Joudun lääkärinä lomautetuksi - ansiotasoni nousee
Kaikki sairaalan työntekijät, myös lääkärit lomautetaan. Koska nykyiselläänkään hoitotakuun velvoitteet ei pidä, seuraa lomautuksista jonojen kasvu. Tämän vuoksi teemme sitten erilliskorvattavaa huomattavan paljon kalliimpaa jononpurkua iltaisin lisätöinä. En olisi uskonut, että tälläinen hölmöläisen peiton kutominen on mahdollista. Kyllä se näköjään vaan on. Työnantaja itseasiassa samaan aikaan velvoittaa lomautuksille päiväaikaisesta työstä ja ilmoittaa, että jonojen purkua lisätöillä iltaisin pitää lisätä. Että mitä häh? Ei mitään järkeä koko touhussa. No summa summarum. Omat ansiot näköjään nousee 2000-3000 €/kk tämän häröilyn seurauksena.
Kommentit (5)
Aikamoista perseilyä jos oikeasti totta. Tosin eipä terveydenhuoltoa Suomessa kukaan johda eikä kontrolloi muutenkaan.
Vain kaksi sanaa: Julkinen sektori.
Osoitus kyllä julkisen terveydenhuollon johtajien todellisesta kyvyttömyydestä talouden hallinnassa. Siellä poliitikot aluevaltuustoissaan nyt kieriskelee tyytyväisinä. Saadaan leikkaamalla aikaan kustannusten laskua. Todellisuudessa voittajia on juuri lääkärit, joille joudutaan maksamaan lisätöinä entistä suurempaa palkkaa.
Vierailija kirjoitti:

Tämä on kyllä totta. Lääkärit voittaa kaikissa mahdollisissa käänteissä.
Naurat matkalla pankkiin. Eipä tuossa muuta voi....