Oletko jättänyt taaksesi jonkun, jota rakastat yhä?

Järjen mukaan pitäisi jättää rakastamani mies historian havinaan. En vain jotenkin pysty elämään ilman häntä. 

Syy: miehen järjetön mustistelu ja siitä johtuva ilkeä käytös.

Olen. Toinen ei halunnut hoitaa omia ongelmiaan. 

Olen. En kajoa varattuihin. 

Eikä hän ole todellakaan ilkeä koko ajan eikä yleisesti puhu pahaa ihmisistä. Hän vain jotenkin napsahtaa aina välillä. Ei huuda eikä riehu, vaan kiukuttelee ja jankuttaa.

Mietin eilen (yhden keskusteluketjun vuoksi) että jos olisin valinnut yhden miehen seurusteluun nuorena, miten se olisi mennyt. Pahoittelen sen miehen puolesta käytöstäni, olin silloin ahdistunut. Ehkä hän seurusteli muualla sitten. Mutta koin että hän ahdisteli netissä joitakin naisia, eli siksikin parempi ettei jatkanut. Ei tietoa miksi ihminen miettii vanhaa asiaa.

Tiesin heti, ettei meistä voisi tulla oikeassa elämässä paria, koska olisimme tukahduttaneet toisemme. 

Yhä kohdatessamme kemia on kaikkien havaittavissa. Silti on selvää, ettei koskaan.

Olen. Vastoin tahtoani tosin. Tulen viettämään loppuelämäni sydän verillä, nähden hänestä valveunia joka päivä pitkin päivää. En suosittele tätä kenellekään, olen vanhentunut yhdessä vuodessa 10 vuotta.

Rakastan jollain lailla. Mutta lopetin suhteen koska hän käyttäytyi huonosti koko ajan. Oli epärehellinen ja köytös vaihteli. Hän pysyi koko ajan etäällä kun minä halusin olla avoin ja lähellä. Se kävi niin kuluttavaksi että lopetin suhteen. Todella raskas päätös mutta nyt kun yhteydenpito on ollut kokonaan poikki puoli vuotta emmekä ole nähneet vuoteen, voin paljon paremmin. Surullinen olen toki ja kaipaan. Meillä oli parhaimmillaan telepaattinen yhteys ja sellaista ei pääse kokemaan kovin usein tässä elämässä. Mutta haluan rakastaa ihmistä joka kohtelee minua rakastavasti ja kunnioituksella.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Vastoin tahtoani tosin. Tulen viettämään loppuelämäni sydän verillä, nähden hänestä valveunia joka päivä pitkin päivää. En suosittele tätä kenellekään, olen vanhentunut yhdessä vuodessa 10 vuotta.

Pahoitteluni. Ja voimia sinulle. Voitko avata, miksi vastoin tahtoasi

Joo... 53 vuotta sitten. Hän kuoli :(

Joskus on ollut tunteita, mutta suhde ei syystä, tai toisesta ole ollut sopiva, tai järkevä asia. Kerran oli mies, jonka äiti ei voinut sietää minua. Sen takia lopetin koko suhteen. Ja kerran mies teki jotain, joka vei luottamuksen, vaikka tunteita ja halua jatkaa muuten olisi ollutkin. 

Se on huono ajatus käydä pelkällä tunteella, koska sitten ajautuu ihmissuhteisiin, jotka ovat vaikeita ja tuhoisia. Sitäkin tuli nuorena kokeiltua, ei ollut hyvä idea. Pelkkä rakkaus ei riitä. 

Vähän vaikea vastata. Olen jättänyt useammankin, olosuhteiden pakosta. Elämäntilanteet veivät eri suuntiin, jopa eri mantereille. Ei vaan jaksanut sitä etäsuhteilua joten vaikka teki kipeää, päätin antaa armoniskun niille suhteille ja vapauttaa molemmat osapuolet. Mutta rakastanko yhä, sitä en mene enää allekirjoittamaan. Rakastin pitkään, vuosia, jopa yhtä aikaa pariakin entistäni. Tunteet kuitenkin väljähtyivät ajan myötä ja harvoin enää muistelen. Sattui kuitenkin omituisesti niin, että juuri pari yötä sitten näin unta eksästä. Suutelimme intohimoisesti, mutta jotenkin kömpelösti kuin teini-ikäiset keltanokat. Entinen luontevuus oli poissa. Kokemus oli niin voimakas, että muistin sen herätessäni ja tulen varmaan muistamaan vielä pitkään. En lainkaan tiedä, miten hänen elämänsä on mennyt, tai onko edes hengissä enää, mitä vain on voinut sattua, kun niin pitkä aika on kulunut.