Aloin pitämään tukkimiehen päiväkirjaa työhakemusten määrästä
Nykyinen määräaikainen työ päättyy syksyn aikana, joten olen jo kahden kuukauden ajan etsinyt sopivaa työtä jatkoon. Ensimmäisen kuukauden aikana ymmärsin, että kun käyttää illasta 2-3h työhakemusten tekoon, niitä tulee lähettäneeksi useita kymmeniä. Kuitenkaan juuri mistään ei kuulu takaisin päin. Jotkut ilmoittavat, että en tullut valituksi, mutta läheskään kaikista ei tule vastausta.
Tämän viikon alusta aloin pitämään lukua siitä, että kuinka monta hakemusta lähetänkään. Tällä viikolla olen löytänyt ja lähettänyt kahdeksan työhakemusta, johon oma osaaminen sopisi. Onneksi näyttää nyt siltä, että työpaikkojen määrä on lisääntymässä, eli mahdollisuus saada työtä kasvaa. Mutta on tämä melko raskasta joka tapauksessa. Ennen nykyistäkin työtä jouduin useamman kuukauden etsimään työtä, ja sain määräaikaisen pienillä tunneilla. Onneksi työtä on ollut luvattua enemmän.
Voisi todeta tiivistetysti, että olisi erittäin mukava, että tämä pitkä lama taittuisi kasvuun ja ihmisille riittäisi töitä. Koska valtava enemmistö työttömistä haluaisi töihin. Siitä kertoo jo hakemusten määrä yhtä paikkaa kohden, joka pyörii tällä hetkellä sadoissa. Kai tämäkin kokemus kasvattaa, enkä ole luovuttanut yrittämästä, vaikka suurella todennäköisyydellä koenkin monta kymmentä hylkyä, ennen kuin löytyy uusi työ. Työn ei kuitenkaan pitäisi olla mikään luksustuote, että vain kaikista kokeneimmilla olisi siihen mahdollisuus.