Laitoin välit poikki vanhempiini lopullisesti.
En tiedä onko tämä oikea forumi purkautua asiasta mutta jonnekkin minun on pakko päästä tämä kirjoittamaan.
Kasvoin Jehovan todistaja perheessä ja ollessani noin 17v tein valinnan etten halua elää kuten uskonnossa edellytetään. Tämän jälkeen välit vanhempiini katkesivat joksikin aikaa, muutin pois kotoa ja koitin parhaani mukaan selvitä omillani.
Sain ensimmäisen lapseni ja silloin välit vanhempiin palautuivat- he halusivat olla isovanhempia tyttärelleni. Minuun ei varsinaisesti voinut vieläkään olla yhteyksissä muuta kuin lapseen liittyvissä asioissa. Mietin itsekseni että en halua lapselta isovanhempia viedä, vaikka en heidän käytöstään hyväksykään joten alistuin tähän älyttömään leikkiin jossa lapsi sai vierailla vanhempieni luona mutta minä en.
Silloinen puolisoni pahoinpiteli minut eron jälkeen todella pahasti. Vanhempani tiesivät tästä sillä lapsemme sattui olemaan heidän luonaan tämän tapahtuessa. Jouduin sairaalaan ja jouduin ilmottamaan vanhemmilleni tästä. Eron jälkeen exäni teki muutenkin paljon kiusaa ja vaikeutti asioita. Vanhempani tiesivät kaikesta mitä ex mieheni tek, vasta lähestymiskielto ja tuntuva tuomio pahoinpitelystäni ja piinaamisestani rauhoitti hänet. Tapahtuneesta nyt muutama vuosi aikaa.
Nyt kuulin että exäni oli ollut viettämässä lomaansa heidän luonaan kesällä. Siis ihminen joka pahoinpiteli heidän oman lapsensa, oli tervetullut viettämään aikaa heidän kanssaan. Sillä että minua ei hyväksytä vielä monen vuoden jälkeenkään ei ole väliä, muttta millainen vanhempi ottaa lapsensa pahoinpitelijän luokseen ja kestitsee tätä? Tätä en vain voi käsittäää mitenkään, joten laitoin välit poikki vanhempiini kokonaan. Se vähäkin mitä olemme olleet yhteyksissä lapseen liittyen loppuu nyt. Toki tästä uhriuduttiin suuresti vanhempiei taholta mutta minä olen vuosikaudet kestänyt sitä että olen eriarvoinen kuin muut, sekä että nöyrryn heidän oikkuihinsa siinä milloin ja mistä asioista minun kanssani voi jutella.
Ja minusta tuntuu todella hyvältä!! Ensimmäistä kertaa vuosikausiin pidän puoliani ja asetan rajoja, en hyväksy vanhemminltani mitä tahansa käytöstä!!
Kommentit (3)
Hyvä päätös. Kaikkea hyvää elämääsi🌹🍀
Eipä tuossa tilanteessasi oikein muuta voinut tehdäkään. Täysin asiatonta käytöstä vanhemmiltasi, ihmishirviöitä suorastaan. Ymmärrettävä päätös sinulta.
Tosi ikävää käytöstä vanhemmiltasi. Teit hyvän päätöksen ja tsemppiä jatkoon