Äitiysrahasta tietävät
Hei. Plussasin eilen, esikoisemme syntyy toukokuussa. Ihanaa! Toivottavasti raskaus sujuu hyvin.
Mutta asiaan.. Olen opiskelija ja työskentelen jonkin verran opintojen ohella. Minulla on nyt hieman epäselvää, että kannattaako minun olla nostamatta opintotukea 4 kuukaudelta ennen äitiysrahan alkua ja käyttää äitiyspäivärahan laskurina v 2010 vuosiansiota 15 000-16 000e VAI Työskennellä ahkerasti ennen äitiysrahakauden alkua, jotta tuloni nousisivat sen 20% ja jättäisin opinnot tauolle tammikuusta 2012 alkaen.
Mutta. Ongelma on se, että olen vielä marras- joulukuussa koulussa ja sen jälkeen lähden reissuun, joten en kerkeä työskennellä lainkaan kyseisenä aikana kuin vasta tammikuusta alkaen, jolloin kuukausia kerkee tulemaan vain neljä.
Kela sanoo: "Työtulosi voidaan arvioida myös 6 kuukautta lyhyemmältä ajalta, jos sinulla on ollut tuloja ammatinvaihtumisen tai muun vastaavan syyn vuoksi vain osalta 6 kuukauden aikaa.
Jos sinulla ei ole ollut tuloja sairauden, työttömyyden tai muun vastaavan syyn vuoksi yhtäjaksoisesti päivärahakautta edeltävältä 6 kuukauden ajalta, voit esittää tulot niiltä ajanjaksoilta, joina olet työskennellyt. Voit esittää työtulot kuitenkin vain päivärahakauden alkamisvuodelta ja sitä edeltäneeltä kalenterivuodelta yhteensä enintään 6 kuukauden ajalta.
Jos olet viimesten 6 kuukauden aikana tehnyt pätkätöitä ja ollut niiden välissä työttömänä työnhakijana, voidaan vanhempainrahasi laskea myös pätkätöistä ansaittujen vähintään kuukauden tulojen perusteella. Päivärahasi voidaan laskea myös vähintään kuukauden työtulojen perusteella, jos olet aloittanut uuden työn tai palannut äskettäin työhön esim. sairauspoissaolon tai vanhempainvapaan jälkeen ja työssäolosi olisi jatkunut vähintään 6 kuukautta ellei uusi päivärahakausi olisi alkanut."
Näin ollen mietin, että onko minun kohdallani hyväksyttävää, että äitiysraha maksetaan edeltävältä neljältä kuukaudelta eikä edeltävältä kuudelta kuukaudelta, jolloin äitiysraha jäisi pienemmäksi.. Eli voidaanko "Muuksi syyksi" laskea opiskelut?
Hirveää tämä minun selostus, toivottavasti joku sai selkoa...
Kommentit (9)
sun tulojen pitää todellisuudessa nousta melkein 25%, että huomioidaan 6kk:n tulojen perusteella. tuo 20% ei riitä.
Kolmoselle, kiitos tiedosta. Täytyypä laskeskella..
Suurin murhe on tuo, perusteleeko opiskelu tuon, että työtulot voidaan laskea lyhyemmältä ajalta kuin 6kk? Tarkoittaako työttömänä oleminen sitä, että täytyy olla ilmottautunut työvoimatoimistoon työttömäksi....?
ap
Kolmoselle, kiitos tiedosta. Täytyypä laskeskella..
Suurin murhe on tuo, perusteleeko opiskelu tuon, että työtulot voidaan laskea lyhyemmältä ajalta kuin 6kk? Tarkoittaako työttömänä oleminen sitä, että täytyy olla ilmottautunut työvoimatoimistoon työttömäksi....?
ap
6kkn tuloiksi ja se kerrotaan kahdella, jolloin saadaan vuoden tulot. (jos siis ollaan normaalisti työelämässä) mä en osaa sanoa noista, missä on opiskelua, työttömyyttä tai työelämää sekaisin, joten en halua antaa siitä mitään mutua.
suosiolla käytät sitä 2010 verotuksen mukaan menevää. itse myös opiskelen ja jäin ä lomalle nyt elokuussa. suoraan otin 2009 verotuksen 25000e mukaan. ja jatkan sitten vuoden päätä kouluani.
Niin mä ymmärsin kanssa, et se menee noin ellei mua lueta työttömäksi tai "muuksi syyksi". Jos niin on, ettei lasketa, niin äitiysraha huitelis samoissa lukemissa kuin jos se laskettaisiin vuoden 2010 tulojen perusteella... Jos taas lasketaan esim "muuksi syyksi", oletukseni mukaan voidaan laskea 3kk tulot x2 ja edelleen x2, jolloin saadaan parempi äitiysraha..
ap
Helpointahan se olisi noin, mutta jää ä-raha vaan niin pieneksi kun taas jos pystyisin tekemään töitä sen 4kk lyhennetyllä arvioajalla ja sen perusteella laskettuna saisin sen ä-rahan niin vuositulot olisi n24 000 ja näin ollen ä-raha parempi.
ap
mutta siihenkään ei voi 100% luottaa, ennenkuin hakemuksen teet. siellä vastaa kuka sattuu, mitä sattuu. itse oon muutaman kerran tapellut kelan kanssa, kun sieltä annetaan puhelinneuvonnassa käsittämättömän vääriä tietoja.
kuutonen
liikaa teksitä ja mielenkiinto lopahti ensimmäisen sanan jälkeen, toikokuuhun on vielä matkaa 9kuukautta niin tuskin se vielä edes kasvaa mahassasi.