Tuntuu, että Helsingissä pitää vapaallakin olla tuli hännän alla
Mennä ratikalla kaiken maailman Kauppatorille ja Stockalle, tai Oodiin ja Musiikkitaloon. Miten sellaista jaksaa? Ne on sitä paitsi niin nähty.
Entä rauhallinen aika perheen kanssa?
Kommentit (7)
Ei ole mikään pakko. Vanhempani ovat asuneet koko ikänsä Helsingissä ja vieläkin muistelevat miten kävivät joskus 80-luvulla Kulttuuritalolla kuuntelemassa jotain keikkaa. Siinä se sitten olikin. Nyt eläkkeellä istuvat sohvalla ja katsovat päivän kaikki uutislähetykset. Voi sitä niinkin elää.
Just mietin, että en ole tainnut kahteen kuukauteen käydä Helsingin keskustassa. Olen järjestenyt elämäni niin, että missään oodissa tai musiikkitalossa ei tarvitse ravata, jos ei halua eikä kiinnosta. Paljonhan keskustassa olisi kaikkea kivaa ja Helsingissä paljon kivoja tapahtumia, mutta olen laiska.
Asun Vallilassa, käyn keskustassa noin kerran kuussa, tai harvemmin. Ei ole oikein mitään asiaa sinne.
Olen syntyperäinen helsinkiläinen, en ole käynyt keskustassa moneen vuoteen. Oodi kuulostaa niin kauhealta mölypesältä, ettei tee mieli mennä edes ensivisiitille.
Musiikkitalossa olen kyllä käynyt, hyvä konsertti olikin.
Asun Herttoniemessä. Keskustassa tulee käytyä aika usein, mutta vain koska menen metrolla rautatieasemalle ja siitä hyppään junaan mennäkseni töihin
Mitä mä just luin