Miten täältä pääsee ulos?

Joo, siis käydäänhän me lasten (3kpl) kanssa perhekahvilassa, kirjastossa, kaupassa, puistossa, milloin missäkin. Ja koiran kanssa lenkillä.



Mies tulee töistä noin klo 17. Kahtena iltana viikosta onkin sit aika hilata jompikumpi isommista ipanoista harrastukseen ja noin tunnin päästä hakea se pois. Siinä välissä kerkii just himaan laittamaan ruuan tulille. Sit syödään ja kohta onkin aika aloittaa iltahommat.



Muina iltoina usein mies käy töiden jälkeen kaupassa. (Ihan vapaaehtoisesti) ja sit ruvetaan laittamaan ruokaa. Eikä aikaakaan, kun alkaa iltahommat, että saa koko revohkan aikonas nukkumaan.



Jos koitan johonkin lähteä, mies alkaa ensin hämmästellä, että mitä asiaa sulla nyt mihinkään on ja hihkaisee vielä perään, että enkö mä ottais ees yhtä muksua mukaani. Tai sitten vanhin alkaa itse vinkua mukaan. Saati sit jos iskä kysyy, että ottasinko, niin siitähän se vinkukonsertti alkaakin. Jos lähden silti yksin, soitellaan perään, jotta koska sää tuut ja mihin sä oikein jäit.



Harrastuksia mulla ei ole. Joko on liian kallista tai sit mun romu polveni ei kestä semmosta mikä kiinnostaisi... Tai tekisin mä mieluusti käsitöitä, mutta en tarvitse kuutta apukättä kiitos vaan.



Kerran erehdyin kysymään, josko saisin ihan vallan vapaapäivän. Siis semmosen, ettei tarttis koko päivänä miettiä, mitä muksut syö, mihin aikaan, onko vaippa märkä tai onko jo päikkäriaika. Miehen suusta pääsi hämmästyneen järkyttynyt EI! Noh, ei sitten. Vastahan mä olinkin 1,5 vuotta sitten kylpylässä (mun äiti vei mut synttärilahjaksi lillumaan kaikenmaailman hoitoihin...) ja sitä sit muistellaan vieläkin. Ihan kuulkaa olin kaksi päivää ja kokonaisen yönkin poissa. Huisia.



Mies oli viime viikonloppuna tupareissa ja tänä viikonloppuna olis jotkut halvatun rapujuhlat. Ikävä kyllä mun tuttavapiirissä ei ole viime aikoina ollut juurikaan juhlia. Eihän sitä nyt ihan muuten vaan... Sitä edellisenä se oli jossain metsästysjutuissa parinsadan kilsan päässä. Juu, en oo kateellinen tai mitään... Enpä.. Mulla vaan ei ole mitään "järkevää tekosyytä" miksi pitäisi lähteä. Toisaalta kalliiksihan se tulee, jos kahvilla alkaa rampata iltaisin, kun kahvia voi juoda kotonakin. Saati sit että tekis jotain muuta. Ja mitäpä minä siihen oikeastaan sanomaan, emme ryve rahassa ja mun tulot kolmanneksen miehen tuloista. Vaikka rahat periaatteellisesti yhteiset onkin. (Ei nyt sentään tarvi kysyä lupaa karkkipussin ostoon tai ees puseron ostamiseen tms.)



Parin kuukauden välein tulee mitta totaalisen täyteen, painun ovesta pihalle suunnilleen raamit kaulassa ja SILLOIN kukaan ei yksinkertaisesti uskalla soittaa perään. Takaisin tullessa ipanat on todennäköisesti nälissään, päivällinen 2 tuntia myöhässä ja nukkumaanmenoaika kolkuttelee, mutta kun ei ne pyytäneet isältään ruokaa... Kyllähän hän laittaa, jos joku pyytää. Just. Kuvion tiedän jo lähteissäni, vituttaa jo valmiiksi, mutta pää hajoo, jos en mene.



En ees tenavana kestänyt, jos ympärillä oli koko ajan ihmisiä. Pakenin hyvin äkkiä johonkin omiin oloihini ja palasin sitten kun siltä tuntui. Noh, enpä ole 8 vuoteen ollut ainakaan kovin yksinäinen...



Miten täältä pääsee ulos???



Vaikka toisaalta. Sit pitäs ehkä vaihtaa pihavaatteetkin vähän siistimpiin ja mahdollisesti harjata tukka... Maksaneeko vaivaa?