Miksi jotkut naiset menettää oman elämänsä lasten myötä?

he ovat myös parempia vanhempia.

että on ihan eri asia ja lähtökohta puhua, jos on vain yksi lapsi tai lapsia on vaikka neljä. Samoin riippuu siitä onko yh, vai tasa-arvoisessa parisuhteessa oleva vanhempi. Tai siitä saako tosiaan sitä hoitoapua isovanhemmilta tmv. että vanhemmat pääsevät esim. syömään illallista ulos ravintolaan, leffaan jne.



Toisekseen jos lapset ovat jo reippaasti kouluikäisiä, ei niitä tarvitse hyysätä samalla tavalla kuin pieniä vauva-ikäisiä tai taaperoita. Perhe on sidottu ihan eri tavalla kiinni lapsen mukaiseen arkeen pikkulapsi-iässä, kuin että kotona odottaa 9-v. ja 13-vuotias. Hekin toki tarvitsevat läsnäolevaa aikuista, mutta eivät ole niin riippuvaisia aikuisista kuin pienemmät lapset. Äidin on paljon helpompi käydä jumpissa/salilla kun lapset ovat isompia, eikä esim. itkuinen vauva ole verottanut kaikkia voimia, vaan on vielä energiaa toimia kodin ulkopuolella arkivelvollisuuksien lisäksi (kodin hoito, pyykkäys, ruuanlaitto, siivous, kaupassakäynteineen jne.)

että on ihan eri asia ja lähtökohta puhua, jos on vain yksi lapsi tai lapsia on vaikka neljä. Samoin riippuu siitä onko yh, vai tasa-arvoisessa parisuhteessa oleva vanhempi. Tai siitä saako tosiaan sitä hoitoapua isovanhemmilta tmv. että vanhemmat pääsevät esim. syömään illallista ulos ravintolaan, leffaan jne.

Toisekseen jos lapset ovat jo reippaasti kouluikäisiä, ei niitä tarvitse hyysätä samalla tavalla kuin pieniä vauva-ikäisiä tai taaperoita. Perhe on sidottu ihan eri tavalla kiinni lapsen mukaiseen arkeen pikkulapsi-iässä, kuin että kotona odottaa 9-v. ja 13-vuotias. Hekin toki tarvitsevat läsnäolevaa aikuista, mutta eivät ole niin riippuvaisia aikuisista kuin pienemmät lapset. Äidin on paljon helpompi käydä jumpissa/salilla kun lapset ovat isompia, eikä esim. itkuinen vauva ole verottanut kaikkia voimia, vaan on vielä energiaa toimia kodin ulkopuolella arkivelvollisuuksien lisäksi (kodin hoito, pyykkäys, ruuanlaitto, siivous, kaupassakäynteineen jne.)

sitä jakois muutakin kuin nyykiä kotona. Ja onneksi mulla on mies, jonka mielestä isäkin voi ottaa vastuuta ja olla iiden lasten kanssa ilamn äidin jatkuvaa läsnäoloa.

Joo en ymmärrä minäkää sitä että jotkut äidit lakkaavat huolehtimasta itsestään kun lapsi syntyy. Ei jakseta huolehtia hygieniasta,ulkonäöstä,kuntoilusta,kun lapsi/lapset menee nukkuu mennää sohvan äären sipsipussi ja cola kädessä ja rojahdetaan sihen.



Sitten märistään kun mies ottaa nuoremman ja lähtee eri teille, laiskamato naiset mikä hitto teitä vaivaa,roudatkaa läskiperseenne ulos liikkumaan :)

uppouduin vauvani maailmaan ihan täysillä, enkä nähnyt siinä mitään pahaa tai väärää, olin hyvässä uskossda, että juuri minä teen asiat hyvin ja oikein. Miksi? En tiedä.

Mulla tuo vaihe kesti 3,5 vuotta.

Ei ole sukulaisia auttamassa, ja kuopus sairastelee paljon.



Kaikilla niillä naisilla, joilla on omat harrastukset yms. on isovanhemmat ja muut sukulaiset auttamassa. Yksikin 9-vuotiaan ja 7-vuotiaan äiti ei ole koskaan vienyt kumpaakaan lasta mihinkään harrastukseen. Isoäiti ja isoisä kuskaa. Hakevat päiväkodilta ja tuovat kotiin.



Samaten ko. isovanhemmat tarjoaa mökkinsä käyttöön niin, että perhe vain pölähtää sinne lomalle. Kaikki on siivottu valmiiksi, jääkaappikin täytetty.



Ja kun äiti siivoaa kotona (ehkä kerran vuodessa, muuten käy siivooja), hän vain kasaa ylimääräiset tavarat eteiseen. Isovanhemmat sitten kuskaa keräyksiin jne.

Itse viihdyn kotona enkä kodin ulkopuolisissa harrastuksissa. Miksi se on sinulle ongelma?

Ei kaikki löydä niin hyvää työpaikkaa, että olisi siellä jotenkin intohimoisesti, kyllä mä ainakin säästän intohimoni kotii. Työ on mulle vaan työtä ja käyn siellä rahan takia, jos olisi mahdollisuus niin lopettasin just.



Kyllä mä vapaa-aikaa vietän, leffoissa kavereiden/miehen kanssa. Sisarusten kanssa kahvitellen useita kertoja viikossa jne. Ei vaan löydy aikaa kuin parille hyvälle ystävälle.

Jos nainen on uranainen (=tekee pitkää työpäivää) ja sen lisäksi harrastaa ja viettää aikaa ystävien kanssa niin missä välissä hän ehtii olla hyvä äiti? Uskon sen että on ns hyvä äiti silloin kun on lastensa kanssa mutta kuinka paljon hän ehtii olla lastensa kanssa? Se, mitä lapsi eniten tarvii, on nimenomaan AIKAA vanhemmiltaan.

Tunnen naisia, jotka ovat hyviä äitejä, uranaisia, mutta ehtivät silti viettää omaa aikaa harrastusten ja ystävien parissa. Heillä on unelmia ja omia kiinnostuksen kohteita.

että en varsinaisesti ole menettänyt elämääni, vaan se on muuttunut.



Ennen lapsia tein töitä iltaan asti, koska niissä ei oikeastaan ollut aikarajaa... Kävin ystävien kanssa kahviloissa, baareissa ja syömässä. Kävin salilla 4-5 kertaa viikossa. Piti aika tuhlata johonkin.



Lasten jälkeen olen palautunut töihin, mutta teen vapaa-ajallani toisenlaisia asioita: jos käyn syömässä, käyn perheeni kanssa, kahviloissakin käydään lasten kanssa. Baarit nyt on jäänyt vähemmälle... en tiedä, onko se varsinaisesti menetys.



Ollaan ja mennään, mutta lasten kanssa ja lasten ehdoilla. Aiemmin ajattelin, että olen täysin menettänyt elämäni, mutta nyt olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, että kyllä tämä on mun elämäni. Se on vain muuttunut.



Salille ei jaksa mennä, mutta kun lapset ovat oppineet ajamaan pyörällä, voi lähteä lenkille kirittäjien kanssa.

ja isovanhempia ei voi liian usein pyytää hoitoavuksi. Siksipä minulla ei ole omaa elämää tai edes aikaa käydä jumpassa kerran viikossa.



Lapsetkin ovat vaativuudeltaan erilaisia ja samoin me naiset.



Palaankin tästä lukemaan syyskuun Vogueta, kun taapero leikkii kerrankin itsekseen. Mä nautin siitä.

millainen mies siellä kotisohvalla rönöttää. Tai tarkemmin sanottuna: kuinka usein. Oma energia ei riitä ihan kaikkeen, joskaan mistään jumpasta en ole ikinä ollutkaan kiinnnostunut.Silti koen, että kyllä mulla on edelleen ihan oma elämä....

kanssa oleminen on omaa elämääni....vai mitä sen oman elämän kuuluisi olla?

Kun on vauva ja 2-v., niin omat harrastukset jäävät pakosta taka-alalle, se on minusta ihan luonnollista. urheilu on ainut asia johon on pakko ottaa aikaa, jos ei muuta niin puolen tunnin hölkkälenkki piristää kummasti.

Uraa en ole ikinä luonut enkä ole sen suhteen kunnianhimoinen. Harrastuksia on muutama, ja ystäviä samoin muutama, joita näen säännöllisen epäsäännöllisesti. Tällä hetkellä haaveilen pitkästä viikonlopusta tutun luo ulkomaille, mutta katsotaan nyt jaksaako sinnekään lähteä yksin vauvan kanssa, ja voinko olla muutaman päivän erossa taaperosta joka jäisi isän hoiviin....

En minäkään ihmettele sinun aloitustasi, vaan tiedän, että kaltaisiasi omannavanympärilläpyörijöitä on olemassa...

eikö se oo kunkin oma elämä millasta elämää elää, vaikka se sit ottaskin vieruskaveria päähän

Voiko olla mahdollista että joillekin se on lapset, silloin kun se on mahdollista? Eli ottavat irti siitä elämäntilanteesta kaiken.

Lasten jälkeen mun elämäni menee siihen, että yritän mahdollisimman nopeasti hoitaa hommia töissä ja kotona ja kyttään kelloa, että mihin sitä pitää seuraavaksi sännätä. 3 lapsen arki, kahden töissäkäyvän aikuisen perheessä on jatkuvaa sompailua paikasta toiseen. Mä haaveilen siitä omasta ajasta ja mahdollisuuksista omiin juttuihin, mutta ne joutuvat nyt odottamaan aikaa parempaa. Haaveilen myös panostavani uraan, mutta kun hätäseen saan nykyiset tehtyä, niin paha siinä on mennä vaativampia hommia itselleen kahmimaan.

kyllä mulla on vapaa-ajalla aikaa olla lasten kanssa, harrataa, tavata kavereita, käydään miehen kanssa illanvietoissa, kutsutaan tuttavaperheitä meille kylään jne. Minusta ihan normaalia elämää, en tiedä miten lapsien saamisen olisi tuohon pitänyt vaikuttaa? Mies luo uraa, itse olen tyytyväinen projektipäällikkö it-alalla.

sanon kuin edelliset. Jos mies tulee töistä kotiin klo 19 eikä ole auttavaisia isovanhempia, niin ei siinä kamalasti jumppaan lähdetä, kun lapset ovat pieniä. Viikonloppuisin aika pitää jakaa perheen yhteiselle tekemiselle, miehen omaan aikaan ja minun omaan aikaan. On selvä, että kahdelle viimeksi mainitulle ei jää hirveästi tunteja viikossa.



Tämä on nyt tämä elämänvaihe, ja hyväksyn sen.