Pitkään parisuhteessa olleet

Onko kaveruus huono asia? Siis se, että toinen tuntuu paitsi kumppanilta, myös kaverilta?



Minä rakastan sitä, että voin aviomieheni kanssa tarvittaessa lätistä kaikki maailman asiat läpi. Hän on aviomieheni, mutta myös rakas ystäväni.



Itse ajattelen, että rakkaus on osaltaan tahdonkin asia. Tunteita tulee ja menee, mutta päätöksen siitä, että tahdon häntä rakastaa, voi tehdä ja siinä pysyä.



Minun mielestäni rakkaus on aaltoliikettä. Välillä on tasaisempaa vaihetta ja toisinaan liidellään aallon harjalla ihanassa rakkauden huumassa. Omaan mieheeni olen kymmenen vuoden aikana ehtinyt rakastua jo monen monta kertaa. (Ja sit taas välillä olen repimässä hänen kanssaan pelihousuni. Mutta sitä on elämä. :))



Aina ei kenenkään kanssa voi varmaan jatkuvasti tuntua siltä samalta kuin alkuhuumassa, mutta kyllä sinä niitäkin hullaantumisen tunteita saat ihan varmasti kokea vielä ja paljon!

totta kai siitä puuttuu se adrenaliini, joka tulee alussa lähinnä siitä epävarmuudesta, ettei tiedä tuleeko tästä oikeasti mitään vai ei, joten pitää olla jatkuvasti itsekin eri tavalla skarppina.



Mutta ei se pitkä parisuhde tarkoita, etteikö sitä "huumaa" ja mieletöntä fiilistä silti olisi mukana, se ei ole pinnalla joka kerta kun näkee toisen, varsinkaan jos suhteessa on lapsia mukana, mutta kun sille on aikansa ja paikkansa se huuma on siinä ja täydennettynä täydellisellä luottamuksella, että siitä huolimatta, että toinen oikeasti tuntee mut, on nähnyt pahimmillaan, silti rakastaa ja haluaa - mikä voisi olla sen parempaa huumaa - sanoisin siis, että tunteet vaan voimistuu ja paranee, mutta ei ole pinnalla ihan yhtä lailla joka sekunti kuten siinä alkuhuumassa.



Mutta tämä tilanne vasta 10 v naimisissaolon jälkeen. Toivon, että sama tai parempi 30 vuoden päästäkin.



ja niin kuin joku sanoi, tosi paljon on kyllä itsestäkin kiinni, ei se huuma ihan vaan itsestään säily tai syvene.

Wau! Justiinsa näin. Osasit pukea sanoiksi sen, mitä en itse osannut.



t. kakkonen

suhteemme alkoi ystävyydestä ja lämpeni rakkaudeksi jossain 5 vuoden kohdalla (siis oltiin jo eletty yhdessä nuo vuodet). Miehen puolelta suurta rakkautta jo alusta - siksi hän on varmaan jaksanut pitää suhdetta yllä kaikki nämä vuodet. Ei tämä vieläkään ole mitään suurta intohimoa eikä ylivuotavaa rakkautta mun puoleltani 15 vuoden jälkeenkään mutta kyllä tuo kumppanuus ja toisen arvostaminen on upeaa puolin ja toisin. Seksikin pelaa hienosti.



Ei rakkaus mihinkään välttämättä lopu, se vain muuttuu tilanteen mukaan.

minusta tuntuu että ne ns vakiintuu. Olemme olleet kohta 14 v yhdessä, 10 v naimisissa. Kaksi lasta 5 v ja 1 v 8 kk ja kolmatta odotan. Meille lasten saanti oli vaikeaa kahden ekan kohdalla, tuntuu että lasten myötä ollaan enemmän vaan hitsauduttu yhteen ja rakastan miestäni jopa varmaan jotenkin enemmän kuin alussa :) En usko että alkuhuuman tunnetta tulee ihan samanalaista ainakaan. Monia eroja tullut lähiaikoina miettinyt että mikähän on ollut perimmäinen syy, tuntuisi pahalle erota, koska tosiaan niin paljon rakastan.

Kukapa sitä osaisi rakkautta kuvailla ja kertoa miltä pitäisi tuntua?



Mä olen ainakin erittäin rakastunut edelleen ja tunnen oloni mielettömän rakastetuksi ja se myös usein toisillemme sanotaan.

12 vuotta! :D



-7-

että se alkuhuuma ois lopulta tuhoisaa, jos jäisi päälle. Siis tuhoisaa muille ihmissuhteille. Meillä varmaankin näin, sillä oli todella vahva tunne, että pitää olla yhdessä koko ajan. Olemme olleet nyt yhdessä 15 vuotta, tunne on toki erilainen kuin alussa, mutta pois en vaihtaisi ;)