Turpa kiinni räkänokka. Ei se oikein ole, mutta ei siihen kuolekaan. Enkä jaksaisi lapsettomalle selittää, että kuules Pera, mä en voi nyt oikein lähteä viikonlopuksi moottoripyöräretkelle.

on valmis ottamaan koko paketin, eli myös ne mahdolliset lapset edellisestä liitosta.

Ne lapset on sen miehen verta ja lihaa. Niistä puhutaan, niiden asioita järkätään, niiden kanssa suunnitellaan asioita, käydään vanhempain illoissa jne. Ne ovat läsnä aina 24/7



Joku viikonloppuvierailu on pientä siihen verrattuna, kuinka paljon se mies niitä ajattelee ja kuinka paljon se niistä puhuu. Sä et voi aivopestä niitä lapsia sen miehen päästä.

elatusta omista lapsistaan, jotka jäävät erossa lasten äidille. Lapset ovat eroissa usein suurimman osan ajastaan äitien vastuulla nääs.

ennen kuin sitten rakastuin, lapseton ihminen, eronneeseen isäihmiseen. Taistelin vähän aikaa tunteitani vastaan, sillä en halunnut edes kokeilla uusperhe-elämää. Nyt 5v myöhemmin kuitenkin ollaan onnellisesti naimisissa ja lapsiin on tosi hyvät välit. En todellakaan vaihtaisi pois. Mutta rankkaa tämä todellakin on välillä! Syinä ainoastaan lasten äidin aiheuttamat hankaluudet sekä se, ettei rahaa ole koskaan mihinkään.

Jos minulle tulisi ero miehestäni, jonka mukana tuli 3 vierailevaa lasta, pyrkisin kyllä viimeiseen asti siihen, ettei seuraavalla miehelläni olisi lapsia.



Jaksamista tässä tosiaan välillä on.



Mutta, miehestäni en missään nimessä sen takia eroaisi, että hänellä on lapsia edellisestä liitosta. Hänen lapsensa ovat ihan ok-tapauksia, joiden kanssa on myös kivaa. Mutta ei, lapset eivät ole vain isänsä verta ja lihaa, kuten täällä joku kirjoitti. Lapset ovat puolisi myös äitinsä verta ja lihaa ja koska näin on, aiheuttaa se välillä ongelmia, ei niinkään meidän vaan eksän puolelta.



Kaikki menee meillä todellakin kyllä hyvin, mutta pitkään harkitsisin kävisinkö tähän rumbaan uudestaan. Ja joo, toivon sydämestäni ja tavoittenni on, ettemme eroa ikinä ettei yhteisestä lapsestamme tule myös kahden kodin lapsi.

Voin sanoa, että ei ole todellakaan helppoa "hyväksyä" miehen lapsia. Se ei vaan mene niin. Itsekin ajattelin asioista aivan toisella tapaa joskus muinoin mutta kun joutui äitipuolen rooliin, niin johan muuttuivat ajatukset.



On monta syytä vaikeuksien syntymiseen mutta suurin ongelmien aiheuttaja on mieheni exä. Hän osaa kyllä tehdä kaikesta niin hiivakon vaikeaa! Ja miksi? On sairaalloisen mustasukkainen lapsestaan, hänellä ei ole omaa elämää vaan elää lapsensa kautta, lapsi on kiristyksen väline ja lasta pitää manipuloida isäänsä vastaan koko ajan.



Onneksi meillä on mieheni kanssa niin hyvä suhde, että voimme puhua asioista avoimesti ja myös niistä hetkistä kun minulla on negatiivisia tunteita hänen jälkeläisiään kohtaan. Hän ymmärtää, että kyse ei ole siitä ettenkö häntä rakastaisi vaan siitä, että asioilla on aina kaksi puolta.

että lapset kärsivät eniten näistä aikuisten ihmissuhdesekoiluista. Tuoreimpana esimerkkeinä nainen, joka haluaa savustaa miehen sairaan tyttären pois kodista ja nyt tämä raskaana oleva nainen, joka ei millään jaksaisi miehensä lapsia. Toivottavasti nämä miehet tulevat järkiinsä ja nakkaavat akat kartanolle.

minulle taas ei ole koskaan ollut millään tavalla vaikeaa hyväksyä miehen lapsia ja olemme alusta asti tulleet loistavasti toimeen.



Aluksi tuntui tietysti pahalle ajatella, että mieheni on kokenut jo "kaiken" exänsä kanssa ja joskus kirpaisi, kun lapset muistuttavat ulkoisesti niin paljon äitiään. Noihin asioihin olen kuitenkin jo tottunut ja asia ei enää vaivaa minua lainkaan. Miestä selvästi häiritsee joskus tosi paljon, kun lapsilla on joitain ilmeitä/ eielitä/ käytöstapoja, jotka ovat selkeästi äidiltä perittyjä. Hänen on vaikea hyväksyä niitä omissa, rakkaissa lapsissaan. Minulle lapset ovat ketä tahansa ihmisiä, jotka viettävät meillä paljon aikaa. Hiukan läheisempiä vain.



Erityisen kurjaa on, kun lapset ovat olleet meillä esim. kuukauden ja on aika palauttaa heidät äidilleen. Ensin sitä pitää lasta ihan lähellä sydäntään ja hoivaa kuin omaansa (lapset tulevat henkisesti ja fyysisesti itsekin ihan lähelle) ja sitten vips, yhtäkkiä he ovatkin poissa etkä enää ole "yhtään mitään" (tai siltä se tuntuu- vaikka tiedänkin, että olen lapsille tosi tärkeä).



Oikeasti kaikkein hankalinta on kuitenkin se, mitä lasten äiti aiheuttaa. Yritämme miehen kanssa saada asiat sujumaan mahdollisimman hyvin, että yhteistyö sujuisi ja lapsilla olisi hyvä olla, mutta äiti aiheuttaa kaikenlaista pientä kiusaa asiaan sun toiseen liittyen :( . Luulen, että hän alitajuisesti on mustasukkainen siitä, että lapset tykkäävät niin kauheasti olla meillä ja siksi tekee pientä kiusaa mm. tapaamisaikoihin liittyen. Tämä aiheuttaa eniten kränää parisuhteessammekin (muita syitä ei oikeastaan edes ole), sillä mies tietysti raivostuu exälleen mutta yrittää olla lasten takia purkamatta ajatuksiaan exälleen ja mököttää sitten kotona.... Huoh.



Ja raha-asiat.. tuntuu toisinaan epäreilulle, että olen lapseton nainen, joka on kouluttautunut hyvin ja käynyt töissä jo vuosikaudet, mutta ei ole oikein varaa ostaa uutta sänkyä eikä käydä missään matkoilla, sillä rahat menevät sen kuin tulevatkin - lapsiin useampi satanen kuussa, vaikka he käyvät meillä todella harvoin (äitinsä vuoksi). Tiesin sen mieheni kanssa yhteen muuttaessani, mutta silti se harmittaa joskus. Tuntuisi reilummalta, jos sitten edes saisimme lapset useammin meille! Nyt tuntuu että maksamme "tyhjästä", kun emme saa paljoa nauttia lasten seurasta.



Se, ettei meillä koskaan ole mahdollisuutta kahdenkeskiseen lomaan (lapset meillä miehen lomilla) on pikkujuttu nykyään, vaikka aluksi sekin harmitti.



Kun äidin kanssa asiat sujuisivat niin kaikki olisi hyvin.

Mun mielestä ap on varsin kypsä fiksu pohtiessaan asiaa jo etukäteen eikä rupea sellaiseen mistä tietää että ei pysty. Te jotka ette ole kokeneet sitä, ette todellakaan voi tietää millaista on kun miehen mukana tulee lapsi ja liuta sukulaisia.

Eikä se mene niin että kun rakastaa miestä, rakastaa automaattisesti myös lasta. Itseään ei voi pakottaa rakastamaan ja varsinkin jos lapsi on kasvatettu aivan eri lailla kuin mitä itse kasvatat lapsiasi.

Ymmärrän että monelle se on vaikeaa. Itse seurustelin miehen kanssa jolla on lapsia ja ei kiitos enää mulle.

Jatkossa aion tapailla vain lapsettomia miehiä niin säästyn monelta murheelta.

tiedostaa asian. Itse en ilmeisesti ollut ihan loppuun asti miettinyt suhtautumistani miehen lapseen, ja nykyisin välit ovat olemattomat tai oikeastaan viileät.



Ehkäpä sitä olisi helpompi jos lapsi olisi useammin meillä kuin joka toinen vkl, nyt tuntuu, että lapsi tupsahtaa elämään, on meillä kuin "hotellissa" (katsoo telkkaa ja on netissä) ja sitten taas häipyy. On kohta jo sen ikäinen, että alkaa pojat, kännäys yms. kiinnostaa, sitten varmaankin kieltäytyy lähtemästä eri paikkakunnalle ollenkaan.