Miksi traumatisoituneet käyttäytyvät niin vaikeasti myöhemmin elämässään?

PTSD on vaikea hoidettava, ja terveydenhuollosta siihen ei juuri apua saa. 

Kansainvälisesti lähinnä mdma-terapia on ollut tutkimuksissa lupaava, mutta eihän sitä täällä ole saatavilla vielä varmaan ikuisuuksiin. 

Se trauma on osa heitä, osa persoonaa etenkin,jos on tullut lapsuudessa.

Jahas, alapeukuttaja Aatu is back.

Missä meinasit, että hoidattaisivat? Ihanko luulet, että on olemassa joku sellainen taho, joka hoitaa, kun vaan menee kysymään? 

Kuten?

Traumat muokkaa persoonaa. Ei voi mitään.

Mieheni on nyt mennyt terapiaan lapsuudenajan traumoista, mutta en usko, että mitään on juuri tehtävissä. Hänen äiti-traumansa vuoksi hän on tuhonnut parisuhteen, mielenterveyteni ja oman mielenterveytensä. Pyysin häntä terapiaan jo 12 vuotta sitten, mutta ei hänellä ollut tarvetta. Nyt kun kaikki on hänen tekojensa seurauksena mennyt totaalisen solmuun, on hän saanut sen aikaiseksi, mutta matkalla tehnyt hirveitä tekoja.

Vierailija kirjoitti:

Kuten?

Tämä on hyvä kysymys eli miten on ap? Kiukuttaako, että ihminen ei esim. hyväksy enää huonoa kohtelua vaan puuttuu siihen ja ehkä satunnaisesti myös vähän äkäisemmmin? Ei siedä valheita, kavahtaa inhottavia kavalia ihmisiä? Varoittaa heistä ehkä myös muita? Ajaa oikeudenmukaisuutta, puuttumista kiusaamiseen, vallan väärinkäyttöön, rikkeisiin ja rikoksiin? Oma traumatausta näkyy ainakin vain tällä tavalla päänsärkyjen, uniongelmien ja satunnaisen ylivirittyneisyyden lisäksi ja noistahan ei ole ulkopuolisille haittaa ja olen luontaisesti myös yksineläjä eli ei ole vaivaa läheisillekään. Mikä tuossa on siis vaikeaa sinulle tai muille?

Aloittajan kommentti ilmentää itsessään traumatisoimista, ei pysähdytä kysymään miksi muiden ihmisten elämä vaivaa niin kovin omaa olemista ja onko se aidosti sen arvoista 

Kyllähän mä hoidan ihan itseopiskelulla, vertaistuella voimien mukaan, pitämällä huolta terveysestäni. Lepo, liikunta, ravinto.

Harmi vaan, että kaikki voimat menee siihen selviämiseen ja pärjäämiseen ja terveydenhuolto laittaa kapuloita rattaisiin minkä kykenee ja traumatisoi vaan pahemmin, vaikka joidenkin lääkärien mukaan kaikki on tehnyt pysyviä muutoksia aivotoimintaankin.

Vaikeudet on niiden ns normaalien ihmisten kanssa ja lähinnä heillä, ei kestä kuulla ja kuunnella vaikka itse kysyvät, en ala valehtelemaan. Onneksi mulla on se oma hullujen piiri, missä voin olla oma itseni ja tuetaan ja kannustetaan toisiamme tasapuolisesti. Hullu sanon kaikella rakkaudella.

Kerrotko miten tää hoidatus tapahtuu?

Voin tulla "hoitamaan" aloittajan pään ihan milloin tahansa...

Ei mua traumatisoituminen tehnyt muille ihmisille hankalaksi, tietääkseni. Itselleni vaan elämä muuttui hankalaksi.

Lähinnä lakkasi kiinnostamasta suurin osa pinnallisemmista ihmissuhteista, juhlat, baarit, keikat, kevyt hauskanpito jne. Että monen ihmisen elämästä kyllä katosin.

Koska hoitoa ei saa

Sellainen yleistys taas. Kävin miettimään, että miten minä/mun elämä poikkeaa niistä, joilla ei olisi ollut niitä kokemuksia (traumaattisia), joita minulla on. En ihan löydä muuta eroa kuin sen, etten pysty härskiyteen enkä oikein petokseenkaan. Olen opiskellut menestyksekkäästi, toteuttanut itseäni monin eri tavoin, myös taiteellisesti. Olen ollut pidetty työkaveri ja luotettava ystävä. Olen toki joskus dokaillut ja ollut depiksessä. Kaikki on hoidettu. Olen siis joutunut ponnistelemaan ja sietämään monenlaista. Se on kasvattanut myös joustamaan ja etsimään ratkaisuja. Ihan ite. En pysty hyväksikäyttämään ketään, mutta minua on voinut joskus huijata. Varmasti muitakin. Ehkä mulla on ollut joskus liian pitkä pinna. Ja viimeisinä viitenä vuotena on ollut piinaavat unihäiriöt. Mutta muuten, en keksi/tunnista eroja muihin kanssaihmisiin.

Itsellä on ainakin jäänyt persoonallisuuden osat traumaattisen lapsuuden johdosta integroitumatta, joten välillä on vaikeaa, jos se lapsiosa on pitkään päällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten?

 

Tämä on hyvä kysymys eli miten on ap? Kiukuttaako, että ihminen ei esim. hyväksy enää huonoa kohtelua vaan puuttuu siihen ja ehkä satunnaisesti myös vähän äkäisemmmin? Ei siedä valheita, kavahtaa inhottavia kavalia ihmisiä? Varoittaa heistä ehkä myös muita? Ajaa oikeudenmukaisuutta, puuttumista kiusaamiseen, vallan väärinkäyttöön, rikkeisiin ja rikoksiin? Oma traumatausta näkyy ainakin vain tällä tavalla päänsärkyjen, uniongelmien ja satunnaisen ylivirittyneisyyden lisäksi ja noistahan ei ole ulkopuolisille haittaa ja olen luontaisesti myös yksineläjä eli ei ole vaivaa läheisillekään. Mikä tuossa on siis vaikeaa sinulle tai muille?

 

Hyvin kirjoitettu, kiitos!

Lastensuojelussa näitä traumatisoituneita vanhempia on paljon. Yhteistä on pyrkimys sössiä sen lapsen elämää jatkuvasti. 

Minulla ei ole varaa terapiaan sitä saavat vain vielä työelämässä  olevat en ole enää työelämässä että saisin Kelan kustantamaa traumaterapiaa!as

Minua ei auta kukaan!as

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten?

 

Tämä on hyvä kysymys eli miten on ap? Kiukuttaako, että ihminen ei esim. hyväksy enää huonoa kohtelua vaan puuttuu siihen ja ehkä satunnaisesti myös vähän äkäisemmmin? Ei siedä valheita, kavahtaa inhottavia kavalia ihmisiä? Varoittaa heistä ehkä myös muita? Ajaa oikeudenmukaisuutta, puuttumista kiusaamiseen, vallan väärinkäyttöön, rikkeisiin ja rikoksiin? Oma traumatausta näkyy ainakin vain tällä tavalla päänsärkyjen, uniongelmien ja satunnaisen ylivirittyneisyyden lisäksi ja noistahan ei ole ulkopuolisille haittaa ja olen luontaisesti myös yksineläjä eli ei ole vaivaa läheisillekään. Mikä tuossa on siis vaikeaa sinulle tai muille?

 

Hyvin kirjoitettu, kiitos!

<3