Onko on/off-suhteella mitään mahdollisuutta kehittyä oikeaksi kunnon parisuhteeksi?

mutta tiedän parikin tällaista pariskuntaa, jotka on lopulta saaneet lapsen ja menneet naimisiin. Ovat kyllä vielä melko nuoria (alle nelikymppisiä), joten ehtivät vielä erota.

eli ei se itsestään kehity. Jos on-off tyydyttää toisen osapuolen tarpeet, mutta toinen haluaa suhteen olevan on-on, niin ehkä kummankin kannattaa hakea itselleen kumppani jonka tavoitteet ovat paremmin synkassa omien kanssa.

Jos molemmat ovat tyytyväisiä, on on-off-suhdekin ihan kunnon parisuhde.

on/off -suhteen kehittymisestä oikeaksi parisuhteeksi ja perheeksi.

Me on/offailimme puolitoista vuotta ja nyt olemme olleet parisuhteessa vähän alle 3v.

Toinen yhteinen lapsi tulossa :)

Ensimmäinen yritys kaatui jo parin kuukauden seurustelun jälkeen. Muutaman kuukauden erossa olon jälkeen palasimme yhteen ja seurustelua kesti sillä kertaa puoli vuotta. Molemmilla kerroilla suhteen päättäjä oli mies. Nyt taas oltu kolme kuukautta erossa ja yhteen paluusta neuvoteltu.



Onkohan mitään järkeä yrittää taas. Rakkaus ei ole kadonnut, mutta ei vain olla saatu toimimaan. Alle kolmekymppisiä olemme ja minulla lapsi aiemmasta suhteesta.



ap

Ensimmäinen yritys kaatui jo parin kuukauden seurustelun jälkeen. Muutaman kuukauden erossa olon jälkeen palasimme yhteen ja seurustelua kesti sillä kertaa puoli vuotta. Molemmilla kerroilla suhteen päättäjä oli mies. Nyt taas oltu kolme kuukautta erossa ja yhteen paluusta neuvoteltu. Onkohan mitään järkeä yrittää taas. Rakkaus ei ole kadonnut, mutta ei vain olla saatu toimimaan. Alle kolmekymppisiä olemme ja minulla lapsi aiemmasta suhteesta. ap

meidän historialtamme.

Mekin eroilimme monta kertaa, yleensä kai minun aloitteestani.

Lisäksi meillä molemmilla oli muitakin sutinoita on/offailun aikana.

t: 4

Kertoisitko, oliko luottamusongelmia siinä vaiheessa, kun suhteenne kehittyi on/offista pysyvämpään? Mikä sai teidät luopumaan muista sutinoista ja keskittymään vain toisiinne?



Minulla itselläni ei ole ollut muuta sutinaa koko aikana, mutta miehellä kyllä. Ja siksi onkin vaikea luottaa taas. Nyt aikansa sekoiltuaan on taas muka tajunnut, että haluaa olla vain minun kanssani.



ap

Voit varmasti varautua aivan karmeaan mustisdraamaan.

Vasta nyt ihan näinä aikoina voi sanoa luottamuksen kasvaneen riittäväksi.

Eräs nettitreffityyppi sai minut tuntemaan palavaa ikävää on/off-miestä kohtaan ja anelin oikeaa suhdetta.

On/off-mies oli kuitenkin löytänyt naisen jonka kanssa halusi seurustella.

Jotenkin kuitenkin ajauduimme jälleen yhteen ja tulimme siihen tulokseen,

että emme näköjään pääse toisistamme eroon koskaan :)

t: 4

Ihmeitä näköjään voi tapahtua!



Mekin vedämme toisiamme puoleemme kuin magneetit. Ei sille vaan voi mitään.



Toivon todella, että tällä kertaa mies todella tietää mitä haluaa. Ja seisoo sanojensa takana. Minä olen tiennyt koko ajan.



Vain kokeilemalla se selviää.



ap

Minulla ja exälläni oli neljän vuoden suhde on/offia. Toki nuoria oltiin mutta meillä ei näistä sutinoista päästy yli.. Molemmilla oli tahoillaan kun erottiin niin joku muu. Minä oisin kyllä ollut sinut asian kanssa mutta exäni ei, pikkuhiljaa hänestä tuli täysi sekopää jonka lopulta tajusin dumpata kokonaan. Sen jälkeen löysinki nykyiseni, ihana mies :)

Ei meillä se magneetti koskaan hiipunut, mutta elämä tuollaisessa vuoristoradassa kävi lopulta molemmille niin raskaaksi, että päästimme lopettaa. Se oli pakko tehdä kuin veitsellä leikaten. Olen vain yhden ainoan kerran pystynyt tapaamaan sen miehen menemättä hänen kanssaan sänkyyn. Se oli se kerta, kun allekirjoitimme toisen kerran eropaperit.



Ei hyvä seksi tai rakkauskaan vielä tee hyvää parisuhdetta. En enää ikinä ryhdy suhteeseen miehen kanssa, joka ei ole varma halustaan olla kanssani. Jos toinen lähtee, en ota takaisin.

Miehiä maailma täynnä:)

Meillä tosin enemmän kuin on-offia, oli sopimus (lähinnä miehen tahdosta) siitä, että seurustelemme kyllä, mutta emme anna tilanteen kehittyä vakavammaksi. Ei siis lupauksia tai odotuksia yhteen muutosta, avioliitosta, yhteisestä perheestä. Se tuntui hullulta, kun kuitenkin molemmat rakastimme toisiamme ja itse olisin ollut valmis vaikka mihin! No, ainakin aluksi, tajusin sitten itsekin asettua jotenkin samalle viivalle odotusteni kanssa ja lakkasin toivomasta. Kun yhdessä oli kuitenkin hyvä olla ilman mitään etenemistä. Kuitenkin ilmoilla oli aina jonkunlaista pelkoa siitä, että koska mies lähtee...



Tätä kesti vuoden. Sitten mies alkoi keskustelun, että taidamme olla eri pisteessä elämässämme, hän haluaa jotain muuta yms. yms. Minä en ole roikkujatyyppiä, joten suostuin eroon. Eroa kesti kuukauden (ei sutinoita muiden kanssa tänä aikana), kunnes mies aloitti tiivimmän yhteydenpidon ja pyysi minua palaamaan takaisin. Koska olihan meillä kuitenkin ollut hyvä yhdessä - ja minähän suostuin. Ei se rakkaus ollut mihinkään kadonnut.



Tällä kertaa suhdetta kesti taas vuoden, kun mies alkoi samat keskustelut. Mulle riitti tosissaan, koko suhteen epävarmuus sekä miehen epäröinti siitä, mitä hän haluaa. Aikuinen mies, eikä osaa/halua sitoutua, no minäpä etsin sitten sellaisen joka haluaa, ja jonka ei tarvitse arvuutella haluaako olla mun kanssani vai ei!



Erosimme taas. Eroa kesti puoli vuotta, jona aikana tapasin toisen miehen, ketä kohtaan minulla nyt ei varsinaisesti ollut syvempiä tunteita, mutta olisin voinut kuvitella niitä syntyvänkin. Miehelläkin oli joku yritelmä, mutta erosi tästä, kun oli JÄLLEEN tajunnut, kuinka ei halua mua menettää. Ja otti yhteyttä minuun, taas...



Täytyy sanoa, että tällä kertaa mietin pitkään enkä antanut paljoakaan toiveita yhteenpaluusta. Miksi eroaisin ihmisestä, joka on mulle niin erinomaisen hyvä ja kiltti (mutta jota kohtaan en tuntenut oikein muuta kuin jonkinasteista välittämistä; mutta olisihan ne tunteet voineet kehittyä...?) ja palaisin jälleen yhteen miehen kanssa, jonka kanssa kaikki on aina vaan epävarmaa? Sanoin, että tarvitsen aikani miettimiseen, ja mies lupasi ja vakuutteli, että hän on nyt oikeasti tajunnut mitä on menettänyt ja että ei voi eikä halua olla erossa.



Minä kuuntelin sydäntäni, ja ajattelin, että tästä voi parhaimmillaan tulla elämäni paras suhde (koska rakastan!), tai pahimmillaan satutan itseni taas, mutta hei, se on elämää... Eipä tarvitse ainakaan katua. Sydänsuruista pääsee aina yli, mutta ei siitä ikuisesta "mitäs jos"-tunteesta, joka olisi jäänyt kalvamaan, jos olisin valinnut toisin...



Tästä päätöksestä on nyt noin vuosi, ja mies on todellakin tällä kertaa ollut sanansa mittainen! =) Sanoin heti, että tällä kertaa minä olen se, joka en halua kiirehtiä mihinkään, vaan se luottamus täytyy ensin ansaita, ja sen hän on tehnyt. Lopulta muutimme yhteen ja kuukausi sitten mies pyysi minua vaimokseen ja hääpäiväkin on päätetty. Minun tapauksessani kannatti, ehdottomasti! =)



Mieti sitä, että mitä menetät, jos suostut, ja mitä menetät (/saavutat?), jos et suostu. Minä uskon vakaasti, että sydänsuruista tosiaan pääsee aina yli, vaikka mies satuttaisikin vielä kerran, varsinkin, jos pääpalkintona parhaassa tapauksessa voi olla toimiva suhde miehen kanssa, jota aidosti rakastat. Kukaan ei voi taata mitään, tuskin mieskään (vaikka hänestä nyt siltä varmasti tuntuukin), mutta hei, voiko elämässä muutenkaan?



Onnea matkaan! =)

kiinnostaa muakin, lisää...

on se, että rakkautta on, luottamusta ei. Miten voit olla vuosikymmeniä suhteessa henkilön kanssa, johon et luota, siinäpä miettimistä..

taitaa miehen puolella olla lähinnä seksuaalista kiinnostusta. Jos mies on molemmilla kerroilla jättänyt sinut, niin en kyllä tiedä, montako kertaa aiot vielä tulla jätetyksi, ennen kuin uskot, ettei miehellä ole tarpeeksi tunteita.

Juttumme alkoi on/off-meiningillä 12 vuotta sitten. Vuoden ajan seurustelimme muutaman viikon pätkissä vuoroin kevyesti ja vuoroin vakavasti. Muita osapuolia oli myös kuvioissa mukana.



vuoden jahkaamisen jälkeen päätimme, että se on loppu nyt, joko ollaan tai ei olla. Tämän kysymyksen ja luottamuspulan ratkaisimme menemällä samantien naimisiin. ;-)



Nyt kohta on siis 11-vuotishääpäivämme, olemme onnellisia yhdessä ja lapsiakin on syntynyt neljä.

Päivittelen.

On-off historiamme on mittava. tapasimme vuonna 2012,  olemme tuona aikana eronneet ja palanneet yhteen yhteensä 5 kertaa. Eromme, kuten myös yhteenpaluumme ovat aina dramaattisia ja täynnä käänteitä, satutettuja ihmisiä, sydänten paloa.. kaikkea mahdollista. Palasimme vuoden erittäin pakotetun erossaolon jälkeen yhteen tammikuussa, kesäkuussa erosimme taas, ja minä vannoin ties kuinka monetta kertaa ja vannotin ystäviänikin, etten tuohon mieheen enää sortuisi.

Kaksi viikkoa eron jälkeen tapasimme ja tunteet aloittivat nelilaukkansa uudestaan. Emme ole virallisesti yhdessä, mutta emme virallisesti erossakaan. Työskentelemme eri kaupungeissa euroopassa, joten molemmat teemme erittäin romanttisia matkoje toistemme luokse, ja niihin matkoihin sisältyy koko tunneskaala rakkauden vannomisesta tuskan kyynelehin.

Olen kokeillut muita miehiä. Yritimme molemmat uutta suhdetta toisten ihmisten kanssa. Päädyimme pettämään uusia kumppaneitamme toistemme kanssa. Elo on ollut raastavaa ja ihmeellistä tavattuani tämän on-off henkilön.

Nyt olen kuitenkin neljän vuoden säädön ja yhden abortin jälkeen päättänyt, etten enää jaksa. Ihan sama kuinka paljon rakastaisin, alan olla liian vanha tällaiseen. Varsinkin kun ottajia olisi muitakin. Jotenkin vain kaikki tiet vievät vain tämän on-off rakkaani luokse. Joka todellakin tuntuu sielunkumppanilta ja jotenkin lopulliselta. Kaikki muut naiset jota hänellä mahdollisesti on, eivät hetkauta minua. Jokin sydämessäni kertoo, ettei kukaan heistä voisi koskaan viedä paikkaani. Aivan kuten minun vaihtuvat mieheni eivät voi.

Olen tarjonnut miehellleni eräänlaista joko ollaan tai ei olla -ultimatumia, ja hän haluaa keskustella kompromissistia. En osaa itse enää muuta kuin toivoa, että elämä ajaisi meidät automaattisesti erilleen (laiskuuttako?) jos niin on tarkoitettu. Valitettavasti hänestä erossa oleminen tuntuu jatkuvasti siltä, kuin sydäntä raastettaisiin ulos rinnastani väkipakolla. Sekin on yhtälailla uuvuttavaa.

Olen 26 -vuotias, enkä kuitenkaan haluaisi tuhlata koko elinaikaani tähän. 

On toivoa. Täällä myös on/off-suhdetta vuosia takana, jonka jälkeen lopulta ehyt ja luottamuksellinen suhde. Meillä kyse oli loppujen lopuksi siitä, että molemmilla oli luottamus ihmisiin aika kuralla. Helppoa ei todellakaan ollut... Mutta rakkaus voitti. Kolmen vuoden kiukuttelujen, paskojen temppujen yms jälkeen tilalle astuivat vähitellen rehellisyys ja sitä kautta kunnioitus.

Tsemppiä ap:lle! Ydinasia on rehellisyys. Kerro toiselle rehellisesti miltä tuntuu. Ole myös itsellesi rehellinen. Vaadi rehellisyyttä myös häneltä. Minulla piti aina olla varalla joku, koska olin alusta alkaen varma että hän kuitenkin jättää minut. 

Syy jättämiseen ei välttämättä ole "tunteiden vähyys". Se voi olla myös pelko. "Jätän sinut ennen kuin sinä ehdit hylätä minut ja säilytän voimani"

Up