ADHD kuormittaa ystävyyttä

Minulla on kyseinen vaiva, enkä tunnista mistään tuosta itseäni. Olen erityisen huolissani aina siitä, että en vain pahoita kenenkään mieltä. Jos minulla on sovittu tapaaminen, koko päivä menee käytännössä sen odottamiseen, ellei se ole ihan aamusta tai spontaani juttu (joita suosin ja ehdotan usein kavereilleni myös). Onkohan ystäväsi vain ihan tavallinen höppänä? Mikä on sinun oma vastuusi tässä kuviossa? Etkö osaa sanoa, että ei huvita enää tai että et enää vaivaudu paikalle, jos tulee ohari taas yms? 

Mä olen joutunut loitontamaan ap:n kuvailemat ihmiset elämästäni, kuormitun liiaksi. Mutta muistutuksena, mulla on myös pari sellaista ADHD ystävää, joidenka kanssa on mukavaa olla, koska he eivät ole tuota hösläriosastoa.

ADHD ihmisiä on kovin monenlaisia. Et nyt voi ap ihan kaikesta syyttää ADHD:ta, osa tuosta käytöksestä on ihan ystäväsi omaa tapaa käyttäytyä. Ehkä ystäväsikin kuormittuu teidän tapaamisista, sopimisista, aikatauluttamisesta jne.

Mä en nyt kommentoi sen kummemmin sun ja ystävän välejä, muuta kuin että aika raskaalta ystävältä vaikuttaa. Mut mä olen miettinyt aika paljon tätä neuroepätyypillisyyttä ja miten siitä paljon puhutaan, ja oletus on se, että muiden täytyy ymmärtää ja sopeutua. Mä seurustelin pari vuotta miehen kanssa, jolla oli selvästi aspergerin piirteitä, ja voin kertoa että oli aika rankkaa. Sosiaalisten tilanteiden vaikeus, epäempaattisuus, rutiineissa pysyminen aina ja kaikkialla, lähes täydellinen kykenemättömyys tunteiden tunnistamiseen ja niistä puhumiseen... Ei ollut helppo kumppani. Ei aina tarvi jaksaa ja ymmärtää.

Tuossa on itselleni myös tuttuja piirteitä. Adhd-ihmisen on toki kannettava vastuu tekemisistään. Ymmärrän, että esimerkiksi kännykän plärääminen auttaa dopamiinin näkökulmasta, mutta pidemmälle tähtäimellä se on etenkin "meille" huonoksi. Ja ymmärrän erittäin hyvin, että varsinkin jos elämä on kuormittavaa, tulee unohduksia entistä enemmän. Siksi minulla on käytössä puhelimessa hälytykset ja kalenteroin. 

Itse viihdyn parhaiten nepsyjen kanssa juuri siksi, että he ymmärtää kuormituksen ja esimerkiksi sen, että keskittyminen voi herpaantua tai innostuessa puhuu päälle. Mutta olen opetellut sanomaan, että nyt meni ohi, aloitatko uudelleen. Toisaalta tämä vaatii toiselta osapuolelta sen, että ei loukkaannu. Ne kyllä kuunnellaan, muttei välttämättä kuulla ja jos tipahtaa keskustelusta jossain vaiheessa menee kaikki ohi. 

Joku kommentoikin, että sovitut tapaamiset on kaikista vaikeimpia, kun siihen valmistautuu koko päivän. Koska vireystila vaihtelee rajusti, ei tapaamista uskalla perua kaikkien kanssa, koska toinen voi loukkaantua. Summa summarum, ei elämässä kannata pitää ihmisiä, joiden kanssa tulee vaikeuksia. Puolin ja toisin. Ja jos vit#uttaa toisen käytös niin kannattaa joskus muistuttaa itselleen, että loppujen lopuksi se ADHD kärsii yleensä itse eniten oireistaan, vaikka ne lähipiiriin heijastuukin.