Kävitkö miehesi kanssa keskustelut lapsenhoitovastuusta ENNEN lasten hankintaa?

tuossa vaiheessa enemmän puhuttua kuin kuunneltua. Ja moni hölpöttää asioita, joita ei ole aikomustakaan toteuttaa eli voi luvata mitä vaan, kun kun lapsi sitten todella on olemassa niin vedetään lupaukset viemäristä.

tiesin, että jaksan hoitaa lapset vaikka mies sairastusi, kuolisi, lähtisi mitä vaan.



Yhdessä hoidamme muksut, päävastuu lastenkasvatuksesta on mulla, koska olen siinä hyvä ja homma hoituu ihan luonnostaan

edes lähteä normaaliälyisen ihmisen kanssa puhumaan. Siis tottakai jokainen normaali mies tajuaa, että vauva on yhtä paljon hänen vauvansa, ja sitä hoidetaan ihan yhtä paljon. En minä käynyt ikinä tuollaisia keskusteluja, eikä mitään ongelmia ole koskaan ollut.



Itsestä tuntuu, että jos tuollaista asiaa joutuisi miehen kanssa puhumaan, niin ei ehkä olisi viisasta koko vauvakuvio tuohon suhteeseen.

mutta kyllä tää työmäärä silti on yllättänyt!

ja hoiti lapsensa todella mallikkaasti.

Keskustelimme pelisäännöistä ja vastuunjaosta ennen lapsen alulle panoa. Mies tahtoi lasta enemmän kuin minä, oli jopa lievästi pakkomielteinen :).



Odotusajan lopussa mulle selvisi jo ettei tuota retaletta saa kiinnostumaan edes perusasioista. Aina oli menoja, töitä, harrastuksia, kauppareissu joka kesti 3-4 tuntia kun piti piipahtaa samalla terassilla istumassa ja nauttimassa auringosta. Minä sitten lääkärin määräyksestä makasin yksikseni kotona täyslevossa (supistukset tosi pahoja jo viikolta 25 alkaen). Mies ei missään nimessä tahtonut edes osallistua synnytykseen (joka olikin sitten sektio). Onneksi oli isosisko tukena.

Tytön synnyttyä jaksoi olla enemmän kotona vajaa kaksi viikkoa jonka jälkeen sama meno on jatkunut. Ennen raskautumista mies viihtyi kotonakin, tytön syntymän jälkeen kaikki menee perheen ja kodin edelle. Hän tekee töitä ja harrastaa kavereineen, minä hoidan kodin ja olen käytännössä kuin yksinhuoltaja. Olen jo hyväksynyt tämän asian, enkä odota mieheltäni yhtään mitään. Ainakin tiedän että pärjään varsin hyvin ilman miestäni. En ole täysin onneton mutta mielelläni olisin onnellisempi ja tahtoisin itsekin joskus nukkua pitempään tai käydä esim kaupassa ihan yksikseni. Mutta ei niin ei.

ollaan kyllä. Mies ei silloinkaan lupaillut mitään 50/50-juttuja, mutta kuitenkin sellaista "sopivaa diiliä". Todellisuudessa on kuitenkin käynyt niin, että vain minä olen joutunut luopumaan vapaudestani ja jos haluan tehdä jotain ilman lasta, on erikseen pyydettävä ja perusteltava miestä olemaan lapsen kanssa (jolloin hän saattaa luvata ja perua töiden takia viime hetkellä tai vetää jonkun ihme "jaa, että mun nyt taas täytyy täällä istua muksun kanssa sohvalla"-sekoilun, joten yleensä pyydän jonkun toisen)ja toisin päin sitten toimii edelleen ilmoitusluontoisesti. Pidän tilannetta tosi epäreiluna, mutta ei se maailma siihen kaadu. Niin voi kuulemma toimia, koska olen kotiäiti(joka oli kai synonyymi lapsenhoidolle 24/7). Silloin, kun itselleen sattuu sopimaan, viettää kyllä pitkiä aikoja lapsen kanssa ja hyvin menee. Säännöllisin väliajoin vedän herneet nenään tästä totaalieriarvoisuudesta, mutta pystyn elämään asian kanssa niin kauan, kun muitakin hoitajia on saatavilla edes joskus.



Ihmettelen kuitenkin niitä,jotka ei ollenkaan keskustele asiasta etukäteen. Monille on tainnut tulla tosi karvaita pettymyksiä.

Mies oli alunperin hieman vastahankainen koska hänellä oli jo edellisestä liitosta lapsia, ja tiesi tasan tarkkaan lapsiperhe arjen.

Mutta etukäteen keskusteltiin kaikki, eikä ikäviä yllätyksiä ollut. Mis osallistui paljon enemmän lapsen hoitoon kun oletin, ja hoitovapaan pituus ja taloudelliset vaikutukset miettittiin jo etukäteen.

edes lähteä normaaliälyisen ihmisen kanssa puhumaan. Siis tottakai jokainen normaali mies tajuaa, että vauva on yhtä paljon hänen vauvansa, ja sitä hoidetaan ihan yhtä paljon. En minä käynyt ikinä tuollaisia keskusteluja, eikä mitään ongelmia ole koskaan ollut. Itsestä tuntuu, että jos tuollaista asiaa joutuisi miehen kanssa puhumaan, niin ei ehkä olisi viisasta koko vauvakuvio tuohon suhteeseen.

Aloituksesta tuli lähinnä mieleen koiraa hinkuvat lapset, eikä kaksi perhettä perustavaa aikuista.

ja ilmeisesti miehestäkin, koska eipä ole tarvinnut menoista ja lastenhoidosta vääntää. Toiset ovat aikuisia ja toiset leikkivät sellaista.

Itse en aikana ennen eskoista edes tajunnut miten paljon lapsi muuttaa elämää. Tai siis tietenkin sen verran, että elämä keskittyy enemmän kotiin ja esim. bilettämään ei niin vain lähdetäkkään, mutta se kun ei koskaan ole minulle tai miehelle ollut mikään tärkeä juttu niin aika toisarvoiselta se "rajoitus" tuntui. Yllätyksenä sen sijaan tuli se miten sitova pieni vauva on ja miten kova ääni siitä lähtee kun se huutaa koliikkia. ;) Yllätys oli se miten vähän vauva voi yössä nukkua ja päivälläkin uni voi tulla vain pätkissä ja miten totaalisen väsynyt sitä voi olla kun nukkuu todella huonosti pidemmän aikaa. Näistä emme siis todellakaan osanneet etukäteen jutella, mutta koska mieheni on älykäs ja empaattinen ihminen, joka rakastaa minua ja haluaa minulle hyvää, hän ihan oma-aloitteisesti ymmärsi ottaa kotityöt kontolleen ja vähentää omia rientojaan, joita ei kyllä edes ennen raskautta niin hirveästi ollut.



Itse olen kyllä sitä mieltä, että asioista on hyvä keskustella ennen vauvaa, mutta ihan oikeasti aika moni asia voi tulla yllätyksenä matkan varrella. Kaikkea ei mitenkään pysty ennakoimaan ja sopimaan etukäteen ja minusta on aika hedelmätöntä alkaa jauhamaan "mitäs ette etukäteen sopineet" vaan miettiä sitä miten toista osapuolta saisi heräteltyä todellisuuteen ja muuttuneeseen tilanteeseen jos tämä ei sitä itse tajua.

Nyxällä oli lapsi ja näyttöä 100-prosenttisesta huolenpidosta jo ennestään, joten ei enää tarvinnut keskustella.

http://www.netikka.net/knuutti/Hupijutut/vauvakuume.htm

Eräs Palsta mamma esitteli tuota hupijuttua omana keksintönään vauvapalstalla.

Minulla oli 2 lasta kun tapasin mieheni. Ehdin muutaman vuoden seurata mieheni kelpoisuutta isäksi. Emme keskustelleet hoitovastuusta ennen yhteisen lapsemme syntymää.

Tiesin kokemuksesta, että isä hoitaa kiitettävästi oman osuutensa.

<a href="http://www.netikka.net/knuutti/Hupijutut/vauvakuume.htm" alt="http://www.netikka.net/knuutti/Hupijutut/vauvakuume.htm">http://www.netikka.net/knuutti/Hupijutut/vauvakuume.htm</a&gt;

Minulla meni tuohon tahtiin 5v mutta onneksi en tehnyt tuota testiä tai olisi jäänyt lapset tekemättä :)

mutta luotin kyllä koko ajan siihen että mies hoitaa isän tehtävät niinkuin minä hoidan äidin. Näin on ollutkin.

En oikein tiedä mitä sellaiset juhlalliset keskustelut etukäteen (varsinkin jos lapsia ei ole ennestään) auttavat. Pieni vauva muuttaa elämää niin paljon, että kaikki ylevät periaatteet ja sopimukset lentävät ikkunasta ulos ja maalaisjärki jä käytännöllisyys otetaan käyttöön. :)

Kyllähän me muutenkin puhutaan, ei sen tartte olla virallista pönötystä. Herran jesse, kai pariskunnat suunnittelee, miettii, unelmoi ja puhuu niistä toisilleen. me ollan ennen avioliittoa puhuttu millaisa käsityksiä ja toiveita meillä siitä on. Ennen lasta puhuttiin ja mietittiin, miten se elämä tulee muuttamaan. Ajankäytöstä, mun vuorotyöstä, asunnon koosta, auton tarpeellisuudesta. Osa ihan konkrettista , osa toiveita.

En mä ole ajatustenlukija, moni miehen ajatus tai toive on voinut hiukan ylläättä, toisaalta yllätti miehen romanttiset ja kuniit ajatukset meidän elosta ja liitosta.

Se kyllä mielestäni vahvisti parisuhdetta. Mutta mielestäni tuollainen keskustelu kuuluu parisuhteeseen.

keskustelua ennen enkä jälkeen, ei ole ollut ongelmia. Ei meillä aikuisilla ole pahemmin niitä viikonloppurientoja muutenkaan ollut ja harrastukset on edelleen samat kuin silloin lapsettominakin.

Jos epäilyttää, onko molemmilla samat toiveet ja ennakko-odotukset, niin tietysti on hyvä keskustella asioista jo etukäteen, myöhäistä sitten kun lapset ovat jo syntyneet.