Luopumisen tuskaa...kertoako lapsille todellinen tilanne?

Jos potilas itse suht tolkuissaan.Lapsille voi olla vaikea käsittää mihin se läheinen yhtäkkiä katosi vaikka viimeksi oli niin terveenä.

Riippuu kyllä ihan läheisestä,sairauden laadusta ja lasten persoonistakin,vaikea sanoa näin ulkopuolisena.

Voisit jutella lasten kanssa ensin siitä mikä tilanne nyt on ja kysyä tahtoisivatko mennä hyvästelemään?

Varsinkin jos lähisukulainen kyseessä. Millainen muisto lapsille sitten jäisi, jos yhtenä päivänä vain ilmoittaisit että "maija" on kuollut.. Ja joskus saavat tietää totuuden?

Kyllä näkee miten kuolemasta on nykyään tehty tabu!

Minulle lapsena kerrottiin, että mummu ei taida enää parantua, ja luultavasti kuolee. Ja että minua ei kuitenkaan viedä sairaalaan, koska on parempi muistaa mummu iloisena ja sellaisena kuin oli ennen sairaskohtaustaan.

jää se iloinenkin muisto ja samalla se, miten ihmiset tosiaan vanhenee ja jättää tämän maailman. Ei sitä kuolemaan pidä kätkeä.



Toisaalta itse en ole halunnut nähdä jo kuollutta ihmisitä juuri siksi, että mieluummin muistan sen elävän.

ja viet heidät myös katsomaan kuoleman edessä olevaa ihmistä. Ei se vie heiltä muistoa elävästä ihmisestä!

viimeisinä päivinä niin tuskainen ja kivulias, että minä en aikuisena ihmisenäkään meinannut sitä kestää katsoa. En veisi lasta sellaista katsomaan, olisi sitten iso tai pieni.



Mutta tottakai totuus on lapsille hyvä kertoa.

Ihan ehdottomasti sinun tulee kertoa lapsille tilanteesta. Olen kuullut omalla kohdallani vastaavassa tilanteessa lasten suusta: "Äiti, mikset sä kertonut meille heti?"

Lapseni olivat vastaavan ikäisiä.

Jos potilas itse suht tolkuissaan.Lapsille voi olla vaikea käsittää mihin se läheinen yhtäkkiä katosi vaikka viimeksi oli niin terveenä.

Riippuu kyllä ihan läheisestä,sairauden laadusta ja lasten persoonistakin,vaikea sanoa näin ulkopuolisena.

Voisit jutella lasten kanssa ensin siitä mikä tilanne nyt on ja kysyä tahtoisivatko mennä hyvästelemään?

lapsuudessa oli ihan luonnollista käydä sairaalan kappelissa katsomassa kuollut mummi, ukki, täti.. Me lapset saimme näin myös hyvästellä rakkaat läheiset. Surullisen kauniit muistot noista on jäänyt, ei todellakaan mitään traumaa. Joten ihmettelenkin miksei ELÄVÄLLE ihmiselle saisi käydä jättämässä hyvästejä?!

Aistivat teistä vanhemmista kuitenkin että jotain hätänä. Minä kysyisin jo noinkin isoilta lapsilta itseltään haluavatko lähteä sairaalaan vai jäädä kotiin. Voit kertoa mitä on sairaalassa odotettavissa jne. Anna lasten itse päättää jos haluavat. Jos ovat epävarmoja, sinä vanhempana itse mietit kunkin lapsen kohdalla miten kannattaa toimia.

Paitsi jos tämä läheinen on järjissään ja levollisen oloinen jota kuoleva ihminen harvoin kivuissaan ja peloissaan on. Minun äitini kuoli muutama vuosi sitten, oli kuollessaan kuihtunut, kuumeessa ja hengityskoneessa mutta ei varsinaisesti kivulias eikä yhtään sekava. En vienyt lapsiani katsomaan mummoa enää mutta siskoni veivät omansa 5-13 vuotiaat. Siskojeni lapsista jokainen näki painajaisia mummon kuoltua ja ahdistuivat muutenkin kovasti tästä tapaamisesta. Minusta turhaa näyttää lapsille tuommoista, ehtivät tajuta sen vanhempanakin.

ja oli viimeset kuukaudet kuin eri ihminen. Kuihtui pois ja elämän iloa ei ollut enää yhtään.



Emme vieneet lapsia enää loppuajasta tk:n vuodeosastolle. Muistavat mummon ilosena itsenään. Mieheni ja hänen sisaret kulkivat päivittäin äitinsä luona eli yksin ei tarvinnut kuitenkaan olla.

Tiesin että vaarilla on paha sairaus josta ei selviä mutta näin jälkikäteen ajateltuna oli hyvä asia että näin ne sairauden vaiheet,aina siihen kuolemaan asti.



Helpompi oli hyvästellä ns. hitaasti,tiedossa kuitenkin oli miten tulee lopulta käymään. Jotenkin siinä tajusi miten elämän kiertokulku menee,ja sitten se hetki kun vaari kuoli,sen suorastaan aisti että sielua ei enää tässä ruumiissa ole.



Kuulostaa ehkä kamalalta joidenkin mielestä että lapsi näkee sellaista mutta minusta se pikemminkin opettaa siihen että KUOLEMA on luonnollinen päätepysäkki elämälle.

Se että kannattaako mennä katsomaan on eriasia. Mutta lapsethan voisivat piirtää tai kirjoittaa sairaalle sukulaiselle, ja sinä sitten veisit sairaalaan. Näin lapset saisivat hyvästellä, mutta ei jäisi pahoja muistoja.



Itse olin jo vähän vanhempi kun pappa kouli. Kävin katsomassa kerran sairaalassa kun oli sekava, ei ollut kiva. En toiste lähtenyt mukaan.

minusta se pikemminkin opettaa siihen että KUOLEMA on luonnollinen päätepysäkki elämälle.

"--- Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." http://www.sinuntahtesi.com/rakkaus.html

http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4

(Raamattu->Uusi testamentti->Johanneksen ilmestys, luku 21, jakeet 3-4)

Ja varsinmin lapselle on lohdullista että läheinen ei mene kokonaan pois,siellä se taivaasta meitä kaikkia katselee :)

ei lapsille pidä kertoa kuolemasta. Kun ovat aikuisia, voi sanoa, että ei aio palata matkalta takaisin. Näin tehdään Thaimaassa.