Lue keskustelun säännöt.
Msitä tiedän, että puolisoni on "se oikea"?
04.09.2011 |
Uskon hänen kosivan vielä tämän vuoden puolella (on vihjaillut, kaveritkin vähän vihjaileet...), mutta nyt olen alkanut jänistämään, jopa pelkäämään kosintaa.
Olemme olleet yhdessä 4 vuotta, oma talo ja yksi lapsi, aikaisemmin olen ollut aivan varma, että hän on se oikea minulle. Nyt on alkanut kaivertamaan, että entä jos ei olekaan, mistä minä sen tiedän.
En kuitenkaan voisi kuvitella elämää ilman puolisoani, hän on kaikin tavoin ihana ja rakastava, myös lastamme kohtaan. Unelma mies.
Mistä minä sen sitten tiedän? Joku päänsisälläni jankuttaa hänen olevan se, jonka knssa elämäni elän, mutta myös jokin pieni ääni kehottaa vielä miettimään.
Auttakaa, olen ihan hukassa! Mistä te tiesitte juuri hänen olevan se oikea? Missä vaiheessa hälytyskellot alkoivat soida? Epäröittekö?
Haluan kosinnan aikana olla aivan varma koko sydämestäni...
Kommentit (18)
Meille on luomi täsmälleen samassa paikassa etusormessa. Lisäksi samat numerot syntymäajassa, vaikkakin eri järjestyksessä. Näistä sen viimeistään tiesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluanko että hän on minulle se oikea? Eihän kukaan kuitenkaan ole täydellinen, annanko anteeksi sen ettei hän ole täydellinen?
Minä löysin aikanaan aivan täydellisen miehen. Olin niin rakastunut ja varma. Seurustelimme pitkään, teimme lapsia, ostimme talon asuimme perheenä onnellisesti ja kaikki oli täydellistä. Haluttiin mennä naimisiin. Häitä järjestellessä iski ihan mieletön ahdistus. Sitoutumiskammo suorastaan. Minulla oli mielessä samat asiat vaikka suhteessamme ei ollut mitään vikaa. En vain tiennyt olinko valmis vielä sitoutumaan. Mitä jos kadun.
Mutta jälkeenpäin olen todella tyytyväinen etten enää miettinyt ja jahkaillut. Olin minä tosissaan sitoutunut jo siinä vaiheessa kun lapsia tehtiin mutta en ollut vielä ajatellut asiaa. Kyllähän sitä aina tulee tilanteita jolloin epäilee tai pahimmassa tapauksessa jopa katuu. Silloin täytyy vain muistaa että olen valinnut elämän mieheni kanssa. Pitää myös yrittää muistella niitä asioita joiden vuoksi alkujaankin rakastuin mieheeni, pitkässä suhteessa nämä meinaa joskus unohtua.
Mutta en osaa varsinaisesti sinulle vastata kun minun tapauksessa miehessä ei ollut mitään vikaa miksi hälytyskelloni soivat, se oli pelkästään se sitoutuminen.
Meille on luomi täsmälleen samassa paikassa etusormessa. Lisäksi samat numerot syntymäajassa, vaikkakin eri järjestyksessä. Näistä sen viimeistään tiesi.
=D Aivan! Siksi meillä onkin niin onnellinen liitto.
Sen vaan tietää.
Itse olisin vastannut myöntävästi 2 kk:n seurustelun jälkeen jos mies olisi tajunnut kosia.
Teki sen tosin vasta 4 vuoden kohdalla.
Ja nyt kun vuosia on 14 v, yhtä epäröimättä vastaisin kyllä...
Niitä on varmaan useita. Mutta oman mieheni kohdalla tunsin heti alussa suurtaä helppoutta olla yhdessä, se vain tuntui selkeältä ja hyvältä. Myös paljon intohimoa, mutta samalla suuri luottamus ja "tuttuus". Tuntui luontevalta olla yhdessä, ja mukavalta, hauskaltakin. Toki itseklin jonkun vyoden päästä mietin, haluanko katsoa tuota naamaa aamukahvipöydässä lopun elämääni. Totesin sit haluavani. 20 v yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kyllä niitä oikeita vain on. Ainakin omani on sellainen.
t: 2
Ja nyt aloit pohtimaan, onko mies "se oikea" jonka kanssa haluat naimisiin.
Please - onhan tää provo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja nyt aloit pohtimaan, onko mies "se oikea" jonka kanssa haluat naimisiin.
Please - onhan tää provo?
Olen tähän asti ollut asiasta aivan varma, että puolisoni on se oikea. mutta nyt kihlaushuhujen jälkeen olen alkanut miettimään syvällisemmin. Jotenkin, kun naimisiin mennään, sitoudutaan elämään loppuelämä yhdessä. Toki sitä haluan, mutta askel tuntuu silti toooodella suurelta. Tietenkin lapsikin siihen sitoo.
Haluan vain olla varma, toisaalta olen, mutta pelkään, etten olekaan...
ap
esim palaisi lähes tunnistamattomaksi, niin rakastaisitko silti. Jos vastaat kyllä, vastaa kyllä. Jos et, jää avoliittoon.
t: 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä ei ole enää pelkkää romantiikkaa kun on lapsi kuvioissa. Luulen että monikaan ei aina ajattele että se oma puoliso on "se oikea". Tai että se tuntuu siltä -jatkuvasti-. Elämään mahtuu monenlaista. Silti parisuhteenne on varmasti ihan kunnossa.
esim palaisi lähes tunnistamattomaksi, niin rakastaisitko silti. Jos vastaat kyllä, vastaa kyllä. Jos et, jää avoliittoon.
t: 2
Kauheita juttuja sulla...sattuuhan sitä elämässä kaikkea, mutta kuinka moni normaalilla tunne-elämällä varustettu vastaisi tuohon "ei" vaikka ei jatkuvasti tunnut että on "sen oikean" kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan, että sinulla on ihana mies, suloinen lapsi ja teillä onnellinen yhteinen koti. Miksi siis epäröit? Meissä naisissa on monesti se vika, että alamme miettiä liikaa. Jos sinulla on kaikki hyvin ja tunnet olosi onnelliseksi, miksi kieltäytyisit kosinnasta?
Unelmien prinssiä tuskin on olemassa. Jokaisessa ihmisessä on omat pikku virheensä, jotka täytyy vain hyväksyä, jos aikoo elää parisuhteessa. Kaikissa parisuhteissa on riitoja, mutta kiistoista ja ongelmista pitää vain keskustella.
ja toki se on siitä lähtien TAHDON ASIA.
ehkä et ole löytänyt sitä oikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Se oikea" on aika lailla nykyisen lansimaisen kulttuurimme luoma kasite, eika sita edes muilla aikakausilla tai muissa maanosissa tunnettu/tunneta. Voi miettia, onko sita oikeasti olemassakaan.
Itselle tuo lapsen hankkiminen jonkun kanssa kuten ap on jo tehnyt on paljon sitouttavampaa kuin mikaan dramaattinen "kosinta", eli mielestani ap:n olisi kannattanut pohtia tama asia jo ennen sita... Nyt tuo mies on elamassasi tavalla tai toisella lopun elamaa (lapsen kautta), halusit sita itse tai et...
sä olet jo sen suurimman liitoksen miehen kanssa tehnyt, kun lapsen laitoitte maailmaan. Mun mielestä sen rinnalla yksi avioliitto ei paljon paina.
Ehkä mun mies ei sitten ole "se oikea", kun kyllä itseäkin vähän emmitytti häiden alla. Sitä mietti mielessään pitäisikö kuitenkin vielä katsella, pitäisikö etsiskellä, jos tuo tai tuo luonteenpiirre olisi parempi tms.
Mutta mieheni on kiltti, huomioonottavainen, rakastava, hyvä isä, komea, keskustelevainen.. monin puolin täydellinen. Joskus silti kaipaan että hän olisi "sivistyneempi", lukisi kirjoja ja keskustelisi niistä, harrastaisi kulttuuria, ei stressaisi niin paljon, olisi kiihkeämpi, ehkä vähän tiukempi tai dominoivampi.. Mutta eiköhän jokaisessa ihmisessä ole epätäydellisiä piirteitä. Minussakin, tietenkin.
Olemme todella onnellisia yhdessä ja perheemme voi hyvin, se on pääasia.
Kauheita juttuja sulla...sattuuhan sitä elämässä kaikkea, mutta kuinka moni normaalilla tunne-elämällä varustettu vastaisi tuohon "ei" vaikka ei jatkuvasti tunnut että on "sen oikean" kanssa.
Ei tulisi turhia erojakaan.
Ja mikä käsitys teillä on sen oikean kanssa olemisesta? Että se on yhtä honeymoonia? Ei suinkaan, tottakai on pahojakin päiviä ja pitääkin olla, mutta pahoinakin päivinä tietää, että molemmat rakastaa yli kaiken....
Unelmamiehestä voi tulla skitso. Ja sinä voit muuttua kanssa. Vaikka kuinka olisitte "niitä oikeita".
Sitä paitsi - sillä ei ole väliä, kenen kanssa menet naimisiin. Vain sillä on väliä, kenen kanssa teet lapsia. Silloin et pääse koskaan eroon siitä miehestä, vaikka hän muuttuisi skitsoksi.
Sinä olet ap jo päätöksesi siis tehnyt.
voisiko joku muu olla oikeasti parempi? Ehkä ei. Minä olin naimisissa 9 vuotta, tulee vieläkin kuluneeksi 10 ennen kuin ero astuu voimaan. Hänen tapauksessaan voisi sanoa että on varmaan montakin parempaa muualla.