7 kuukauden ikäinen vauva ei liiku
vauvani kääntyy houkuteltuna hyvin satunnaisesti, kylkiasentoon kyllä menee. Vauvalla ei ole oikeen minkäänlaista yritystäkään. Jalat kyllä heiluu ja vatkaa kovastikki. Jos jokin on vialla niin mitähän se voisi olla?
Kommentit (6)
Ihan normaalia, ei kaikilla ole niin kiire lähteä liikkeelle :)
Kannattaa pyytää neuvolalta lähetettä fysioterapeutille. Teillä on varmaankin isokokoinen vauva? Meillä oli ongelmana juuri se, että ei saanut itseään liikkeelle, kun oli vauvana niin pullea. Nykyisin on ihan hoikka leikki-ikäinen ja liikkuu yhtälailla kuin muutkin lapset.
tiedän että ei oo mikään kiire, tuntuu vaan et kaikki samanikäiset ja paljon nuoremmatkin menevät jo hurjaa vauhtia.
Naapurin 3 lapsesta ei kukaan ryöminyt ennen kuin kahdeksankuisena ja ihan tavallisia, liikunnallisia lapsia ovat. Fysioterapeutin lähetettä aletaan miettiä siinä 8kk kohdalla vasta, ja silloinkin lähinnä varmuuden vuoksi.
Meillä ja myös tuttavaperheessä oli molemmilla vauva, jotka kääntyivät vasta yli seitsenkuisina.
Toinen lapsista on nyt normaali viisivuotias, toinen on muuten melko normaali, mutta motorinen kehitys hänellä jätättää sen verran, että sai lähetteen toimintaterapiaan.
poika kääntyi ensimmäisen kerran vastä 6½kk iässä ja lähti konttaamaan siinä 8-9kk iässä. On ollut aika laiska liikkumisen suhteen. En vielä huolestuisi.