Lapsensa hylänneet äidit
Kai täällä joku nainenkin on päätynyt tuohon miehille ominaisempaan ratkaisuun ja hylännyt lapsensa? Siis jättänyt ja lähtenyt. Mitä sulla oli siinä taustalla? Olitko koskaan kiintynyt lapseen? Oliko mt-ongelmia? Vai tuntuiko vaan, että tämä pilaa sekä oman että lapsen elämän, jos jää yrittämään itselle niin sopimatonta elämää? kertokaa teidän kokemuksia... Ja kaduttiko.
Harkitsen tätä itse. Isällä homma tulee hoitumaan. Minulla ei ole mieli kunnossa, enkä tule ikinä olemaan hyvä äiti. En vihaa lasta, mutten taida rakastaakaan. En halunnut häntä ikinä, taivuin miehen tahtoon. Ja hän siis on onnellinen lapsesta ja hyvä isä. En ole rakastanut lapsen synnyttyä enää myöskään miestäni, hänestä tuli niin eri henkilö. Hyvä niin, hänestä kasvoi isä. Mutta hän ei ole enää se mies, johon minä rakastuin.
Tiedän, että paskaa tästä tulee niskaan, mutta ette minua saa niillä loukattua. Toivottavasti olisi edes yksi asiallinenkin viesti ja kokemus seassa.
Kommentit (14)
Ymmärrän sinua. Hylkäsin oman lapseni kun täytti 18v kun hänen psykopatialle ei voinut mitään. Ei tätä voi mitenkään ymmärtää ellei itse ole tätä helvettiä kokenut. Sulla syy on toinen, mutta ymmärrän silti.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Hylkäsin oman lapseni kun täytti 18v kun hänen psykopatialle ei voinut mitään. Ei tätä voi mitenkään ymmärtää ellei itse ole tätä helvettiä kokenut. Sulla syy on toinen, mutta ymmärrän silti.
Puuttui ap
Äiti tässä. Nyt meet ap seko nukkumaan ja heti!
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua. Hylkäsin oman lapseni kun täytti 18v kun hänen psykopatialle ei voinut mitään. Ei tätä voi mitenkään ymmärtää ellei itse ole tätä helvettiä kokenut. Sulla syy on toinen, mutta ymmärrän silti.
Kuulostaa hirveältä, olen tosi pahoillani tilanteestasi :( Toivottavasti olet saanut tukea. Ja toivottavasti sinua ei ole syytelty lapsen persoonallisuushäiriöstä, usein äitiä kyllä syytetään, vaikka olisi synnynnäinen häiriö kyseessä.
Aamulla ap et saa aamuvelliä etkä illalla iltatisua. - äippä
Mihin se isukki jäi? Asutko isin kanssa ap?
Faijas oli yhtä seko kuin sä ap. Siks mutsi lähti.
"hän ei ole enää se mies, johon minä rakastuin."
Ajatella että uoku muukin ajattelee noin.
Meidän tyttö ADHD .Emme jättäneet yksin, olimme aina tukena.
Nyt kun tyttö on 30 sai tosi hyvän viran ja muutenkin voi hyvin. Tuskin ilman tukea olisi onnistunut järjestämään elämäänsä tälle mallille.
Minä jätin miehen ja lapseni. Kävi liian ylivoimaiseksi olla tarvittu 24/7 vuosi toisensa perään. Olin sekoamassa, kun en saanut hetkeäkään hengittää omaa ilmaa. Minun ratkaisuni oli muuttaa omaan asuntoon puolen kilometrin päähän. Otan vastaan perhe-elämän vaatimuksia pieninä annoksina kerrallaan. Maksan puolet kuluista ja oman asuntoni kulut kokonaan. Miehellä on vapaus erota ja ottaa uusi vaimo mutta häntä ei ole huvittanut.
Etkö pystyisi jatkamaan tapaamisia toisinaan? Hylkääminen on lapselle todella rankkaa.
Oma äitini hylkäsi minut, kun alakouluikäinen. Paljon kamalampaa oli se, että isä ei hylännyt. Kannan koko loppuelämäni niin henkisiä kuin fyysisiäkin jälkiä kaikesta siitä pahoinpitelystä mitä sain häneltä osakseen.
Hylkääminen on todella luonnonvastainen toimi äidiltä, joten sen täytyy tapahtua todellisesta syystä. Voin vain kuvitella kuinka kamalassa tilanteessa olet. Sanoisin silti, että vaikka hylkääminen on lapselle kova trauma, vielä kovempi trauma on silti se vanhempi joka jäi vanhemmaksi siihen kuitenkaan kykenemättä.
Enkä nyt siis tietenkään sano, että muuttuisit tuollaiseksi hulluksi mikä isäni oli, mutta kyllä lapsi sen ymmärtää, että jokin on ns. vialla. Ristiriita minkä läsnä, mutta ei emotionaalisesti läsnäoleva vanhempi aiheuttaa, voi olla paljon hankalampi kokemus kuin ns. suora hylkääminen. Yksinhuoltajia aina haukutaan, mutta sellaiset perheet missä on yksi hyvä vanhempi, ova yleensä ihan hyviä perheitä.
Äiteeeeee!!!!!! -ap