Miksi jotkut vanhemmat ihmiset sanoo että he tuntevat olonsa parikymppisiksi?

Mulle kävi kuten sulle mutta jäin siihen ja tunnen itseni yhä 30-v.:ksi vaikka kroppa ja kaikki muu sanoo toista. Jotkut kehittyy varhemmin ja ovat valmiita jo parikymppisenä?

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi kuten sulle mutta jäin siihen ja tunnen itseni yhä 30-v.:ksi vaikka kroppa ja kaikki muu sanoo toista. Jotkut kehittyy varhemmin ja ovat valmiita jo parikymppisenä?

Ok, ehkä se on sitten tuo että jotkut ovat jo valmiita 20 vuotiaina :) Itse kehityin aika hitaasti ja henkinen kasvu oli just tuossa 20-30 välillä, ihan eri ihminen esim jos vertaa 23v ja 32v.

Olen +60v ja monessa asiassa tunnen olevani se 20v, välillä epävarma, innoissani, jostain uudesta, mietin mitä  ihmettä teen sitten aikuisena ja havahdun, että minähän jään parin vuoden kuluttua eläkkeelle. Ihastun kauniiseen poikaa., haaveilen avoautolla ajosta Pariisissa, juoden viiniä ja syöden pelkkää patonkia, realismi kyllä iskee ja nauraa näille ajatuksilleni. 

Toisaalta olen kyllä ihan ikäiseni, ulkonäöltäni ja realismiltani, tiedän osaavani työni, en anna typeryyksien hyppiä silmilleni. Tiedän, etten ole yhtä nopea kuin nuoremmat, en fyysisesti, kuin ajatuksen juoksulta, uuden oppiminen on hitaampaa, multitaskaus vaatii muistilappuja jne.

Mutta  kun tapaa sattumalta nuoruuden   ystäviä ihmettelee miten näistä on tullut jäykkiä ja totisia, ehkä sitä itsekin heidät kohdatessaan vetää sen synkeän aikuisen naaman esiin ja on asiallinen. 

Olin parikymppisenä tyhmempi kuin nyt, mutta luonteeltani samanlainen.

Koska kaikki eivät ole juuri niin kuin sinä, ap hyvä. Heillä on eri kokemus. Koskaan käynyt mielessä? Sinullakin taitaa olla kasvulle edelleen tarvetta, jotta ehkä opit tämän joku päivä.

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikki eivät ole juuri niin kuin sinä, ap hyvä. Heillä on eri kokemus. Koskaan käynyt mielessä? Sinullakin taitaa olla kasvulle edelleen tarvetta, jotta ehkä opit tämän joku päivä.

Mä oon vaan aina luullut, et nuoruuteen kuuluu kasvu ja epävarmuus jne. Onko kukaan oikeasti "valmis henkisesti" joskus 21 vuotiaana? Onhan siitä myös tutkimusta, että aivot kehittyy tuonne 25v asti. esim nuorilla on kaikenlaisia tyhmiä olettamuksia, että eivät esimerkiksi itse vanhene.

Jumala on laittanut ihmisen henkeen iankaikkisuuden, kuolemattomuuden. Jotkut ovat myös luonteeltaan ikinuoria.

Olen nyt 44-vuotias, ja selvää on, että olen kasvanut pari-kolmekymppisestä suuresti. Enhän minä oikeasti ole enää nuori sen enempää ulko- kuin sisäpuoleltakaan. Tiedän ja hyväksyn olevani keski-ikäinen, mutta silti on usein vaikea tuntea itseään sellaiseksi. Ehkä kyse on siitä, että vertaan itseäni mielikuviini keski-ikäisistä ihmisistä silloin kun itse olin nuori, enkä koe olevani samanlainen. On aivan mahdollista, että vanhemmat sukupolvet kokivat itse samoin suhteessa heitä vanhempiin ikäluokkiin. Oman pääni sisällä tunnen kuitenkin olevani ehkä reilu kolmekymppinen, ja se vaikuttaa siihen miten suhtaudun muihin, mielestäni "aikuisemmalta" vaikuttaviin ikätovereihin ja vähän vanhempiin.

En koe että olisin ihmisenä hirveästi muuttunut ikääntyessäni. Olosuhteet ovat muuttuneet ja se vaikuttaa käytökseeni ja ulosantiini tietysti. Mutta sama sielu olen edelleen.

No mä olen sanonut olen 51 v. Tarkoitan juurikin vireysitlaa, eli tunnen oloni ihan yhtä energiseksi ja hyväksi kuin parikymppisenä. Ajatukset on toki muuttuneet, ja niiden mukana tunteet. Mutta en koe niitä kovin olennaiseksi osaksi itseäni, niitä tulee ja menee, kun taas se tuntemus omasta kehosta ja energiasta on aina läsnä, ja se on ollut ihan samanlainen lapsena ja nyt 51-vuotiaana.

En ymmärrä. Äiti oli 18v , kun synnyin. 

Kyllä minä tunnen itseni mieleltäni ja tunne-elämältäni nuoreksi.

Fyysisestikin olen hyväkuntoinen.

N70