Lue keskustelun säännöt.
Te kroonisista sairauksista kärsivät, tuletteko toimeen sairauden kanssa katkeroitumatta?
03.09.2011 |
Mun on jotenkin hyvin vaikeaa hyväksyä tämä tilanne. Ikää 35 v ja lopun ikää saa syödä lääkkeitä.
Jotenkin tuntee itsensä huijatuksikin, vaikka kuinka oli terveet elintavat niin sairastumiselta se ei suojannut.
Kommentit (24)
tai vanhempasi ovat tehneet?
Mun on jotenkin hyvin vaikeaa hyväksyä tämä tilanne. Ikää 35 v ja lopun ikää saa syödä lääkkeitä.
Jotenkin tuntee itsensä huijatuksikin, vaikka kuinka oli terveet elintavat niin sairastumiselta se ei suojannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koko ikäni tätä sairautta ja minun kohdalla paikkansa pitää sanonta että sen sairauden kanssa oppii jotenkin elämään mutta koskaan sitä ei tule hyväksymään... ja oon mä ehkä jollain tavalla katkera. yhä edelleen mietin joka ikinen päivä et miksi minä en vois olla terve. ja välillä yhä edelleen laiminlyön itseni hoitamisen, esim. lääkkeet jää syömättä... mutta elmästä on yritettävä repiä ne positiiviset hetket esiin koska uutta mahdollisuutta ei ole...
joskus synkkinä hetkinä miettii että miksi minä kiltti ja empaattinen ihminen saan tällaisesta kärsiä kun ne "pahat ja ilkeät" porskuttavat terveinä.
ap
Oletko miettynyt mitä pahaa olet tehnyt menneisyydessä? tai vanhempasi ovat tehneet?
Mun on jotenkin hyvin vaikeaa hyväksyä tämä tilanne. Ikää 35 v ja lopun ikää saa syödä lääkkeitä.
Jotenkin tuntee itsensä huijatuksikin, vaikka kuinka oli terveet elintavat niin sairastumiselta se ei suojannut.
2v ja vielä on sairaus hyväksymättä. vihaa,raivoa,surua ja epätoivoa kyllä tunnen. ja syyllisyyttä, että jotain pahaa kai olen tehnyt tässä tai edellisissä elämissä kun tautini ansaitsin.
vaativaa sairautta, joihin kumpaankin voi myös kuolla mutta yritän katsoa asioita positiivisesti.
Olen ikäni urheillut, ollut valmennuksessakin vuosikausi mutta ei auttanut minun kohdallani; perintötekijöille ei voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hautaan saakka lääkityksellä
- astma
- verenpainetauti
- nivelpsoriasis
- iho psori myös
- kilpirauhasen vajaatoiminta
Ei ongelmaa, lääkkeet on keksitty
Mistä sairauksista on kyse?
Mulla on reuma. Mutta se ei rajoita mun elämää kovin paljoa, kipuja on ja lääkitys koko ajan päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuin uhmaikäinen "enpäs ota, lällislää".
Sitä haluaisi vaan olla oman elämänsä herra eikä mikään lääkkeiden, labrakokeiden yms. orja.
ap
ja välillä yhä edelleen laiminlyön itseni hoitamisen, esim. lääkkeet jää syömättä...
Nimenomaan se, että lääkkeitä tarvii aina syödä. Ennen en koskaan syönyt edes buranaa, kun ei ollut edes päänsärkyä.
Ja sitten niin typerä asia, että kun ennen meni jonnekin esim. lääkäriin, niin esitiedoissa luki "xx-ikäinen, perusterve nainen" No, nyt ei sitten enää koskaan lue perusterve!
Järkevästi ajateltuna toki ajattelen, että eihän mun sairaus ole mikään vakava, tähän ei kuole. Mulla voisi olla paljon vakavampikin sairaus.
Mutta sitten tulee niitä "lapsellisia" ajatuksiakin, vertaa iteään muihin ja ajattelee, että noin minäkin ennen, nyt sairaus vaikuttaa siihen ja siihen.
Olen saanut diagnoosin noin 10kk sitten, joten kai tässä oppii sitten vuosien kuluessa hyväksymään asian täysin.
Ja vielä mullakin toi, että terveet elämäntavat ei auttaneet yhtään, mulla ei ole edes sukurasitetta ja silti sairastuin, miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla sama tilanne ja ajattelen myös samoin, mitä kirjoitit.
En hyväksy, että sairastuin. Ihan vitun katkera olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
plus mun sairauteen ei ole varsinaisesti lääkettä ja tulen aina olemaan katkera koska minä jos kuka ei olisi kuulunut sairastua tähän sairauteen. Kaikki muut sairaudet olisin voinut ottaa mutta en tätä.........
Ja vaikka olenkin joinain päivinä ihan sinut asian kanssa niin sit tulee niitä päiviä kun en jaksaisi... varsinkin kun noi pienemmät lapset haluais äitiä juoksemaan ja konttaileen.
Mulla on polvet siinä kunnossa et rappusten kävelykin tuottaa tuskaa.
Lääkitys on ihan ok,on auttanut. Mutta eihän tässä kivuttomaksi pääse ikinä.
Ja nyt vielä leukosyytit olivat laskeneet hälyttävästi ja jouduin lääketauolle. Ehdin syödä tätä (toimivaa) lääkitystä vain 3kk.
Edellinen lääke lopetettiin maksa-arvojen nousun takia. Nyt ottaa päähän.
Se ottaa eniten päähän,etten jaksaisi kaikille kertoa sairaudestani,mutta jos en kerro niin ihmetellään miksi en tee sitä/tätä.
Mulla on nyt ollut tämä noin vuoden,puolitoista. TODELLA rajuna alkoi ja mennyt jo siihen kuntoon välillä etten oo sängystä päässyt ja esim korkokengät yms hienoudet mitkä mulle oli ennen arkea ja ihanaa on saanut unohtaa.
Ehkä jos löytyis semmoinen pidempi aikainen lääke ja se toimis niiin pääsis enemmän vielä sinuiksi tän kanssa...
Ikää on siis 32v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itselläni erittäin vaikea ärtynyt suoli, rajoittaa matkailua, vaikuttaa työelämään ja sosiaaliseen elämään.
Mutta en ole katkera, hyväksyn sen ja olen onnellinen siitä, että minulla ei ole kuolemaan johtavaa syöpää.
Joku vaikka kertoo juosseensa 10 km:n lenkin tai suunnittelee muuttoa ulkomaille tai harkitsee perheenlisäystä.
Tajuan, että itse en voi tehdä niistä mitään, en ainakaan tällä hetkellä, olo tuntuu synkältä. Sairaus rajaa elämää monelta suunnalta ja tulevaisuuden suunnittelu on vaikeaa.
ap
tai siis Trexan vei kyllä nivelkivut mutta tuli liikaa sivuvaikutuksia mm. huonot veriarvot. Aiemmista yrityksistä mm. Oxiklorin taas jouduttiin lopettamaan päänsäryn ja painajaisten vuoksi. Aika rankkaa tuo oikean lääkityksen etsiskelykin. Tällä hetkellä pelkät tulehduskipulääkkeet käytössä ja pelkkä kävelykin välillä hankalaa :/
Ja vaikka olenkin joinain päivinä ihan sinut asian kanssa niin sit tulee niitä päiviä kun en jaksaisi... varsinkin kun noi pienemmät lapset haluais äitiä juoksemaan ja konttaileen.
Mulla on polvet siinä kunnossa et rappusten kävelykin tuottaa tuskaa.
Lääkitys on ihan ok,on auttanut. Mutta eihän tässä kivuttomaksi pääse ikinä.
Ja nyt vielä leukosyytit olivat laskeneet hälyttävästi ja jouduin lääketauolle. Ehdin syödä tätä (toimivaa) lääkitystä vain 3kk.
Edellinen lääke lopetettiin maksa-arvojen nousun takia. Nyt ottaa päähän.Se ottaa eniten päähän,etten jaksaisi kaikille kertoa sairaudestani,mutta jos en kerro niin ihmetellään miksi en tee sitä/tätä.
Mulla on nyt ollut tämä noin vuoden,puolitoista. TODELLA rajuna alkoi ja mennyt jo siihen kuntoon välillä etten oo sängystä päässyt ja esim korkokengät yms hienoudet mitkä mulle oli ennen arkea ja ihanaa on saanut unohtaa.
Ehkä jos löytyis semmoinen pidempi aikainen lääke ja se toimis niiin pääsis enemmän vielä sinuiksi tän kanssa...
Ikää on siis 32v
Sain astmadiagnoosin noin 20v iässä ja ei tuntunut missään kun oli niin lievä ettei haitannut normaalia elämää.
Nyt kirpasee enemmän kun vuosien väsymyksen ja ihmekohtausten jälkeen selvisi että allergiat ovat iskeneet. Yksi pääruoka-aineistani jota rakastan kovin on muuttunut minulle sopimattomaksi. Jopa niin että nyt pidän aina anthistamiinia mukana koska jo pieni määrä tuota ainetta tekee tosi kurjan olon ja kurkkua rupeaa kuristamaan jne. Lisäksi monet muutkin ruoka-aineet aiheuttavat kurjan olon, nyt mene vielä ok mutta jos tämä suunta jatkuu...
En ole katkera mutta kyllähän tämä harmittaa vaikka ei ole tämän kummemmista asiosita kyse.
Tsemppiä teille kaikille sairastajille ja jaksamista.
Minä sain 2. mahdollisuuden, vaikkakin olen riipuvainen sydämenitahdostimesta. 99% sydämen toiminnasta on tahdistettuja. Syön lääkkeitä joka päivä, käyn kontrolleissa jne.
Haluaisn kokea edes yhdenpäivän jolloin olisin virkeä voimakas ja elinvoimainen.
Mulla ikää 40 vuotta ja sairauksia yms. vaikka muille jakaa...
*migreeni
*lukuisat allergiat
*astma
*kilpirauhasen vajaatoiminta
*diabetes
*mibromyalgia
*kolarin aiheuttama niskavamma,josta muistona yötä päivää jatkuva päänsärky(Päänsärky on nyt kestänyt 12 vuotta)
Töissä on pakko jaksaa painaa täysillä.Sen lisäksi kotityöt ja lapsenhoito.
Eniten mua vituttaa töissä kun 20 vuotta nuoremmat perusterveet ihmiset lusmuilee ja jättää töitään muille tehtäväksi.
Itsellä ei sisu anna periksi olla samanlainen kusipää.
vaan mennään eteenpäin niillä eväillä, mitä on. Toki esim mulla meni vuosia hyväksyä sairaus ja välillä vieläkin ottaa päähän, mutta enää aika harvoin.