Kauan on teidän mielestä ok toimia "ilmaisena" terapeuttina?

Ap jatkaa vielä. Olen ihminen, jolle on ilmeisesti helppo avautua ja vedän puoleeni tämän kaltaisia tapauksia. Olen vihainen siitä itselleni, että en katkaissut tätä aiemmin. 

Yks vinkki elämään: Auttakaa aina potentiaalia, ihmistä kuka on tehny itse perus työn itsensä kanssa, mutta tarvitsee sen pienen kädenojennuksen kivutakseen ylös. Jos te autatte kitisijää niin te saatte auttaa sitä niin kauan kunnes te tiputte sinne missä sekin on. Se haluaa aina lisää, tekee normin siitä. Teiän ei tarvi auttaa jokaist vastaantulijaa näyttääksenne hyvältä. Muistakaa se

0 minuuttia. 

Mä sanoin sukulaiselle, et voiskos joskus jutella jostain muusta kun on kaks vuotta valittanut exästään. Hän suuttui ja katkoi täysin välit. Ei siis kertakaikkiaan kertaakaan puhunut yhtään mistään muusta. No hyvä se on näinkin. 

Tuollaiselle tyypille sanoisin, että nyt on aika mennä eteenpäin ja täyttää oma elämä muulla, kivalla sisällöllä, kuin hirviöeksällä. Jos ja kun se ex on niin hirveä niin eikö ole vaan onni että vei roskan lailla itsensä ulos.

5 min.

Tämän sanon kolme vuotta kroonista kiukuttelijaa kuunnelleena. Hän muutti onneksi pois, joten katkaisin kaikki yhteydet. 

Rajojen vetäminen ihmisten kanssa on yksi elämän tärkeimmistä opeista. Joskus sen oppii vasta kun rajoja on rikottu niin paljon että ihminen uupuu ja ahdistuu. Rajoja voi vetää lempeästi mutta on oltava päättäväinen. Ja suojeltava itseään rajattomilta ihmisiltä ja heidän tunkeutumiseltaan kaatamaan taakat harteillesi. 

Itse olen ollut ilmaisena terapeuttina rakkaalle ystävälle ja sukulaiselle, ja se on ollut tärkeää. Suhde vuorovaikutteinen ja tasa- arvoinen. Sitten on niitä joilla on vain minä-minä-minä- viestejä ja kuormittavat poikkeuksellisella tavalla muita kun elämässä vaikeuksia. Sellaiselle olen oppinut laittamaan sen rajan. Ja neuvonut ammattilaisen pakeille koska omat voimavarat ja taidot ja ennen kaikkea aika eivät riitä. Enkä edes halua olla jonkun puolitutun "terapeutti". Enkä halua tietää muiden asioista niin perusteellisesti. 

Vierailija kirjoitti:

5 min.

Tämän sanon kolme vuotta kroonista kiukuttelijaa kuunnelleena. Hän muutti onneksi pois, joten katkaisin kaikki yhteydet. 

 

Jatkan: kuopiolaiset, varokaa Ailaa. Hän on rutto.

Olen kuunnellut n. 30 v kaveria, joka on kyllä käynyt terapeuteilla myös koko tuon ajan. Toista kaveria kuuntelin n. 20 v ennen kuin hän katkaisi välit, kun suuttui väärinkäsityksestä. Aina on uusia ongelmia. Suhteet varmaan olisivat vastavuoroisia, mutta itse en halua penkoa tuntemuksiani enkä puhua esim. työpaikan ongelmista ulkopuolisten kanssa, työkavereitten voin niitä seuloa

0-3min.

Siihen saakka kun omat voimavarat riittää. Enempää ei tarvitse eikä välttämättä sitäkään vaan voi ehdottaa terapeuttia tarvitsevalle ihan ammattiavun hakemista. 

Kiitos paljon vastauksista. Minulla on tosiaan näköjään edelleen vaikeuksia vetää rajoja muille ihmisille. Tämä sama kaava toistuu aina. Minuun ottaa yhteyttä vanha kaveri/tuttava ja hetken kaikki vaikuttaa mukavalle ja leppoisalle. Kunnes ensin pikkuhiljaa alkaa avautuminen, kunnes se on jokapäiväistä ja sitten tunnen nikeltyväni. Ja lopuksi minulle suututaan.

Ja kanssani on tietysti helppo olla, kun en juurikaan puhu mistään itseeni liittyvästä syvällisestä asiasta, kuin todella tärkeille ihmisille ja heitä tässä maailmassa on yksi. Ja hänellekin vain hieman. Löydän siis myös itsestäni syyllisen tähän asiaan. Ap

Mä jaksoin puoli vuotta kuunnella sitä paasausta ja katkeraa tilitystä, olivat eronneet mutta silti kävi tavaroiden takia siellä eli pakkasi yms, sit valitti mitä hån taas teki eli se mies yms, sanoin muutaman kerran että älä käy joka viikonloppu  no pakko kuulemma, eikä mikään päivä ollut sellainen että jostain olis valittanut, marissut yms, lopulta pistin estolle,, ahdisti aina kun puhelin soi. 

Olin aikoinaan kahdelle kaverilleni kaatopaikka.

Ei koskaan enää.

Molemmat vielä ihmettelivät, kun katkaisin välit.

Aina voi sanoa, että -minulla ei ole oikein kykyä ja osaamista auttaa,mutta kun kuuntelen sua,niin kun on noin vaan pinnalla yhä nuo sun ongelmat, sun kannattais mennä puhuu ulkopuoliselle. -

Mutta jossain määrin ystävällekin pitäis voida avautua luottamuksellisesti, puolin ja toisin olla tukena elämänkäänteissä. Juu on vaikea jos kuormitut. Ja sen rajan vetäminen, että oma jaksaminen on jo rajoilla.

Saatko sinä omaa puhenvuoroa Sinun kuulumisista, kyseleekö hän mitä sulle oikein kuuluu- Onko kohtaamisenne vuorovaikutteista yhä.

Se, että sanot- Mä en jaksa enää kuunella sua- Silloin voi olettaa ,että se ymmärretään väärin ja ystävyysero tulee. Se tuntuu pahalle kun jo valmiiksi on paha olo. Ai säkin...

Yritä ohjata toisaalle nyt hänet, etenkin kun jäänyt jumiin. " Saat parempaa näkökulmaa kuin mitä multa voit saada"

Minulla on lyhytaikainen exä jonka kanssa koko homma päättyi todella pahasti ja rumasti. Ymmärtääkseni sairastuin jollakin tavalla siitä kaikesta ja elämämme menivät eri teitä. Vuosikausia - kausittain - asia painaa minua aivan hirveesti. Silloin olen kirjoitellut hänelle yksipuolisesti mietteitäni kaikesta välillämme. Hän ei vastaa mitään mutta toivon että hän hyötyy kirjeistäni sellaisella tavalla että tilanteemme voisi normalisoitua jossakin vaiheessa. Voi tietysti olla että hän kokee kaiken ja on kokenut kaiken pelkkänä häirintänä. En kuitenkaan ole koskaan ole uskonut että ilman mitään selvityksiä on mahdollista painaa koko asia pelkästään villaisella. Jotenkin tuntuu siltä kuin nyt oltaisi landattu siihen tilanteeseen mihin muinoin jäätiin. Kun on eletty koko elämä tähän päälle niin saatetaan olla samankaltaisessa elämäntilanteessa. En tunne olevani mikään 'maksuton terapeutti' vaan terapian osapuoli jossa minua auttaa asioista kirjoittaminen kun ei ole ketään jolle näistä puhua - paitsi tämä tyyppi itse. Voi olla  että hän on estänyt numeroni, mutta en tiedä.