Mistä saa voimaa yrittää pysyä mukana yhteiskunnassa?
Mistä te muut ongelmaiset ihmiset saatte voimaa jaksaa hakea ja kilpailla töistä tässä työtilanteessa? Tai ylipäätään missään tilanteessa. Kun tietää että 95-100% varmuudella ei sopeudu siihen työyhteisöön, ei pärjää, ei jaksa, burn-outtaa. Ajatus että joutuisi tekemään hanttihommia raastaa päätä, kun omat vahvuudet ihan muualla. Nuorena sitä pystyi vielä heilumaan jossain työyhteisössä sellaisena vähän "erikoisena" tyyppinä joka ei ottanut mistään vastuuta, mutta ei enää jaksa. Viime aikoina en ole jaksanut edes kävelylle oikein lähteä. Edes kaksi pitkää terapiaa ei ole auttanut tähän asiaan, vaikka muuten ovat minua vahvistaneet. En jaksa enää esittää jollekin työhaastattelijalle olevani "normaali" tai selitellä CV:n aukkoja jollain läpillä. Nykyään sinne työhaastatteluihin tai töihin ei taida enää edes päästä. Jos olisikin joku kissaa silittelevä totaali-introvertti niin ei kai tässä olisi niin suurta ongelmaa. Mutta kun kaipaan seuraa ja tekemistä ja yhteisöä, niin tämä vetäytyminen on todella tuhoisaa.
Kommentit (15)
Neuvoisin, että katsele itseäsi toista tietä - älä työn kautta. Kysy itseltäsi, mitkä asiat tekevät sut onnelliseksi? Ja taas näkökulma siinä, että unohda tuo ammatti/työ. Voit saada mielekkyyttä elämääsi esim. muuttamalla. Oletko aina haaveillut Lapista? Maaseudusta? Muista unelmoida. Niin kauan kun sulla on unelmia, menet eteenpäin. Sitten kun olet sen unelmasi selvittänyt - mihin liittyykään - niin ala mennä vähitellen, askel askelta, sitä kohti. Päämäärätietoisesti. Ja toteuta kaikki, mitä haluat. Kela auttaa muutossa, jos löydät työtä toiselta paikkakunnalta (vink vink) - olet nyt maassa, mutta voit saada unelmiesi elämän.
Oraakkeli
Minuakin kiinostaisi mistä tietynlaiset ihmiset niitä töitä nykypäivän tilanteessa edes saavat?
Sun kannattaa mennä lääkäriin hakemaan masennuslääkkeet, koska olet selvästi depressiivinen ruikuttelija.
Sullahan on se työterveyshuolto käytettävissä. Sinne varaat ajan valitusvirsillesi.
Jos olet vaihdevuosi-ikäinen nainen, todennäköisesti hyötyisit hormonikorvaushoidosta.
Vain pölvästi rakentaa egonsa ja identiteettinsä työuran varaan. Hanki harrastus ja lääkkeet.
On syytä tunnustaa että ei kaikki sovi itselle, jos vauhti liian kova. Ei mene mukaan hulluuteen. Elimistö kertoo jotain. Mikä on parempi vaihtoehto?
En kilpaile orjuudesta. On niin paljon säälittäviä ihmisiä, jotka ovat epätoivoisia orjia, etten edes pysty kilpailemaan heidän kanssaan. En kerta kaikkiaan pysty vajoamaan niin alas. Nautin ihmisoikeuksista, sosiaailturvasta ja elämästä sellaisena, kun se yhteiskunnassa meille vapaille esittäytyy. Hyvää elämäähän tämä on, esimerkiksi naisen kotirauha on hieno asia jota kannattaa juhlia.
En mitenkään, jäin parikymppisenä ansaitulle eläkkeelle, maksajana työeläkelaitos, ns. tulevan ajan eläke eli monta sataa korkeampi kuin kelasta.
Syön aamuisin oman kakkapökäleen. Kasvattaa vastustuskykyä ja auttaa jaksamaan. Arki rullaa paremmin kun syö kakkaa.
Lopeta lusmuilu ja mene töihin, niin kuin normaalit ihmiset. Ei tarvi sitten miettiä tällaisia.
Miksi pitäisi kilpailla? itse luovutin jo vuosia sitten ja mielenterveys parani roimasti.
Lapsista. Mulla on kaksi pientä lasta, joiden isä ei käy töissä koska on varakas. Minä taas olen työtön ja näillä lähtökohdilla lapset saavat hieman oudon kuvan elämästä. Haluan töihin jo ensinnäkin siksi että pidän työstäni, mutta myös siksi, että haluan lasteni saavan jonkinlaisen mallin työnteosta. Vaan surkealta näyttää, ei päsäe haastatteluun eikä mihinkään, vaikka ei mulla muita rajoitteita ole kuin sukupuoli ja ikä (40+). Työkyky, motivaatio, koulutus, kokemus ja suositettelijat on kaikki kunnossa, mutta ei. Ei sit millään ei.
Päihteistä. huumeista ja lääkkeistä.
Ei mistään :'(