Lue keskustelun säännöt.
"Laaduton" aika lasten kanssa
15.09.2008 |
Yleinen mielipide täällä lienee, etteivät lapset tarvitse vanhemmiltaan "laatuaikaa" vaan yksinkertaisesti aikaa, sitä että äiti tai isä on jossain ulottuvilla, vaikka tekisi esim. kotitöitä eikä sinänsä seurustelisi lapsen kanssa.
Kuinka pitkälle vetäisitte tämän teesin? Mulla on huono omatunto siitä että roikun netissä kun lapsi tuossa vieressä välillä rakentaa palikkalinnaa, välillä haahuilee ympäriinsä ja höpisee pehmoleluilleen tms. Eikö edes tämä ole liian "laadutonta" aikaa verrattuna siihen että lapsi olisi esim. perhepäivähoidossa jossa koko ajan askarreltaisiin, leikittäisiin muiden lasten kanssa, ulkoiltaisiin tai ylipäänsä olisi ohjelmaa?
Mikä teillä muilla kotona olevilla on "laatuajan" (esim. että äiti rakentaisi sitä palikkalinnaa lapsen kanssa) ja "laaduttoman" ajan (lapsi rakentaa sitä yksin, äiti tekee ihan omia juttujaan) suhde?
Kommentit (12)
mutta myöskin sen ajan, kun teen kotityötä ja lapset leikkivät siinä ympärillä. Koen jälkimmäisen ajan laadukkaaksi lasten kanssa, koska olen äitinä turvallisesti läsnä, teen asioita lasten hyväksi, esim. täytän pesukonetta, laitan ruokaa. Ruokaa laittava äiti oli jo omassa lapsuudessa lämpöä herättävä näky ;) Laadutonta aikaa on mielestäni se, jota pidän itsekin "vähän turhana" eli erityisesti tämä netissä roikkuminen :D Tätä tehdessä en ole lapsille edes henkisesti läsnä :DDD (Nyt olen sairaan lapsen kanssa kotona, lapsi katsoo dvd:ltä Tomi traktoria ja minä nuokun tässä koneella... Puolustaudun sillä, että lapsen pitääkin "levätä" sohvalla..!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapseni näyttää kyllä ihan tyytyväiseltä, mutta kieltämättä se saa aika vähän huomiota siihen nähden miten paljon me ollaan yhdessä - mä joudun väkisinkin kiinnittämään vauvaan hyvin paljon huomiota, koska se HUUTAA jos mä en niin tee, ja sitten on kaikki kotityöt... ja musta tuntuu että jos en pääse välillä nettiin tai jotain elokuvaa katsomaan tms. niin tulen itse hulluksi.
Periaatteessa pidän siitä ajatuksesta ettei lapsi tarvitsisi mitään erityisiä virikkeitä vaan vain tavallista olemista, mutta jos olen itselleni ihan rehellinen niin en oikein ole kuitenkaan vakuuttunut.
päivän aikana leikkii/seurustelee lasten kanssa. Paljon vähemmän varmasti kuin mitä äiti seurustelee/leikkii päivisin. Me ulkoillaan lasteni kanssa aika paljon samoissa puistoissa kuin päiväkotilapset/perhepäivähoitolapset ja kyllä ne lapset yleensä touhuaa ihan omia leikkejään yksin tai keskenään. Hoitotädit ovat lähinnä valvomassa ettei kenellekään satu vahinkoa ja ettei lapset kiusaa toisia lapsia.
...mutta periaatteena meillä on että lasten kanssa tehdään myös heidän juttujaan. Siis aikuiset tekevät lasten kanssa mitä he haluavat (pelataan/rakennetaan jotain, luetaan tms.). Mutta lasten kanssa ei aktiitiivisesti tietenkään koko ajan tehdä jotain, aikuiset eivät ole ohjelmatoimisto. Ja tietenkin lapset ovat mukana kun kotitöitä tehdään kukin omien kykyjensä mukaan.
Yleisesti olen sitä mieltä, että kyllä se läsnäoleminen on tärkeintä. "Laatuaika" termi on sellaisten ihmisten keksintö, joilla ei syystä tai toisesta ole lapsilleen tarpeeksi aikaa. Ja tämänhän sanoo jokainen asiantuntijakin: ei lapsi mitään laatuaikaa erikseen tunnista. Aikuinen joko on riittävästi lapsen arjessa (laadulla tai ilman) mukana tai sitten ei.
Mutta jos lapsi haluaa vanhemman leikkimään kanssaan ja netissä roikkuminen kiinnostaisi äitiä enemmän, niin silloin kannattaa jo katsoa peiliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No entäs niiden kotitöiden kanssa, kun minulle tulee jo niistäkin huono omatunto, kun jatkuvasti joudun sanomaan, että enpäs nyt ehdi leikkimään.
Mutta jos lapsi haluaa vanhemman leikkimään kanssaan ja netissä roikkuminen kiinnostaisi äitiä enemmän, niin silloin kannattaa jo katsoa peiliin.
No entäs niiden kotitöiden kanssa, kun minulle tulee jo niistäkin huono omatunto, kun jatkuvasti joudun sanomaan, että enpäs nyt ehdi leikkimään.
Mutta jos lapsi haluaa vanhemman leikkimään kanssaan ja netissä roikkuminen kiinnostaisi äitiä enemmän, niin silloin kannattaa jo katsoa peiliin.
Minun mielestäni laadutonta aikaa on netissä roikkuminen, sen sijaan kotityöt ei koska siinä voi samalla kuunnella ja jutella lapsen kanssa jos hänellä on asiaa. Tai tosiaan tehdä yhdessä. Netissä roikkuminen on semmosta...laadutonta. Ainakin mulla. Siinä äiti ei ole ainakaan henkisesti läsnä jos fyysisesti onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietyistä kotitöistäkin ja niiden tekoajankohdasta sopii kyllä joustaa, ei kaiken tarvitse olla niin tiptop.
Ja suhde on meillä ihan väärä.
Aamulla teemme aamutoimet yhdessä (laatuaikaa?), sitten kouluun/töihin, esikoinen koulusta yksin kotiin, kuopus erityislasten iltapäivähoitoon, minä tai mieheni töistä kotiin klo 16. Sen jälkeen ruuanlaittoa, siivousta, pyykinpesua yms. kotitöitä ja lasten harrastukset. Tämän jälkeen iltahommat (laatuaikaa?).
Viikonloppuisin onneksi yleensä tehdään jotain yhdessä, tosin viikkosiivous yms. rästikotityöt lohkaisee käytännössä toisen päivän, jos ollaan kotona (mökillä siivotaan vähemmän).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä meidän tapauksessa oikein keksi miten lasta (2,5v) saisi järkevästi tuntemaan itsensä osalliseksi myöskään kotitöistä. Esim. meidän keittokomeroon ei mahdu kahta ihmistä samaan aikaan, ei edes vaikka toinen on on pieni, koska siellä ei ole laskutilaa kahden puuhailla.
ettei muista kotiäidistään kuin selän ja ainaisen 'pois, pois, kiire, kiire' -hokeman, koska tämä teki niin intohimoisesti kotitöitä, leipoi kaiken itse jne.
Joten kai siinäkin voi mennä överiksi.
Ja siksi käydään siellä kerhossa/ avoimessa, että sais niitä virikkeitä. Toisaalta ei pk:ssakaan ole sitä aktiivista aikaa kun max 20min/ päivä. Loput on perushoitoa, vapaata leikkimistä, ulkoilua, unia, syömistä jne.