Lasten harrastukset alkoivat ja vain lauantai
Minulla vapaa, jolloin ei tarvitse kyyditä. Joonakin iltoina kaksi harrastusta. Onko muillakin näin?
Kommentit (7)
Ja harkat 5-6krt/vko, jonain päivänä onneks kahdet harkat joten ei tarvii joka ilta kuskata. Tietty vapaaehtoiset vanhempien jutut vie aikaa joskus myös ja välillä harkkoja on esim. kuutena päivänä viikossa. Yleensä vien lasta neljänä päivänä viikossa. Keskimmäinen harrastaa kolmena päivänä viikossa joten eipä mullekaan jää kun yks vapaailta. Olispa kätevää jos lasten harrastukset olisivat kaikki samoina päivinä niin sitten vapaailtoja ois enemmän.
Ollaan viritelty kimppakyytejä, en tiedä vielä miten lähtevät vetämään. Yrittää kannattaa ainakin!
Kaksi vanhinta lasta harrastavat pari kertaa viikossa molemmat ja kulkevat itsenäisesti bussilla harratuksiinsa. Vanhin menee suoraan koulusta ja toinen käy välillä kotona.
Onneksi voidaan miehen kanssa kuskata vuorotellen, ettei tarvitse kummankaan ihan joka ilta olla menossa. Lasten harrastukset ovat kuitenkin meille tärkeitä ja haluamme suoda heille mahdollisuuden harrastaa, joten ei parane valittaa. :) Meillä ei ole harrastuksia sellaisella etäisyydellä, että lapset vielä tämän ikäisenä voisivat kulkea niihin itsekseen.
mutta ei onneksi ihan joka päivä. Viikonloput ja torstait ovat sentään vapaat harrastuksista.
Nelivuotias harrastaa vain kerran viikossa ja kolme vanhinta(7,9 ja10v) kaksi-kolme kertaa viikossa. Lähimmät harrastukset onneksi kylillä 7km päässä ja pisimmät 30km päässä.
Rasittavinta on, kun pitää aina raahata koko konkkaronkka mukana, harvemmin mies ehtii kotiin katsomaan pienempien perään.
ke, pe ja su vapaa.. lauantaisin vain 2kk kestävä luistelun opettela eli muuten lauantaikin. Tää on näin hyvä. Kaikilla 2 pv/vk harrastus. Jaksaa kuskata :)
hyvänen aika! Aika harrastusähky tuollaisesta tulee. 10-vuotiaalla on yksi viikottainen urheiluharrastus ja yksi kerran kuussa tapahtuva, ihan tarpeeksi meille. Muun ajan juoksee kavereiden kanssa pihalla ja harrastaa kotona erilaisia juttuja.
En yksinkertaisesti jaksaisi sitä kuljetusrumbaa. Mies on paljon työmatkoilla, joten se jäisi aika paljon kontolleni. Harrastusten täytyy löytyä kotikulmilta ja joka illaksi ei haalita harrastuksia.
Lapsellani on kaveri, jota odotti koko kesän lomilta kotiin. Eipä tuota kaveria voi enää tavata kun harrastaa 3-4 iltaa viikossa.