Ekaluokkalainen unohtelee tavaroitaan- ope ei muistuta
Ekaluokkalaisemme unohtelee jatkuvasti takkiaan kouluun. Välillä unohtuu reppukin tai koulukirjat. Ope ei koskaan muistuttele lapsia.
Miten teillä muilla, tai onko paikalla opettajia?
Mielestäni ekaluokkalaisten opettajan pitäisi ainakin näin alussa vähän katsoa lasten perään. Tiedän, että omatoimisuuttakin pitää tulla, mutta kun koulun alkaminen jo itsessään jännitti pientä. Lapsi jännitti osaako suuressa koulussa kulkea, löytääkö aina oman luokkansa yms.
Olen jutellut muutamien lapseni luokkakavereiden vanhempian kanssa ja heillä on samansuuntaisia ajatuksia kuin meilläkin.
Ongelmana on ollut, kun oma opettaja on sairastellut ja sijaisia ollut jo useampikin. Oma opettajakaan ei muistutellut, sijaiset vielä vähemmän.
Kommentit (24)
Eikä ope voi olla koko ajan vahtimassa, että ottaako kaikki lapset varmasti kaikki tavaransa mukaan.
Mutta kun haen hänet koulusta joka päivä, niin vahinko ei ole suuri, kun voi heti tarkistaa, että kaikki on mukana. Nykyisin lapsi ei unohtele enää useinkaan, mutta pari vuotta sitten tilanne oli se, että päivittäin piti lapsen hakea sisältä koulusta jotain.
Hassua, että pikkusiskonsa ei ole koskaan unohtanut mitään. On nyt 5-vuotias, ja aina on kaikki tarvittavat mukana.
Toki voisi viimeisen oppitunnin päätteeksi sanoa kaikille yhteisesti, että muistavat pukea ulkovaatteensa naulakosta ennen kotiin lähtöä päälleen.
Teidän (Meidän) vanhempina tehtävä on keskustella tavaroista huolen pitämisestä lapsienne (-mme) kanssa. Kyllä se lapsi oppii viimeistään sitten, kun vilu kotimatkalla yllättää.
T: Kolmen äiti, ei opettaja
Ainakin oman lapsen koulussa eteisessä jossa puetaan vallitsee lasten hulinat, olisi aikamoinen ope joka siellä tarkistelisi, että joka jannulla on kamppeet kasassa.
Varmasti ope muistuttaa, mutta hänen tehtävänsä ei ole seistä 15-25 oppilaan vieressä vahtimassa, tulevatko kaikki tavarat mukaan! Eipä ole ikinä tullut mielenkään, että olisi open vika, kun lapseni ovat joskus unohtaneet jotakin koululle. Kyllä siitä saa laittaa syyn lapsen omille niskoille!
Harjoitelkaa tarpeeksi kotona, niin eiköhän ala muistumaan! Sinun tehtäväsi on keksiä sellaiset porkkanat, että tavarat tulevat mukaan!
Jäljet johtavat yleensä sylttytehtaalle. Olen huomannut lähipiirissäni, että ne äidit valittelevat lastensa unohtelevan tavaroita, jotaka antavat lastensa kotipuolessa mennä aika vapaasti... Huoneet ovat sikin sokin jne...
Jokaiselta varmaan unohtuu joskus jotakin, mutta kyllä se on meidän vanhempien tehtävä opettaa jälkikasvumme sellaiseksi, että tavarat pysyvät mukana!
aletaan sanomaan tuollaisissa tapauksissa, että lapsella on vaikeuksia oman toiminnan ohjauksessa ja vihjailemaan add tai aspergeria.
Me asumme niin lähellä koulua, että komennan lapseni heti takaisin hakemaan kouluun unohtuneet tavarat.
Reppu tarkistetaan heti, kun hän on tullut kotiin. Jos jotain on jäänyt, siitä vaan takaisin koululle.
tietysti opeilla on eri tyylit, mutta oman lapseni ekan luokan ope ainakin ymmärsi hyvin sen, että eka luokka tosiaan on tuollaisten asioiden opettelua, ja opetti myös lapset ottamaan tavaransa mukaan koulusta lähtiessään...
lapsi vastaa että joojoo ja tavarat on taas unohtunut.
Ope ei voi tarkistaa 20-25 lapsen reppuja ëttä onko siellä tavarat.
Käytävälle ei ope myöskään aina ehdi jos esim jää auttamaan jotain oppilasta luokkaan.
Kyllä tavaroista huolehtiminen lähtee kotoa, ei open/avustajan velvollisuus
Tarkennan viestiäni, etten tosiaankaan oleta, että ope seisoisi koko ajan vahtimassa joka lasta, mutta tunnin lopussa olisi voinut muistuttaa, että onhan kaikilla kirjat yms. mukana. Tai ensimmäisellä viikolla olisi voinut hetken olla siinä eteisessä katsomassa, että kutakuinkin kaikki löytävät tavaransa.
Näin toimi kahden vanhemman lapseni opettajat aikoinaan.
Kahden sijaisen kanssa tästä keskustelinkin ja he sanoivat, että asia ok, voivat muistuttaa, mutta kun kumpikin oli vain vajaan viikon.
Lapsi ei ole ennen ollut tälläinen unohtelija ja kotona kyllä on opetettu asioita, eli vapaasti ei mennä.
Lasta on jännittänyt kun opettajat ovat vaihtuneet tiuhaan, ehkä silläkin osuutensa.
-ap sylttytehtaalta
todellakin!
sama jos unohtaa tehdä läksyt. tai mitä ikinä. aina vika opessa
kuule siinä kun lapset pukee niin samalla pakataan jonkun reppua ja niistetään yhden nenää ja laitetaan yhdelle laastaria polveen ja soitetaan jonkun kotiin ja koulutaksiin. ne tilanteet ei ole sellaisia, että ope vaan leppoisasti seisoisi eteisessä ja sanois, että otappa vielä sinikka reppu mukaan. opettajat muistuttelee varmasti useita kertoja ja jos toiset lapset muistaa niin olisko sitten vika siinä omassas.... huhhuh.
- kouluavustaja
Laita lapsi hakemaan unohtuneet tavarat koulusta heti kotiin tultuaan. Uskoisin, että parin tällaisen reissun jälkeen lapsi kummasti oppii muistamaan.
Olisiko teillä ollut tarpeen laittaa lapsi 0-luokalle ja vasta vuoden päästä kouluun. Lapsi ei ole koulukypsä jos ei älyä pukea takkiaan päälle. Eikö hissi kulje vintille asti?
Eipä ole tuota ongelmaa ollut lapsieni kanssa, osaavat huolehtia tavaroistaan ja läksyistään itsenäisesti.
Kotona pitäisi opettaa jo tietyt asiat kuten pukeminen jonka osaa viimeistään 5-vuotias ilman mitään erillistä ohjeistusta.
ei ole kotiläksyistä laittanut ikinä mitään lappua kotiin. Sanoo tunnin päätteeksi oppilaille mitä pitää kotona tehdä. Oma lapsi onneksi kuuntelee tarkasti eikä unohduksia ole tullut. Muutama luokkakaveri taasen ei keskity opettajan sanomisiin vaan aina on kuulema läksyt tekemättä. Ei takin unohtamisesta kuulu opettajaa syyttää. Sinun tulee muistuttaa aamuisin lasta asiasta. vaikka "uhkaillen".
Meillä kaksoset joista toinen kertaa eskarin ja toinen meni kouluun. Tämä joka kertaa eskarin olisi ollút varmasti just tuollainen ekaluokkalainen: ei olisi ottanut koulusta kotiin oikeita kirjoja, ei olisi pukenut vaatteita päälle jne. Hyvä jos olisi koulussa löytänyt oikeaan luokkaan! Tämä oli YKSI syistä, miksi haimme lykkäystä. Syitä on kyllä runsaasti muitakin.
Toivottavasti oma lapsenne oppii nopeasti ottamaan tavaransa mukaan. Tiedän kyllä että jotkut lapset unohtelevat jatkuvasti, vielä ylemmilläkin luokilla. Koeta muistutella kotona aamulla!!
jossa pyydän häntä ystävällisesti muistuttamaan, mitkä kirjat tulee ottaa matkaan kotitehtäviä varten. TAAAAAS meidän lapsukainen ei ollut muistanut ottaa mitään mukaan koululta. Okei, reppu oli, mut kirjat uupuivat.
poika kävi hakemassa unohtuneen kirjan koulupäivän jälkeen. Hyvin hän on oppinut huolehtimaan tavaroistaan. Ja tosiaankin hakeminen opetti aika nopeasti että ei KANNATA jättää kirjoja koululle.
koska päivän päättyessä voi olla monenlaista muutakin muistuteltavaa (esim. viesti reissuvihossa, valokuvauslappu tms.),mutta ymmärrän ap:n huolen. Asia vaan on niin, että lapsen pitää oppia huolehtimaan tavaroistaan. Jotkut osaavat hyvin jo 5-vuotiaana ja toisilla tuottaa tuskaa vielä 10-vuotiaanakin. Oma poikani on nyt tokalla ja ekoina viikkoina takki jäi lähes joka päivä kouluun. Kun säät ovat viilenneet, ongelmaa ei ole enää ollut.
ehkä ope ei ole tietoinen joka asiasta joita ne kullannuppunne unohtaa.
Tai ehkä ope muistuttaa mut lapsi sanoo että ei muistuta jotta ei saa syitä omille niskoilleen. ;)
Ei kaikkien lasten vanhempiakaan kiinnosta oman lapsen unohtelut
t. koulunkäyntiavustaja