Pitääkö lähiomaisen pitää puhe muistotilaisuudessa? Jos tuntuu siltä, että ei mielentilaltaan kykene siihen?

Ei kai se mikään pakko ole. Monikaan ei pysty.

Ei nyt mikään pakko, mutta jos vainaja oli kristitty, niin kyllä se silloin on osa virallista kaavaa. Sakramenttien toteutuksessa on omat sääntönsä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt mikään pakko, mutta jos vainaja oli kristitty, niin kyllä se silloin on osa virallista kaavaa. Sakramenttien toteutuksessa on omat sääntönsä. 

Muistotilaisuuksille ei ole virallista kaavaa.

Onko huono idea, jos puheen sijaan näyttää kuvia yhteisistä hetkistä?

Vierailija kirjoitti:

Onko huono idea, jos puheen sijaan näyttää kuvia yhteisistä hetkistä?

Ei ole huono idea. 

Mielestäni tärkeintä on toimia niin, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Kyllä hiljaisetkin hyvästit ovat ihan yhtä oikein. Ei kaikki pysty pitämään puheita. 

Miksi ihmeessä pitäisi pitää? - Hautajaiset voidaan järjestää erinomaisen hyvin ilman, että siellä ei pidetä ensimmäistäkään puhetta samoin voi jättää virret laulamatta ja tietysti myös papin voi jättää kutsumatta. Mitäkö oikeastaan halusin sanoa? - Halusin sanoa, että ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää hautajaisia.

Mutta jos haudattava itse on jättänyt toiveita siitä, kuinka tai miten hänen hautajaisensa tulisi järjestää, niin suosittelisin kuuntelemaan ja kunnioittamaan hänen toivettaan ja toteuttamaan hautajaiset hänen toiveensa mukaisesti,, jos tuon toiveen tai toiveiden täyttäminen on yleisesti mahdollsta, 

Uskovainen mies 

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt mikään pakko, mutta jos vainaja oli kristitty, niin kyllä se silloin on osa virallista kaavaa. Sakramenttien toteutuksessa on omat sääntönsä. 

Muistotilaisuus ei ole mikään kristinuskon sakramentti. Edes hautaan siunaaminen ei ole. 

Hautaan siunaamiselle on luterilaisten kirkkokäsikirjassa oma kaavansa, johon ei sisälly lähiomaisen pitämää puhetta pakollisena osana. Eikä sellaista yleensä siunaustilaisuudessa pidetä.

Vierailija kirjoitti:

Onko huono idea, jos puheen sijaan näyttää kuvia yhteisistä hetkistä?

Ei ole. Aika yleinen käytäntö nykyään.

Muistotilaisuuteen osallistuvat yleensä ymmärtävät, että lähiomaisella voi juuri silloin olla vaikeaa, eivätkä siksi odota häneltä minkäänlaista suoritusta.

Jätin itse koko hautajaiset välistä kun ne olisivat olleet liian kivuliaat. Ei epäkunnioituksesta kuollutta kohtaan mutta koska tiesin että en halunnut olla siellä muiden katseiden alla leikkien urheaa ja niellen itkua muiden edessä.

Ihan parhaita sellaiset, missä joku vähän höpertynyt vanhus kertoilee suodattamatta kaikenlaisia juttuja vainajasta.

Eihän muistotilaisuudessa yleensä esiinnytään eikä pidetä välttämättä puheita. Se on taas joku jenkkielokuvatapa, että muka mentäisiin sinne eteen puhumaan js muistelemaan. Suomalainen muistotilaisuus, siis se siunastilaisuuden jälkeen tuleva tilaisuus, on yleensä ollut melko vähäeleinen. On joku ruokailu ja kahvi, joku sopiva lukee adressit ja ehkä joku musisoi. Siinä se. Jossain on esillä valokuva vainajasta. 

Muistotilaisuudessa juhlitaan, otetaan viinaa, lauletaan ja nauretaan, tapellaan ja itketään. Jää hyvät muistot vähän erilaisista vainajan monttubileistä. 

Olin 100-vuoitaana kuolleen naisen hautajaisissa, ja omaiset alkoivatkin muistella esim. ruokia, mitä heidän äitinsä ja mummonsa aina laittoi. Ja muitakin lapsuusmuistoja toki. Se kirkonkin edustaja sanoi, että todella voi jopa sillä tavalla muistella vainajan elämää.

Riippuu siitä, minkä ikäiseksi vainaja eli, mutta ei välttämättä mitään virallisia puheita tarvitse pitää, voi ihan vapaasti kertoa oman muistonsa hänestä jos haluaa. Ei tarvitse jännittää.

Vierailija kirjoitti:

Olin 100-vuoitaana kuolleen naisen hautajaisissa, ja omaiset alkoivatkin muistella esim. ruokia, mitä heidän äitinsä ja mummonsa aina laittoi. Ja muitakin lapsuusmuistoja toki. Se kirkonkin edustaja sanoi, että todella voi jopa sillä tavalla muistella vainajan elämää.

Riippuu siitä, minkä ikäiseksi vainaja eli, mutta ei välttämättä mitään virallisia puheita tarvitse pitää, voi ihan vapaasti kertoa oman muistonsa hänestä jos haluaa. Ei tarvitse jännittää.

Äitini muistotilaisuus toissakesänä oli juuri tuollainen: vapaamuotoista muistelua ihan arkisista asioista. Oli myös näytillä valokuvia hänen elämänsä varrelta, moni paikalla olija olikin päässyt niihin mukaan, joten juttua riitti.