Trumpin hallinto ehdottaa: ei enää raportteja päästöistä
Vuonna 2010 käynnistetty ohjelma kattaa yli 8000 laitosta, jotka aiheuttavat yhteensä 85-90 prosenttia maan päästöistä.
Ehdotus on jatkoa Trumpin hallinnon aiemmille päätöksille heikentää maan ilmastotoimia. Aiemmin Trump on muun muassa leikannutliittovaltion rahoitusta ilmastotutkimuksesta.
Trump sai viime vuoden vaalikampanjansa aikana satoja miljoonia dollareita fossiilisten polttoaineiden teollisuudelta. Presidenttinä hän on edistänyt voimakkaasti uutta öljy-, kaasu- ja hiilituotantoa.
Yhdysvallat on yksi eniten kasvihuonekaasupäästöjä tuottavista maista maailmassa.
Järkyttävää touhua. Trump on kyllä ihan pimee päästään.
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ehdotus, ihan turhaan niitä lasketaan.
juurikin näin
ja EU:ssa ei ole mitään tunnuslukuja siitä paljonko ilmasto on mukamas parantunut suomalaisilta varastetuilla ilmastomaksuina, ei mitään lukuja ja silti rahastetaan, käsittämätöntä
toivottavasti saadaan pian Trump EU maat tuhonneen Ursula Von Der Leyenin tilalle
Aina kun ajattelee, ettei Trumpin hallinto voi olla huonompi, se tekee jotain tällaista.
Ne pyrkii kai valtion pilaamisen maailmanennätykseen.
Vierailija kirjoitti:
toivottavasti saadaan pian Trump EU maat tuhonneen Ursula Von Der Leyenin tilalle
Iigori turpa kiinni.
Hyvä että vouhotus loppuu. Vihvassu kuuluu leirille...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
toivottavasti saadaan pian Trump EU maat tuhonneen Ursula Von Der Leyenin tilalle
Iigori turpa kiinni.
kerrotko mitä hyvää EU Ursula on tehnyt Suomelle, olisiko jokin esimerkki, ei taida löytyä? vai keskustellaanko valtavista maksuista, valtavista korruptioista sekä islam-muslimi invaasiosta alkuun?

Mites "2020-2025- iigori", joko keskustellaan niistä 200 miljardista, jotka Putin varasti teiltä?
Trump näyttää oikeaa mallia, upeaa.
Vierailija kirjoitti:
Trump näyttää oikeaa mallia, upeaa.
Persuiigorit voi muuttaa Venäjälle, jos tuo meno innostaa.
Viron kautta pääsee helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trump näyttää oikeaa mallia, upeaa.
Persuiigorit voi muuttaa Venäjälle, jos tuo meno innostaa.
Viron kautta pääsee helposti.
Igor trollilla on vaikea vuosi kun Trump on niin suosittu maailmalla :).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trump näyttää oikeaa mallia, upeaa.
Persuiigorit voi muuttaa Venäjälle, jos tuo meno innostaa.
Viron kautta pääsee helposti.
Mistä maasta käsin tämä trolli kirjoittelee, ei asu ainakaan Suomessa?

Epäsuosituin pressa ikinä jopa omassa maassaan, iigori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trump näyttää oikeaa mallia, upeaa.
Persuiigorit voi muuttaa Venäjälle, jos tuo meno innostaa.
Viron kautta pääsee helposti.
Mistä maasta käsin tämä trolli kirjoittelee, ei asu ainakaan Suomessa?
Sinä taidat kirjoittaa Makedoniasta käsin. Sinnehän Putin kaataa rahaa trollitehtaisiin.
Vierailija kirjoitti:
toivottavasti saadaan pian Trump EU maat tuhonneen Ursula Von Der Leyenin tilalle
Joo ei kiitos. Minä en ainakaan todellakaan kaipaa edes Von Der Leyenin tilalle jotain oranssia vajakkipelleä. VDL on huono, mutta Trump on umpipaskaa.
Mutta tämä trumpin päätös on hyvinkin järkevä. Ei noissa ilmastotoimissa ole sitten niin mitään järjen hiventäkään ja oikeinkin mainio säästökohde lopettaa tyhjänpäiväiset mittaukset.
Energiaköyhän Eurooppan ilmastovaivat. Antakee armoa.,..
Hyvä ehdotus, ihan turhaan niitä lasketaan.